Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

7. Hörökorvan kanssa maailmaa katsastamassa

11.11.2012
Nyt on ensimmäiset mätsärit koettuina - sekä esittäjän, että koiran osalta. Ei todellakaan ole ehkä paras mahdollinen yhdistelmä, kun liitetään yhteen kokematon esittäjä, joka ei ikinä ole ollut edes katsomassa koirien mätsäreitä tai näyttelyitä ja kokematon koira, jolla on ollut kotona käytöksen aakkoset hieman hakusessa. Mitkään kauhukuvani eivät kuitenkaan toteutuneet ja Santtu yllätti käytöksellään todella positiivisesti, joten olla vain tyytyväinen päivään, vaikka mitään menestystä ei tullutkaan.

Mätsäripaikalle saavuimme todella ajoissa, sillä edes ilmoittautuminen ei ollut vielä alkanut. Laittelin autossa Santtua sitten huolellisesti edustavaan kuosiin, mutta kuten ao. kuvasta voidaan todeta, ei se oikein vesisateella kannattanut. Ilmoittautumiseen päätin ottaa Santun mukaan jo hieman ihmettelemään paikkaa, jotta saisin itse nähdä samalla, millä mielellä se oli liikkeellä. Santtu malttoikin kuunnella toisista koirista huolimatta minua todella hyvin, eikä ongelmia oikeastaan ollut koiran keskittymiskyvyssä missään vaiheessa päivää pahemmin. Superhieno Santtu! 

Kehässäkin Santtu käyttäytyi kyllä hyvin, mitä nyt kyllä ravatessa katseli hieman minne milloinkin, kun muualla tapahtui jännittäviä asioita. Olimme paristamme huonompi, eli saimme sinisen nauhan. Sinisten kehästäkään ei sitten tullut mitään menestystä, mutta ainakin olemme kokemuksen rikkaampia kumpikin. 
En oikeastaan tiedä, miten käppänän kuuluisi ravata, mutta on se ainakin söpö, jos ei muuta:-D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti