Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Takapakkia treeneihin

4.4.2015
Tänä vuonna ei kyllä ole ollut onni matkassa mukana, eikä ole näköjään vieläkään. Santulla ei ole kaikki kunnossa eilisten treenien perusteella, sillä se oli hyvin kummallinen. Santusta oli ihan veto poissa ja se haisteli koko ajan maata, joten jätimme treenit kesken, kun koira vain vaikutti niin haluttomalta ja se oli ollut aivan päinvastainen edellisellä treenikerralla. Kontaktiesteille Santtu ei edes halunnut mennä ja ne ovat sentään sen  lempiesteitä. Minulle tuli sellainen tunne, että kaikki ei ole nyt kohdallaan, joten suuntanamme on seuraavaksi eläinlääkäri ja virtsanäyte. Mikäli näyte on puhdas, niin sitten varmaankin käväisemme fysioterapeutin käsiteltävänä - luulen kuitenkin tulehduksen olevan todennäköisin vaihtoehto, koska Santulla vasta hiljattain oli se ja ihan samoilla oireilla, jotka valitettavasti ilmenivät vasta treeneissä. Oli kyseessä nyt mikä tahansa, niin harmittaahan tämä ja Oton tilanteen huomioiden pelkään, että Santtukin ajautuu tulehduskierteeseen ja sillä todetaan lopulta jokin vakavampi sairaus. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy ja jatkossakin saisin elää terveen koiran kanssa. 


Pennulla oli eilen edessään jälleen jotakin uutta ihmeteltävää, kun lähdimme bussilla kohti kaupunkia. Rölli on kyllä niin huiman fiksu kaveri, että sitä ei voi tarpeeksi hehkuttaa! Bussissa se vain matkusti tyynenä, vaikka bussi oli täynnä ja bussissa oli toinen koirakin. Kaupungilla ei kyllä hirveästi vilskettä sattuneesta pyhäpäivästä johtuen ollut, mutta ehkä kuitenkin ihan riittävästi pennulle tältä erää. Riisenipenikka suhtautui kaikkeen tomeralla asenteella häntä viuhuen ja hoisi kyläilyreissunkin tuhoamatta koko asuntoa. ;) Ensi viikolla suunnitelmissani olisi käydä omilla kylillä harjoittelemassa jonakin päivänä kunnon koirakansalaisen tarvitsemia taitoja. Tämän suhteen tulen kyllä toimimaan niin toisella tavalla kuin Santun kanssa. Santtuhan poistui täältä metsän keskeltä ensimmäisen kerran vasta vuoden iän ylittäneenä ja siinä suhteessa tuli sen kohdalla mentyä metsään, vaikka ihan pätevä pieni snautseri siitäkin kehkeytyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti