Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Mitä meille oikein kuuluu?

19.6.2016
Hieman hiljaista on ollut blogin puolella viime aikoina, vaikka periaatteessa viimeiset rutistukset tälle keväälle jäivät taakse kaksi viikkoa sitten (käytännössä kyllä eivät, koska edessä on vuosi pelkkää lukemista ilman mitään taukoja kyseisestä aktiviteetista). Alkukesä vaan on mennyt ihan yhtäkkiä ohi! Kokeesta pääsin kyseisenä perjantaina (3.6.) kello 19 ja kello 20 olimme jo snautsereiden kanssa autossa kohti Pohjanmaata... Nukkumassa olimme kolmen aikaan yöllä. Alunperin  olimme ajatelleet lähtevämme jo lauantaina takaisin, mutta ei kyllä napannut yhtään, joten suuntasimme kotiin "vasta" sunnuntaina. Pakko oli tänne jo näinkin pian palata, kun toisen piti olla maanantaina töissä ja minun tiistaina. 

Eivätkä ne hulinat siihen jääneet - keskiviikkona lähdin heti töiden jälkeen risteilylle ja palasin perjantaina päivällä. Koirat olivat olleet kuulemma tuhmia ja kotiinpalustani oltiin oikein iloisia. Rölli oli mitä ilmeisemmin rähissyt (?!) han kaikelle liikkuvalle ja Velmu haukkunut. Öisin oli pidetty jotain ulvomiskonsertteja ja syöty vähän lelukoria ja peliohjaimia. Eiväthän minun pienet muruseni mitään kauhukakaroita voi olla. Vaan kyllä kyseisen hoitoajankohdan jälkeen yritti Rölli vielä minunkin kanssani, jos saisi hulinoida hihnassa miten haluaa, vaikka se ei koskaan aiemmin ole käyttäytynyt siten. Onneksi pikkumusta kuitenkin on palautunut takaisin kaidalle polulle. En ehkä sittenkään ole ihan täysin metsään mennyt sen kanssa, asiat voisivat olla pahemminkin. Onneksi Rölli ei ole ensimmäinen koirani, eikä Santunkaan kanssa ihan helpolla päässyt. Tilanne voisi olla eri, jos ensimmäinen koira olisi ollut täysin tohveli. Tuossa on ihan riittävästi haastetta nykyiselläänkin. 

Muuten alkukesään on sisältynyt sukulointia, sitä lukemista ja töitä. Siinähän kaksi viikkoa on kulunut yhdessä hujauksessa! Vähän olemme kyllä tokoilleet Röön kanssa ja aloitelleet vetojuoksua. Olen aiemminkin myöntänyt ainakin itselleni, että Santun poismeno vei minulta totaalisesti kiinnostuksen koirien kanssa touhuamiseen. En kuitenkaan ole ottanut siitä sen suurempia paineita, kun molempien perustarpeista kuitenkin huolehditaan. Teemme sen verran kuin hyvältä tuntuu. Aikaa meillä onneksi on. Kaipaan edelleen Santtua niin paljon. Jouduin käyttämään Ottoa fyssarilla viime perjantaina ja minut ihan yllätti, miten reagoin paikassa, joka oli niin vahvasti minun ja Santun paikka. Onneksi olimme ajoissa paikalla, koska itkusta ei meinannut tulla loppua autossa. 

Tässä alla kuitenkin sekalaisia puhelinkuvia huhti-kesäkuulta. 

 1-7. Lenkkimaisemia ja hoitolaisia huhtikuun alkupuolelta - oli kyllä todella upeita aamuja ja iltoja! 

1. Upea ilta-aurinko vakkarilenkkipaikassamme - 2. Topiaksen kanssa samaisessa paikassa - 3. Karkalissa retkeilemässä - 4. Rölli haaveili sorsapaistista. :D

1. Otto ja Topias hoidossa - hieman hymyilyttää, kun noista kumpikin jo yksinään vetää enemmän kuin Rölli koskaan. - 2. Rölli poikkeuksellisesti hihnalenkillä rantareitillä. - 3. Ihana kevätaurinko

1. Jos yhteen kuvaan voisi tiivistää käppänän ja riisenin erot... - 2. Mitä iso edellä, sitä pieni perässä. ♥ - 3. Sulassa sovussa neljä syöjää - 4. Rölli ja Röllin sopivat kepit... :D Ja kyllä, se roudasi tuota kepikkoa pitkin metsäautotietä niin, että muut saivat hyppiä tieltä pois. 

 1. Kuvassa näkyvä pieni termiitti ei ainakaan ole teurastanut mitään pehmoeläintä. :D - 2. Kaunista taivasta joku ilta - 3. Topikin on toisinaan aika söpö... Vaikka muistaakseni juuri kyseisellä hoitokerralla se mm. pissasi ruokakippoon.

1. Röllin nukkuma-asentoja ei aina vain voi käsittää... - 2. ♥ - 3. Velmulla ensimmäistä kertaa perintötakki päällä. Oman keltaisen Pompan se kyllä haluaisi, Santun vihreät pysykööt kaapin perukoilla. - 4. Täysikuun aikana oli pakko käydä yölläkin lenkkeilemässä, vaan silloin kävi hupsusti ja...

1. ...pikkuriiseni putosi kalliolta veteen, eikä paniikissa suostunut irrottamaan etutassujaan kallion seinämästä. Meni tosiaan varmaan 10min ennen kuin sen sai vedestä pois, vaikka ranta olisi ollut aivan vieressä, jos se ei olisi kauhuissaan tarrannut kallioon. Illat ja vesi olivat vielä sen verran viileää, että kiireesti marssittiin kohti autoa ja kotia ja riiseni kiedottiin vilttiin. - 2. Kääpiöt lenkkeilemässä. - 3. Neljän koiran eli kuudentoista jalan kanssa kyllä riittää vipinää ja sitä välillä havahtuu ihan miettimään, että ai niin, missähän mahtaakaan olla yksi... - 4. Kun meille tulee kylään, on vaarana jalkojen ja koiran kutistuminen puoleen entisestään. :D 

1.&2. Lenkkimaisemia - 3. Luntakin tosiaan saatiin vielä huhtikuussa... Oli muuten kiva ajella kesärenkailla lumisateen alkaessa, kun heti tuli paksu lumikerros sankan sateen vuoksi ja edellä ajava autokin jäi jumiin hankeen. :D



 1. Ystävykset ♥ - 2. Tuima pikkusnautseri trimmattavana - 3. "Missä mun ruoka viipyy?"

1. Söpöläinen nukkuu aina ihanissa asennoissa ♥ - 2. Kaunis auringonlasku järvellä - 3. Veevee ekoissa mätsäreissään ja heti pienten pentujen SIN4. - 4. Ihana auringonlasku taas - näitä keväällä kyllä riitti!

1. & 2. Myöhäisillan lenkkejä - 3. Meillä ei kotona enää ole mitään viherkasveja, kun Rölli-termiitti öisin on syönyt kaikki olemassa olleet. - 4. Löysimme Velmun kanssa ihanan kukkapaikan hiekkamontulta.

1. Julia ja Rinakin kävivät meillä vierailemassa ja kävimme Karkalissa - valkovuokkomerta riitti silminkantamattomiin. - 2. Rölli olisi halunnut tulla auttamaan kukkien istutuksessa. :D - 3. Heitin tavaroita etupenkille ja Rölli hyppäsi samalla siihen istumaan. Pikkuriiseni olisi omasta mielestään ollut pätevä apukuski.

1. Hönötin ♥ - 2. Velmu on aikuistunut kamalan nopeasti! Se näyttää jo ihan pätevältä snautserinalulta. - 3. Velmun kanssa laatuaikaa kahdestaan.

1. En tiedä, mikä tuossa karussa ulkonäössä viehättää, mutta jokin siinä vain on. Röö on niin hieno! Partaa se ei kyllä vieläkään kasvata... - 2. Kävimme laavuilemassa ja Rölli joutui jäämään vahdin rooliin hieman kauemmaksi tulesta. - 3. Ihana iltalenkki, kun oli kauniin väristä ja kuukin näkyi - 4. Velmu pantoineen sopi hyvin yhteen tuon voikukkameren kanssa.

1. Eksyimme Velmun kanssa lenkkeilemään polkujuoksukisojen reitille. - 2. Iltalenkkiä molempien snautsereiden kanssa - 3. Ja tässä aikaista aamulenkkiä klo 4.46

1. Olimme yhden viikon myös minun äitini luona hänen työmatkansa ajan - näin hoitui kätevämmin neljän koiran hoito. Kyllä oli mukavaa ja ihanan hiljaista! - 2. Velmu oli peruuttanut itsensä Röllin tassujen väliin istumaan. ♥ - 3. Röön vetovermeet tulivat - 4.  Ihana auringonlasku

1. Ensimmäisten vetotreenien jälkeen - näistä löytyy videotakin - 2. Mökillä perillä varttia vaille kolme aamuyöstä - hassua, kun enää ei tule ollenkaan pimeää! - 3. Kävimme kyllä vähän valoisampaankin aikaan rannassa

1-4. Mökkeilyä. Velmukin kävi vahingossa uimassa, kun tuolta lähistöltä löytyi parin kilometrin pituinen suo ja pikkusnautseri juoksi ojaan, joka näytti olevan sammaleen peitossa - vaan sehän olikin täynnä vettä! Velmu ei kyllä ole ollenkaan veden ystävä. :D

1. Rölli rantasaunassa kuivattelemassa uinnin jälkeen - Röö oli kyllä kiinnostuneempi klapeista kuin kuivattelusta. - 2. Otto meillä hoidossa. Röllikin on niin kiltisti kerrankin. Röllihän rakastaa Ottoa ihan eniten kaikista, mutta tunne ei valitettavasti ole molemminpuolinen. :D   - 3. Kiva, kun koiralla on yhtä iso pää kuin hihnanpäällä. :D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti