Blogi Velmu Rölli Unto Muut koirat Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Viikko

25.10.2015

Tapahtuneesta on kulunut hämäävän vähän aikaa siihen nähden, että se on tuntunut ikuisuudelta. Ikuisuudelta ilman minun pientä Hörökorvaani. Vaikeaa on ollut, mutta ei kukaan varmaan väitäkään, että helppoa pitäisi olla, jos menettää jotakin niin tärkeää kuin Santtu oli minulle. Onneksi viikonlopun jälkeen koitti arki ja oli pakko tehdä asioita, vaikka ei huvittanut. Ei se surua vie pois, mutta ohjaa ajatuksia toisaalle, kun jokaisesta päivästä on tsempattava itsensä jotenkin läpi.

Ottoon ja Rölliinkin suremiseni ikävä kyllä vaikuttaa. En nauti niiden kanssa olemisesta ja tekemisestä samalla tavalla kuin nautin Santun kanssa olemisesta. Välillä on ollut todella vaikeaa lähteä edes ulos lenkille mustien kanssa ja ajatus on tuntunut jopa vastenmieliseltä. Koko lenkkikin on saattanut kulua sen tunteen vallassa, etten haluaisi olla siellä. En haluaisi olla siellä niiden kanssa, vaan Hörökorvani kanssa. Santtu osasi miltei lukea ajatukseni ja sillä oli sellaisia tapoja, joita näiltä kahdelta ei kuuna päivänä tule löytymään. Minun pieni Jäävuoreni oli ehdoton ykkönen minulle.

Siitäkin olen kuluneella viikolla tuntenut syyllisyyttä, että Santtu oli selkeästi minulle tärkein koiristamme. Eihän suosikkeja saisi olla, mutta niin vain minulla oli. En menettänyt pelkästään koiraa. Menetin Santun. Rölli ja Otto ovat minulle enemmänkin "vain" koiria. Tärkeitä toki, mutta aivan eri tavalla. Ehkä joistakin koirista jääkin "vain" koiria ja joistakin tulee enemmän. Minusta jotenkin tuntuu, ettei tärkeimmän paikalle mahdukaan kerrallaan kuin yksi koira ja minun kohdallani se paikka oli varattuna Santulle.

2 kommenttia:

  1. Suru on surtava pois, kokonaan se ei häviä koskaan.
    Minä uskon, että jokaisen koiraihmisen elämässä on se yksi koirien koira, jonka paikkaa mikään toinen koira ei pysty ottamaan. Minulle se oli keskarini Piski, ja sinulle se oli varmasti Santtu. Muutkin omat koirat ovat rakkaita, eikä se ole niiltä pois, joten pistä se huono omatunto pois päältä. Muistele ja sure Santtua, mutta tee muita juttuja Oton ja Röllin kanssa. Surussa kuin surussa paras lohduttaja ja elämän eteenpäinviejä on koira. Lähi-ihmisiä yhtään väheksymättä.

    VastaaPoista
  2. Ei Reskokaan tuntunut koiraa enemmältä, kun oma sielunpuolikkaani Amor nukkui pois vuosi sitten. Ei se vieläkään ole Amor eikä tule ikinä olemaankaan, mutta joka päivä mulle entistä rakkaampi Resko. Ilman Reskoa olisin jäänyt syvälle mustiin ajatuksiini ja oloihini Amorin poislähdön jälkeen, mutta Rekku rakas piti surumielisen mammansa kiinni rutiineissa ja sen kanssa kehittyi ihan omat tärkeät juttunsa sittemmin. Aika auttaa.

    VastaaPoista