Blogi Velmu Rölli Unto Muut koirat Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Kasvavia koipia ja muuta

8.6.2015

Pitkään aikaan ei olekaan tullut Röllistä kirjoiteltua mitään, mutta tuossa arjen lomassahan se on kulkenut näppärästi mukana. Yksinään pieni (tai ei enää niin kovin pieni) koiralapsi tallustelee hihnassa varsin sujuvasti, mutta pikkupoikien oleminen matkassa mukana on sille selkeästi vielä liian suuri häiriötekijä ja keskittyminen menee kaikkeen muuhun kuin olennaiseen asiaan. Etenkin Oton kiljumiset saavat Röllin ihan väärään mielentilaan, minkä vuoksi koko kolmikko kulkeekin yhdessä vain silloin, kun ulkona ei varmasti enää näy mitään Otossa moisia reaktioita aiheuttavaa. Lähinnä kyllä kuljemme vapaana, koska vapaa ja omaehtoinen liikunta on kasvavalle pennulle mielestäni hyvin tärkeää.


Vihdoinkin voisin myös sanoa, että Rölli on yökuiva. Moni pentuhan on sitä heti alusta lähtien, mutta ei meidän jättimme. Nyt olen jopa huomannut, että heti herättyäni ei ole välttämättä kiire ulos, jos herään normaalia aiemmin, sillä Rölli vielä vetelee sikeitä siinä vaiheessa, eikä pomppaa salamana ylös. Aiemmin, kun yöt alkoivat olemaan kuivia, en saanut edes silmiäni raottaa ennen kuin oli jo juostava ulos tai muuten Rölli ehti tekemään sisälle - ja ne aamupissat eivät tämän kokoisella pennulla ole ihan pieniä. Tänäänkin sain kaikessa rauhassa vetää housut ja takin päälleni, kun vielä pari viikkoa takaperin mietin, miten saisin salakavalasti noustua ylös ja vetäistyä ulkovaatetusta päälleni. Yleensä puinkin niin, että pikkujätti oli sylissäni jotenkin päin roikkumassa - ei ollut muuten ihan helppoa, kun itsekin olen melko pienikokoinen naisihminen.


Hurjasti on kyllä koonkin puolesta kasvettu. Koko koira tuntuu olevan yhtä jalkaa, vaikka onkin vielä toki melko honkkeli tapaus. Rölli alkaa myös muistuttamaan ihkaoikeaa riiseniä hiljalleen, vaikka sen tapauksessa epäilenkin, että tulen unelmoimaan siitä jylhän komeasta tapauksesta ja saan huomata omistavani ennemminkin hieman kahelilta näyttävän tapauksen. Vaan kyllähän sellainenkin melko makea tapaus olisi, jos se kulkisi läpi kiven, jään ja mudan hyytymättä. Tällä hetkellä ainakin yritys on kova ja pienet puut jo kaatuvat päin juoksevan riisenilapsen tieltä...

 
 

4 kommenttia:

  1. On intoa ja kuntoa Röllillä. Ja vauhtiakin näyttää riittävän, kun kerran ei-ihan-vaatimattoman-kokoiset korvat pystyasentoon pyrkivät. Suloiset anturat.
    Lätäköt ovat tietenkin miestä myöten, kuten varmaan myös pötköt. Riittääkö normipussi? Hieno poika, kun on jo yökuiva. Minun kokemukseni mukaan pienet koirat oppivat nopeammin sisäsiisteiksi, ja tytöt nopeammin kuin pojat. Mutta kun se siisteys on opittu lähes omaehtoisesti ilman suurempia koulutuksia, se on myös sisäistynyt paremmin.
    Näitä sinun kuviasi katsellessa tulee aina hyvälle tuulelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä Rölli varsin vauhdikkaasti jo etenee ja mutkatta pysyy Otonkin matkassa mukana. Ja hih, Röllillä on kyllä varsinaiset karhunkäpälät!

      Juu, normipussi riittää, silloin kun kaupungilla liikutaan. Meillä kotona metsän keskellä ei tarvitse paljoa keräillä. :P Ja juu, muistan jo Santun kanssa tuskailleeni tätä sisäsiisteysasiaa, koska se oppi vasta joskus seitsemän-kahdeksan kuukauden iässä ja Otto (4kk nuorempi) oppi samoihin aikoihin. Hyvin vahvasti yksilökysymyskin varmasti!

      Ja kiitos! Kivoja "malleja" on mukava kuvata ja Rölli ainakin takaa sen, että vauhtia ei otoksista puutu ja koirallakin on kivaa. :) Santun kanssa tulee helposti tyydyttyä siihen, että laittaa koiran hienoa maisemaa vasten pönöttämään ja ottaa maisemakuvia.

      Poista
  2. Voi apua miten isot sen tassut on :D Ihan supersöpö

    VastaaPoista