Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Möllitoko, Helsinki

3.11.2013

Tänään olimme taas mölleilemässä. Tällä kerralla palkkasin liikkeiden välissä Santtua pelkästään kehuilla ja into ei oikeastaan laskenut siitä. Ehkä se palkattomuuskaan ei tuota niin suuria ongelmia kuin olen ajatellut. Tosin seuraaminen on ilmeisesti niin käsittämättömän tylsä liike, että sille asialle pitää saada tehtyä jotakin. Nyt leikitin Santtua ennen kehään menoa ilman mitään vaikutusta asiaan. Kyllähän se innokkaana pysyi sen pari sekuntia, mutta sitten into laski kuin aasin häntä. Toisaalta tiistaina hallilla Santtu teki seuruuta niin käsittämättömällä innolla jo ennen ensimmäistäkään palkkaa, että kai päivä ja paikkakin siihen vaikuttaa. Tuttu treenihalli ilman häiriöitä (taustalla aksailevaa Ottoa ei lasketa) on hieman eri asia kuitenkin.

Luoksepäästävyys 10 - Santun takamus nousi hieman maasta, mutta laski sen sitten takaisin maahan ja nökötti siinä, hyvä! Meillä tosiaan on ongelmana ollut paikaltaan lähtö vastaan.

Paikkamakuu 1min 10 - Tein tämän pisimmällä mahdollisella etäisyydellä, matka taisi olla kymmenisen metriä.

Seuraaminen kytkettynä 8 - Ajoittain hyvää seuraamista, ajoittain maton hajut veivät pienen snautserin  nenän mennessään. Skarppasi kyllä heti taas, kun tuli jotain tehtävää, eli käännös, liike seis tai vauhdin muutos. Lopussa tuli todella kivan näköinen pätkä juoksun jälkeen!

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 - Seuraaminen parempaa, kuin edellisessä liikkeessä, mutta silti vilkaisi pari kertaa jonkun hajun suuntaan ja kerran vilkaisi myös sitä henkilöä, joka tallusti vieressä käskyttämässä. En tosiaan tiedä, että miksi tätä henkilöä kutsutaan.

Luoksetulo 9,5 - Perusasento olisi voinut olla vähän suorempi ja tiiviimpi.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 5 - Alussa jouduin toistamaan seuraa-käskyn, kun koira haahuili jossakin ja tämän jälkeen Santtu teki oikein reippaan maahanmenon. Otin suosiolla pari uutta seuruuaskelta ja annoin uuden seisomiskäskyn. Toisellakin kerralla Santtu hieman niiasi ja harkitsi selkeästi maahanmenoa, mutta pysyi kuitenkin jaloillaan. Pysähtyi kyllä välittömästi käskyn saatuaan. Pysyi myös hyvin jaloillaan palattuani koiran vierelle, vaikka senkin kanssa on ollut ongelmia, että seisoessa mielellään ennakoi istumisen.  Istu-käskyllä kuitenkin meni maahan ja tarvisin sitten kaksi käskyä, että sain sen istumaan... Oikeassa kokeessa tämähän olisi mennyt varmasti nollille.

Estehyppy 9,5 - Aluksi näytti siltä, että Santtu viileettää ohi (eteni vinosti), mutta korjasi linjansa. Pysähtyminen oli topakka, mutta kääntyili seisoessaan (vaikka pysyikin samalla paikalla), kun lähdin palaamaan sen vierelle. Plussana ehdottomasti se, ettei ennakoinut mitään!

Kokonaisvaikutelma 9 - Kommenteiksi saimme, että olemme varsin valmiin oloisia kilpailemaan, yhteistyömme näyttää hyvältä ja Santtu tottelee minua hyvin. Unohdin muuten kätellä tuomaria... :D

Yhteensä pisteitä siis 142,5p/160p ja sijoitus oli 4/14.


Ehkei meillä sitten olekaan niin pitkä matka kuin olen luullut niihin ensimmäisiin virallisiin. Toki huomasin itse paljon korjattavaa ja treenattavaa taas, vaikka näissäkin oli vain viikko edellisiin väliä. Haluan kuitenkin sitten virallisiin lähtiessäni olla melko varma siitä ykkösestä. Santtu on kyllä ehdottomasti motivointia tarvitseva tapaus. Esimerkiksi Oton kanssa on ihan erilaista tehdä, kun se tykkää tekemisestä ja on aina innokas. Kyllähän Santtukin tavallaan tykkää tehdä kanssani, mutta ei siltä löydy automaattisesti samanlaista intoa tekemiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti