Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Rölli 1v

31.1.2016

Tänään pikku-Mörkö täytti jo yhden vuoden verran! Se tietää tästä vuodesta hieman sisällökkäämpää, kun pikkuriisenin kanssa pääsee harrastamaan. Toisaalta se kyllä aiheuttaa monia kysymyksiä: mitä harrastetaan, missä harrastetaan ja miten päästä alkuun. On vaikeaa, kun haluaisi kokeilla yhtä sun toista ja miltei kaikki uusi kuulostaisi kutkuttavalta. Toko kuitenkin lienee hyvä pohja. Ei liene kieltäminen, että syksyn tapahtumat vaikuttivat Röllinkin kanssa touhuamiseen ja uusi kiinnostus koiria kohtaan on vasta palautumassa. Olen yrittänyt olla syyllistämättä itseäni siitä - olen kuitenkin lenkkeillyt Röllin kanssa ja muutoin huolehtinut sen tarpeista, vaikka kaikki ekstra onkin jäänyt tekemättä. 

Millainen vuoden ikäinen Rölli sitten on? Rölli on toiminnan koira selkeästi - se tekee ennen ajattelemista ja on aina valmis toimimaan, oli sitten kyse repimisleikistä tai omistajan puolustamisesta. Sisällä Rölli osaa ottaa varsin lungisti, mutta ulkona pikkuriisenillä on vielä hieman maltin kanssa tekemistä - etenkin kaksipyöräisten päällä liikkuvat ihmiset saavat "vuhvuhhauhau juoksen täysiä suuntaan x, y ja z"-reaktion pintaan. Rölli tykkää yhdessä tekemisestä ja mielellään tekisikin enemmän kuin pyydetään tai sitten Rölli vain on liian iloinen malttaakseen kuunnella ja viuhtoo ja läiskii hännällään, kun pääsee touhuamaan. Rölli on kiltti. Se loikoilee tyytyväisenä paikoillaan trimmatessa ja on mahtava isoveli Velmulle. Tiivistetysti voisin kuvailla Rölliä loputtoman iloiseksi ja mahdottoman energiseksi koiraksi. Hieman hömelöksi kyllä myös. 

Ehkä Röllistä vielä ihan asiallinen kaveri tulee - onhan sillä ollut maailman paras Herra Hörökorva oppaanaan. 

4 kommenttia:

  1. Röllille superonnittelut ekan vuoden täyttymisestä! Siitä on kehittymässä oikein kunnon riiseni, jonka elämässä pitääkin olla vähän vallattomuutta. Ja hieno isoveli se on, vaikka joutuikin "kasvatustehtäväänsä" aika nuorena. Santtu jätti hienon kunnon koirana olemisen perinnön Röllille, joka puolestaan nyt siirtää sitä Velmulle.
    Röllin kanssa harrastamisesta tulee varmaan hauskaa, kunhan muistaa pitää huumorintajun aina matkassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juu, kyllähän kunnon riiseni on jotain muuta kuin pystyynkuollut lapanen. :D

      Poista
  2. Onnittelut vielä tätäkin kautta Röllille!

    Äskeisessä kommentissa tiivistyikin hyvin ajatukseni. Eli Röllistä tulee varmasti kelpo harrastuskaveri, kunhan energian saa hyödynnettyä tekemiseen. Toisaalta noin nuorella koiralla vie aikansa, jotta malttaa keskittyä olennaiseen :)

    VastaaPoista