Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Perjantaifiiliksiä

1.2.2013
Tämä postaus kuuluu kyllä ehdottomasti kategoriaan turhat postaukset, sillä minulla on jaettavana vain kaksi tylsääkin tylsempää kuvaa, jotka nappasin tänään. Kuluneella viikolla säät ovat olleet niin hirveät, että jo päivittäisen metsälenkin kiertäminen on ollut yhtä tuskaa, joten kamerakaan ei näin ollen ole mukana keikkunut.

Kuluneella viikolla olen Oton ja Santun kanssa oikeasti alkanut panostamaan vastaehdoillistamiseen ja olenkin ulkona yrittänyt vaania muita koiria. Vaikka olen kokeillut jokaista mahdollista kellonaikaa, olen törmännyt vain yhteen koiraan koko viikon aikana, joten harjoitustilanteita ei ole päässyt syntymään. Ihmisten kanssa olemme onneksi päässet harjoittelemaan jo jonkin verran ja molemmat pojista ohittavatkin jo ihmiset nätisti kontaktia ottaen. Tai lähinnä Oton kanssa tässä on edistytty, Santun kohdalla ihmisten ohittaminen kontaktissa on jo peruskauraa.

Santun kanssahan olemme tosin harjoitteleetkin pidempään, kun taas Otto on aloittanut hihnakäytöksenkin opettelun vasta noin puolitoista viikkoa sitten, kun minulla viimein paloi käämit siihen, millaista sen kanssa ulkoilu on. Ottohan ei ole minun koirani, joten olen vältellyt opettamasta sille mitään. Tyhmää ehkä tämä on ollut, mutta minua on ärsyttänyt Sininkin kanssa se, että kaikki saavuttamani pienetkin edistysaskeleet sen kanssa on aina pyyhitty pois, koska muut perheestämme noudattavat täysin eri asioita koirien kanssa.

Oton hihnakäytös on kuitenkin edistynyt jo huimasti tässä puolessatoista viikossakin ja siinä missä se ennen juoksi hihnan päästä päähän ja kiskoi kuin mielipuolinen, kävelee se nyt suurimman osan lenkistä hihna löysällä vierellä. Ja jos ei vierellä vielä koko aikaa, niin ainakin vetämättä edellä. Santtuhan kävelee hihnassa tilanteessa kuin tilanteessa vierellä hihna löysällä (tosin kröhöm, jonkun yli-innokkuudesta johtuen tätä asiaa kertaillaan muiden koirien kohdalla), mutta sitä on alusta lähtien tähän opetettu ja oltu joustamattomia tämän suhteen, joten Otto on siihen nähden jo varsin hyvällä mallilla. Tästä on siis hyvä jatkaa! 

6 kommenttia:

  1. Tämä blogin ulkoasu on ihan käsittämättömän upee! Samoin tosi hienoja kuvia, ihana blogi:)!

    VastaaPoista
  2. http://doo-ooris.blogspot.fi/2013/02/haaste-otettu-vastaan.html

    Tuolla olis teille haaste, toivottavasti otat sen vastaan! :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Blogisi on valittu Maaliskuun blogi ehdokkaaksi. Onnea äänestyksessä!
    http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/02/kuukauden-blogi-on-valittu-aanesta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, hieno juttu! Totta puhuakseni en ihan uskonut, että blogia valittaisiin.

      Poista