Tammikuu

Lyhyesti sanottuna: emme ole saaneet mitään aikaiseksi tammikuun aikana. 

Pieni valkoinen hörökorva palasi viime viikolla harrastusten pariin ja täytyy myöntää, että itseäni ei nappaa tällä hetkellä sitten yhtään. Meille oli Santun kanssa koepaikka varattuna, mutta sairastelut tulivat sopivaan väliin ja jouduin perumaan osallistumisen. Koiran terveys on tietenkin etusijalla, mutta nyt kun se on kunnossa, harmittavat tällaiset pikkuseikatkin. 

Otolle on tullut agilityn saralla vauhtia huimasti lisää, vaikka välillä se säikkyykin liian napakoita komentoja ja saattaa rynnistää putkeen piiloon. Oton kanssa olenkin yrittänyt opetella kuiskuttelemaan innostavasti ja jättämään napakammat käskyt Santulle. 

Pojat eroavat kyllä muutenkin toisistaan todella paljon. Santtu on tasaisen varma puksuttaja, kun taas Otto on säheltävä ilopilleri. 

Talvi on täällä taas

Me saimme tänne jälleen hieman lunta ja olen nauttinut taas koirien kanssa ulkoilusta ihan eri tavalla. Santtukin on tervehtynyt hyvin ja pääsee jatkamaan harrastuksia ensi viikolla. Santtu tosin ei itse varmasti ole kovin iloinen tästä asiasta. 

Pieni hörökorva huolestuttaa

Santun kunto ei lähtenyt kohenemaan odotetulla tavalla, vaan laski taas, joten löysimme itsemme eläinlääkäristä uudestaan vielä maanantai-iltana yhdeltätoista. Eläinlääkärissä koiraan tuikattiin taas nestettä, kipulääkettä ja oksennuksen estolääkettä. Anelimme lähetettä klinikalle tai edes antibiootteja, mutta emme saaneet, koska eihän niitä turhaan anneta. 

Seuraavana päivänä kunto oli vielä jokseenkin samanlainen, joten päätimme viedä Santun eläinlääkäriin jälleen. Pääsimme tällä kerralla onneksi eläinklinikalle, vaikka sinne normaalisti tarvitsisi ajan. Santtu luvattiin kuitenkin tutkia muiden aikojen ohella, kiitos heille siitä. Tiistaina Santusta otettiin perustutkimuksen ohella verinäytteet ja röntgenkuva. Verinäytteestä selvisi, että jotkin arvot olivat hieman alhaalla, mutta se johtui luultavasti pelkästä syömättömyydestä. Röntgenkuvastakaan ei löytynyt mitään hälyttävää - vähän kaasua, mutta ei kuitenkaan sen vertaa, että olisi syytä ollut epäillä sellaista vierasesinettä, joka ei ilmene röntgenkuvissa. Eläinlääkärissä Santtu sai hetken ajan tiputuksessa nestettä, sekä pistoksena lääkkeitä ja vitamiineja. Mukaan saimme automaattisesti suolistoantibiootit - ne samat, joita päivystävä ei ollut suostunut antamaan. 

Santun kunto on jo paljon parempi, vaikka se onkin heikko edelleen. Toivottavasti kunto nyt vihdoinkin myös pysyisi nousulinjalla, eikä romahtaisi enää uudelleen. Niin monta kertaa olemme jo ehtineet huokaista helpotuksesta, etten uskalla vielä olla aivan varma. 

Kiitäen alamäkeen

Ei pitäisi huokaista helpotuksesta liian ajoissa. Oltuaan oksentamatta yli vuorokauden (melkein kaksi?) Santun kunto huononi huomattavasti ja huoli pienestä valkoisesta hörökorvasta nousi taas. Santtu joi kuin mielipuolinen, juoksi ympäri taloa ja oli turvonnut mahastaan kuin jalkapallo. Se ei saanut mitään tulemaan ulos mitään kautta, vaikka hätä olikin ilmeinen. Aina ulos lähdettyämme Santtu jäi vain seisomaan paikoilleen ja tärisi. Aamuyöstä koko koira tärisi kauttaaltaan jo levossakin. Oli suorastaan tuskaa odottaa päivystävän eläinlääkärin aikaa. Aamupäivällä Santtu vihdoin viimein sai oksennettua ja se selkeästi helpotti sen oloa.

Eläinlääkäriin päästessämme tilanne kuitenkin oli se, ettei Santtu ollut pissannut miltei vuorokauteen. Sen rakko ei kuitenkaan ollut täynnä ja koira vaikutti muutenkin kuivuneelta, joten tuomioksi tuli nestehukka. Santtu sai pari pistosta nesteytystä ihon alle ja oksennuksen estoon lääkettä. Neuvoiksi saimme seurata koiraa, mikäli se ei pissaisi edelleenkään ja sen juottamisen. Hieman reilun vuorokauden oltuaan pissaamatta Santtu vihdoinkin sai pissattua. Nyt Santun kunto vaikuttaa jälleen huomattavasti paremmalta, mutta se on tietenkin vielä tarkassa seurannassa ja joudun juottamaan sitä, koska se ei juo. Toivottavasti tilanne kuitenkin lähtee tästä kehittymään taas parempaan suuntaan ja toivottavasti tilanne myös pysyisi sillä tolalla. On kamalaa pelätä minkä tahansa lemmikkinsä puolesta, kun ei tiedä, että mikä sillä on, eikä osaa helpottaa sen oloa. 

Alkanut vuosi

Vuosi vaihtui jo hyvän aikaa sitten ja ollessani koukuttunut tällä hetkellä Instagramiin julkaisin toivotuksemme vuodelle 2014 ainoastaan siellä. Santtu ei sanonut tänäkään vuonna raketeista yhtään mitään ja oli kanssani parvekkeella katsomassa. Sinihän pelkäsi aiempina vuosina todella paljon, mutta sen kuulo on heikentynyt jo sen verran, ettei kuule niitä ilmeisesti enää. 

Oton suhtautuminen raketteihin oli nähtävissä jo uudenvuodenaattoa edeltävänä päivänä, kun kesken hölkkälenkin alkoi kuulumaan pauketta. Otto stressaantui tuolloin jo silminnähtävästi - se vinkui sitä enemmän, mitä useampia paukahduksia kuului ja oli selkeästi hätääntyneen oloinen. Uudenvuodenaattona Otto pelkäsikin sitten jo huomattavasti, sillä se tärisi, inisi ja läähätti. Vielä yöllä en saanut sitä ulos edes pissaamaan, kun jostain kuului hiljaista rätinää, joten se odotti aikaiseen aamuun. 

Meidän vuotemme 2014 alkoi lupaavasti, kun torstaina Santtu alkoi oksentamaan illalla kaiken vedestä lähtien ulos. Aina Santun käytyä juomassa tuli kaikki hetken päästä ulos. Huolta pienestä koirasta ei ainakaan laskenut se, ettei Vihti kuulu Viikin pieneläinklinikan päivystysalueisiin, joten mikäli Santun kunto olisi romahtanut, ei olisi ollut mitään, mitä olisimme voineet tehdä. Perjantain koittaessa Santun kunto onneksi oli kuitenkin jo parempi, joten selvisimme säikähdyksellä. Voisin kuitenkin sanoa, että aika villi aloitus tälle vuodelle. 

Kuvat on otettu 29.12.