Aika hyvästeille

Joskus huhtikuun puolella havaitsin Röllillä yleisoireita: siitä tuli väsynyt, se oksenteli ja ripuloi säännöllisen epäsäännöllisesti. Myös sen käytös muuttui arvaamattomaksi ja aggressiiviseksi. Nämä oireet laitoin pennun tulemisen piikkiin. Huhtikuun loppupuolella havaitsin kuitenkin Röllillä myös pari pattia sekä uusia kynsimuutoksia - kynsimuutoksia oli muutenkin ilmaantunut tiheään tahtiin sitten viime kesän, mutta kaikkia oli käyty näyttämässä eläinlääkärissä ja saatu puhtaat paperit. Varasin eläinlääkäriajan varmuuden vuoksi. 

Kun ensimmäisen eläinlääkärin mukaan syytä huoleen ei ollut ja hän määräsi Röllille antibiootit suolistovaivoihin tietämättä, mikä koiraa oikeastaan vaivasi, jätin Röllin omalle eläinlääkärille soittoajan seuraavalle viikolle kysyäkseni toista mielipidettä. Hänen mielestään koira olisi tutkittava tarkemmin, mutta aika meni puhelusta jälleen viikolla eteenpäin. Tuon viikon aikana yksi Röllin toisen jalan varpaista alkoi muistuttamaan viime vuonna amputoitua varvasta ja Röllin imusolmukkeet turposivat kauttaaltaan. Arvasin lohduttoman diagnoosin jo ennen käyntiä: syöpä oli levinnyt. Röllin aika mennä oli koittanut. Rölli sai nukkua ikiuneen samana iltana ja jatkaa seikkailuitaan kivuttomana muiden edeltä menneiden kanssa. 

Koti on tuntunut tyhjältä ilman Rölliä. Kotona ei enää kukaan hakkaa häntäänsä kovaäänisesti lattiaan tai seiniin. Ei ole Rölliä nukkumassa työpöydän alla tai tunkemassa väkisin makuuhuoneeseen nukkumaan jostakin ovenraosta. Ei ole enää meidän jokailtaisia kahdenkeskisiä lenkkejämme. Rölli on kulkenut mukanani lähes koko tähänastisen aikuiselämäni. Olen itsenäistynyt Rölli vierelläni  ja kohdannut monet elämän myrskyt luottaen järkähtämättömään pikkumustaan. Olen surrut ja iloinnut sen kanssa. Nyt meidän on kuitenkin jatkettava matkaa erillämme. Olen kiitollinen näistä yhteisistä vuosista, vaikka mieluusti olisin niitä ottanut enemmänkin. 

Lepää rauhassa rakas pikkumusta

Zaphalayaz Thingamajig

31.1.2015 - 9.5.2023

Tervetuloa, Kelmi

Laumamme kasvoi reilu kaksi viikkoa sitten uudella jäsenellä, kun Kelmi liittyi joukkoomme. Päätöstä uuteen laumanjäseneen tuli kypsyteltyä Röllin varvasamputaatiosta lähtien ja loppuvuodesta laitoin kasvattajalle kyselyä lähivuosien pentuesuunnitelmista. Joulun tienoilla tuli tietoa Röllin siskopuolen astutuksesta ja jäin odottamaan, syntyisikö sieltä meille sopiva pentu. Syntyihän sieltä ja neljän viikon iässä pääsimme katsomaan pentuja. Innolla odotamme, mitä pikkuriisenistä kasvaa. Omissa toiveissani olisi saada Kelmistä kaveri ainakin canicrossiin ja tokoon, mutta tulemme kokeilemaan myös pk-lajeja, jos niiden parista löytyisi harrastuskoriimme jotakin uutta. Toukokuussa alkaakin jo tottis!

Unton luonnetesti

Elokuussa koitti viimein Untonkin hetki luonnetestiin, kun suuntasimme tuttuun tapaan Someron Haukkukalliolle SKSK:n järjestämään luonnetestiin. Mitään sen suurempia yllätyksiä testissä ei tullut, vaan tulos oli ihan Unton näköinen, joka on kotona ns pahnan pohjimmainen - kukapa tosin täällä ei olisi Velmun tassun alla. Unto on kotona hyvin paljon Rölliin tukeutuva ja Unto uskaltaa mennä Röllin perässä paikkoihin, joihin ei yksin menisi. Eniten mielenkiintoa testistä itselleni tuo kuitenkin tuloksen ja koiran vertailu arjessa muihin omiin koiriin, etenkin Velmuun, kun Velmu on myös testattu pari vuotta takaperin. Röllin kanssa kun valitettavasti mahdolliset testivuodet jotenkin onnistuivat valumaan sormien läpi muun elämän vaatiessa veronsa. 

I Toimintakyky

-1 Pieni

II Terävyys

+3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

III Puolustushalu

+1 pieni

IV Taisteluhalu

-2 riittämätön

V Hermorakenne

+1b hermostunein pyrkimyksin

VI Temperamentti 

+2 kohtuullisen vilkas

VII Kovuus

+1 hieman pehmeä

VIII Luoksepäästävyys

+2b luoksepäästävä, hieman pidättäytyväinen

Laukauspelottomuus

++ laukauskokematon

Yhteensä 72p.

Elämää jatkoajalla

Kesäkuun alkupuolella Röllin takajalan kynsi alkoi vaivaamaan. Ensin se lohkesi ja sitten lähti kokonaan. Aluksi hoidin sitä tavallisena kynsivammana, onhan niitä monen koiran kohdalla nähty, ja Rölli tuntui liikkuvan kivuitta jalkansa kanssa. Kynsi ei kuitenkaan alkanut parantumaan, kynnen kohdalle ilmestyi laaja tyhjyyttään ammottava kuoppa ja varvas turposi moninkertaiseksi hetkessä. Siinäkin vaiheessa ajattelin, että jalka nyt vain pääsi tulehtumaan, tarvitsee antibioottikuurin ja menimme sen viikonlopun jälkeen arkena eläinlääkärille. 

Eläinlääkäri katsoi varvasta ja halusi Röllin siltä seisomalta röntgeniin. Röntgenkuva oli karua katseltavaa. Varpaan luu oli kokonaan hajonnut todennäköisesti pahanlaatuisen kasvaimen takia. Vaikka varpaassa oli myös tulehdusta, eläinlääkäri halusi leikata Röllin vielä samana iltana klinikan sulkeuduttua. Rölli jäi klinikalle ja itse lähdin kotiin odottamaan. Tunnit tuntuivat mahdottoman pitkiltä. Rölli kuitenkin kotiutui myöhään illalla ja siitä alkoi hidas, edelleen kesken oleva paranemistaival. Jalka on tikattu kahdesti uudestaan, koska tikit ovat aina auenneet uudelleen. Elämistä tötterön kanssa levossa vain lyhyillä hihnalenkeillä on takana jo viisi ja puoli viikkoa. Toiveikkaana silti odotamme, että jalasta tulisi vielä käyttökelpoinen ja Rölli pääsisi nauttimaan edes loppukesästä.  

Poistettu varvas lähti patologille. Amputaatio heti röntgenkuvien perusteella osoittautui oikeaksi toimintatavaksi. Kyseessä oli kynttä muodostavan epiteelin pahalaatuinen kasvain, subunguaalinen levyepiteelikarsinooma. Ennuste kuitenkin tässä nimenomaisessa levyepiteelikarsinoomassa on hyvä: vuoden kuluttua diagnoosista 95% koirista on elossa ja kahden vuoden kuluttua 74%. Mahdolliset metastaasit tulevat yleisimmin läheisiin imusolmukkeisiin tai keuhkoihin, 13% kasvaimista on metastosoitunut diagnoosihetkellä.

Hyvästä ennusteestaan huolimatta tämä herätti siihen todellisuuteen, että Rölli on jo 7,5-vuotias, eikä se tule tästä enää nuortumaan. Varvasamputaation jälkeiset päivät ovat tuntuneet kaikki saaduilta lisäpäiviltä yhteistä aikaa. Toivottavasti näitä päiviä on tiedossa vielä useampi vuosi, mutta huomisesta ei kukaan tiedä. Sitä ei kukaan osa sanoa, poistettiinko varvas tarpeeksi ajoissa vai ei - voimme vain toivoa, että poistettiin. Sen epävarmuuden kanssa on elettävä, koska vaikka koira kuvattaisiin nenästä hännänpäähän, mahdollisia etäpesäkkeitä ei välttämättä löydettäisi niiden olemassaolosta huolimatta. 

 

 

Ja niin ovat kaikki kolme käppänää jälleen yhdessä

Otto sairastui viime viikon sunnuntaina. Se tuli todella kivuliaaksi, eikä halunnut liikkua tai syödä. Otto nuoli koko ajan mahaansa pakonomaisesti. Se ei ollut vielä ikinä ollut niin kivulias kuin noina päivinä. Kuvittelimme, että Oton virtsakivet olisivat uusiutuneet. Näin asia ei kuitenkaan ollut. Oton kivulle ei löydetty mitään kunnollista selitystä. Sappirakko oli täynnä sakkaa, verikokeissa munuais- ja maksa-arvot huonontuneet entisestään, anemia pysynyt ennallaan ja virtsassa kaikkea sinne kuulumatonta. Koska mitään hoidettavaa ei löydetty, eikä Ottoa perussairauksiensa vuoksi olisi voitu lääkitä kivuttomaksi lisäselvityksiä varten puhumattakaan siitä, että mihinkään nukutusta vaativiin toimenpiteisiin ei olisi voitu lähteä, päädyimme siihen, että kaikkien näiden saatujen lisävuosien jälkeen Oton aika mennä oli koittanut. Kotiin sitä ei niin kivuliaana olisi voinut enää tuoda. 

Lepää rauhassa ja paini Santun kanssa sydämesi kyllyydestä, 

Backout's Luvaton Otto 

29.2.2012 - 21.3.2022

Velmun luonnetesti

Eilen koitti pitkään odotettu päivä, kun kävimme Velmun kanssa luonnetestissä Someron Haukkukalliolla. Olimme alunperin menossa keväällä jo luonnetestiin, mutta testi siirtyi koronan takia tänne loppukesään. Testissä ei varsinaisesti tullut mitään sen suurempia yllätyksiä esiin, mutta Velmu oli ehkä aavistuksen verran pidättyväisempi kaveri vieraiden ihmisten suhteen kuin olin odottanut sen olevan. 

I Toimintakyky
+1b Kohtuullisen pieni
-Temperamentti ja pidättyväisyys vaikuttavat pimeässä huoneessa. Kun saa liikkeelle, liikkuu ja löytää hyvin. Rohkeampi omistajan kanssa kuin ilman.

II Terävyys
+3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
- Ei ollenkaan ilman omistajaa niin ärtsy kuin puolustuksessa. Sanoo kyllä ihan reippaasti. Ei tule omatoimisesti luokse hyökkäyksen jälkeen, mutta pystyy koskemaan ja sallii kosketuksen väistämättä.

III Puolustushalu
+2 Suuri, hillitty
- Puolustushalu menee pidättyväisyyden edelle. Ei väistä edestä pois. Normaalia enemmän puolustushalua.

IV Taisteluhalu
+2b Kohtuullisen pieni
- Ilmaisee selkeästi, ettei halua olla tuomareiden kanssa tekemisissä, joten siksi omistaja leikittää. Leikkii ihan kivasti. Käyttää taisteluhalua myös puolustushyökkäyksessä.

V Hermorakenne
+1b Hermostunein pyrkimyksin
- Kokonaisuutena olemus ei sinänsä hirveästi muutu testin aikana. Kerää kuitenkin kuormaa testin aikana.

VI Temperamentti
+1 Erittäin vilkas
- Vilkkaus näkyy ylimitoitettuna väistönä kelkassa, asioiden bongailuna ja oman toiminnan keksimisenä väliin. Erittäin vilkas, mutta tässä enemmän vilkkaan kuin häiritsevän vilkkaan puolella. 

VII Kovuus
+1 Hieman pehmeä
- Löytyy kuitenkin myös kovuutta, joka näkyy esimerkiksi puolustuksessa.

VIII Luoksepäästävyys 
-1a Selvästi pidättyväinen, ei yritä purra
- Jos saisi päättää, ei olisi vieraan ihmisen kanssa. Ei missään nimessä nauti siitä. Sallii kosketuksen, mutta ahdisteluun ei varmaan suostuisi.

Laukaisuvarmuus 
+++ Laukausvarma

Yhteensä 83p.

Koko luonnetesti on katsottavissa täältä.

Kilo kuulumisia

Vastaanotin toiveen blogimme elvyttämisestä. Huh, mistähän sitä edes aloittaisi? Aloitetaan vaikka siitä, että Rölli on kolmevuotias ja kastroitu. Kaikki alkoi  puolitoista vuotta sitten. Röllin kiveksiin ilmestyi kummallinen patti.  Lähetin kuvat ennalta eläinlääkäriin - mahdollinen kasvain. Kävimme eläinlääkärissä. Tuomiona onneksi vain ihon rikkoutuminen ja hoitona voidetta. Pian tämän parantumisen jälkeen ilmestyi kuitenkin kaksi uutta pattia ja sama hoito alusta. Tämä kierre jatkui, mutta kerta kerralta rikkonaisen ihon alue suureni. Lopulta pahkuroita oli jo ihan kauttaaltaan. Koira söi antibiootteja tulehduksen takia - tervetuloa resistentit bakteerikannat.

Yli vuoden ajan koira kärsi rikkonaisista kiveksistä ja minä riekaleisista hermoista. Asiaa ei  helpottanut suursnautsereilla ilmenevät syövät ollenkaan - koska Rölli nyt vain todennäköisemmin saisi jonkin syövän kuin perheen kääpiösnautserit. Niinpä kypsyteltyäni päätöstä pari viikkoa otin puhelimen käteeni ja soitin eläinlääkäriin varatakseni ajan kastraatioon.

Itse kastraatio meni hyvin. Röllin parantuminen oli kuitenkin vähän hidasta ja hankalaa, minkä vuoksi siitä en silloin kirjoittanutkaan. Rölli kastroitiin siten, että sille jätettiin kivespussit ja sinne kerääntyi todella paljon nestettä. Tilanne vain paheni ja jouduimme käymään myös päivystävällä eläinlääkärillä saaden täyden liikuntakiellon (ei edes kävelytystä). Turvotus oli vielä jälkitarkastuksessakin kahden viikon kuluttua leikkauksesta sellaista, että eläinlääkäri poisti neulalla kivespusseista nestettä ja yksi mahdollisista vaihtoehdoista oli, että Rölli joutuisi uudestaan leikkuriin. Niin ei kuitenkaan onneksi käynyt, vaan Rölli lähti vihdoinkin parantumaan nopeampaan tahtiin. Itse potilaana Rölli oli kyllä liiankin reipas oman itsensä: Röllistä oli vain hauskaa käyttää kauluria lumilapiona. Kauluri olikin lopputoipilasajasta kauttaaltaan teipillä paikattu.

Suurempia muutoksia kastraation johdosta ei vielä ole näkynyt onneksi, vaan Rölli on ollut oma iloinen itsensä. Se ei tosin enää istu kummallisesti, kuten se teki ennen kastraatiota eli selkeästi tilanne on vaivannut sitä silloinkin. En voi sanoa, että Rölli olisi liiemmin rauhoittunutkaan, vaan kyllä se toheltaa ihan entiseen malliin.

Myös laumakokoonpanomme on muuttunut, kun perheeseemme muutti sijoitukseen pieni yksisarvispoika Unto keskiviikkona. Unton koko nimi on Unicorns Are Real ja tämä on helppo ymmärtää, kun tarkastelee pennun sukutaulua: hän on mustista vanhemmista ja hänen sisaruksensa ovat mustia. Unton vanhempien taustalla toki on väriristeytyksiä (sillä eihän tämä muuten olisi mahdollista), mutta hän on silti pieni valkoinen ihmeemme. ♥

Unto on näinä parina ensimmäisenä päivänä ollut valtavan reipas ja muut koiramme ovat suhtautuneet häneen ihan hyvin. Rölli on kyllä ollut hieman epäluuloinen, eikä oikein ole pitänyt toisen pusutteluista, mutta on siitä huolimatta nätisti ryöminyt pennun tasolle haistelemaan. Velmukin on uskonut, ettei saa vahtia lelujaan ja antanut Unton leikkiä rauhassa. Ulkona Vee koittaa leikittää Untamoa, mutta on vielä vähän turjan raju pennun makuun juostessaan täyttä häkää kohden. Eiköhän kuitenkin pian mene niin, että Unto on aikuisten koiriemme kauhu!

Odotetusta totta

Kahden vuoden pohdinnan verran vei aikaa tilata tämä taulu, vaikka olin tiennyt Santun poismenosta lähtien, että tästä kuvasta haluaisin teetättää taulun olohuoneemme seinää koristamaan. Materiaalivaihtoehtoja oli ihan hirveä kasa ja oli vaikeaa pohtia niiden välillä, minkä tilaisin. Ajattelin, että panostaisin tähän kunnolla tilaamalla alumiinin+lasin yhdistelmän, mutta siitä olisi luultavasti tullut liian painava kyseiselle seinälle, joten päädyin tilaamaan sen vuoksi pelkän alumiiniversion. Kaunis se on silti! Olkoon tämä aikainen valmistujaislahja minulle itselleni.

Röllin terveyttä tutkimassa ja luuseriaksaa

Röllikin pääsi viime torstaina käymään silmätarkastuksessa ja sai sieltä puhtaat paperit silmien osalta. Käytöksen osalta ei niinkään... Rölliä ei kiinnostanut yhtään, vaikka vieraita ihmisiä seisoi sen vieressä, mutta välittömästi, kun joku koski siihen, se alkoi murisemaan. Ja murinahan ei lakannut ennen kuin kosketus lakkasi. Kaikkein selkeimmin tuo oli havaittavissa eläinlääkärin huoneessa: aina, kun eläinlääkäri vaihtoi välineitään, koira hiljeni, mutta kun hän tuli tutkimaan koiraa, niin murina alkoi. Tämä toistui tasan niin monta kertaa kuin Rölliin koskettiinkin. Itse murinahan tässä ei ole ongelma, vaan se on seurausta syystä sen takana. Sille takana olevalle syylle pitäisi saada tehtyä jotakin. Onko se epävarmuutta, kun Rölli kuitenkin ensin koitti aina pakittaa jonnekin pakoon tilannetta? Silloin varmaankin lääkkeenä ongelmaan olisi asteittainen eteneminen kosketukseen hyvien kokemusten kautta, eikä niin, että vieraista ihmisistä seuraa aina jotakin ikävää pakolla toteutettuna. Rölli on kyllä myös kauhean herkkä minun suhteeni ja reagoi omiin tunnetiloihini herkästi, joten sekin voi vaikuttaa tilanteeseen. Tässä tilanteessa kyllä riittää pohdittavaa, koska koiran itsensä ja minun takiani tilannehan täytyy saada jollain ratkottua.

Pikku-ukot sen sijaan pääsivät eilen aksailemaan ja kisailemaan leikkimielisesti, kun Länsi-Uudenmaan Kääpiösnautserit ry järjesti agilitypäivän. Röllihän joutui taas surumielisenä jäämään kotiin, kun hän ei minun autooni sovi. Velmun ilmoitin supermölliradalle ja Oton tuplamölliradalle, joka oli lyhyempi mölliradoista (13 estettä). Ottohan tosiaan ei ole vuosiin enää aksaa tehnyt, mutta pappakoira kyllä tykkäsi taas kovin! Radoista laskettiin vain ajat. Velmu olisi ollut oman ratansa nopein, mutta koska koulutuksellisen näkökulman vinkkelistä jätimme maassa olevat kontaktiesteen osat tekemättä, Velmua ei palkittu. Tuosta ipanasta tulee kyllä nopea! Ottis sen sijaan rallitteli toiseksi ja lupasi happamalle pikkuveljelleen palkintopussukastaan possulelun.

Velmun terveystarkastukset

Eilen illalla otimme Vemmelsäären kanssa suunnaksi joukkotarkastukset ja eihän sieltä ihan hirveästi mitään raportoitavaa löydy - silmät, polvet ja sydän saivat kaikki puhtaat paperit! Pienestä kääpiöstä oli kyllä hirvittävän jännittävää kävellä moiseen omituiseen halliin ja voi pientä, kun halli oli täynnä muita kääpiöitäkin vielä kaiken lisäksi. En ole tiennyt yhdenkään koiran kykenevän niin moniin erilaisiin ääntelytapoihin... Velmu kuulosti milloin pikkulinnulta ja milloin kissalta ja milloin joltakin epämääräiseltä örkiltä. Kunnialla kuitenkin selvittiin ja onneksi Velmu ei ollut ainoa äänessä ollut yksilö.

Tasavuosien kuukausi

Lokakuu on vuoden hankalin kuukausi. Tämän vuoden lokakuussa tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta Santun poismenosta (aivan hirveän kamala viikonloppu alkaen siitä hetkestä, kun kotiuduin lauantaina iltavuorosta) ja tänään Santtu olisi täyttänyt kuusi vuotta. Kaksivuotispäivänä minun piti koota jonkinlainen postaus, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Sen sijaan tyydyin julkaisemaan Kääpiösnautseri-ryhmässä lyhyen postauksen: "Tässä kahden vuoden aikana olen käynyt monissa paikoissa, joissa kävin vain Santun kanssa. Jokaikiseen paikkaan uudelleen meneminen on ollut ihan yhtä vaikeaa. En tiedä, onko ikävä vielä helpottanut - ehkä minusta on vain tullut parempi kätkemään Santtu ajatuksieni ulkopuolelle. Edelleen ajatus Santusta saa minut hajoamaan palasiksi." 

Valonpilkahduksia muuten niin synkkään lokakuuhun ovat tuoneet tietenkin nykyiset partanassut,  ihanat aurinkoiset päivät, Velmun kaksivuotissynttärit ja ihana ensilumi, joka kuitenkin vaihtui loskaan yhden ihanan talvisen päivän jälkeen. Kaksivuotias Velmu ei oikein vielä ole tehnyt mitään, eikä sen välttämättä kyllä vielä olisi tarvinnutkaan. Agilityähän me aloittelimme Velmun kanssa ja se oli sille kyllä oikein sopiva laji,  kun pikkuharmaa pitää vauhdista ja on varsin nopea kaveri. Aksa kuitenkin kariutui jossain vaiheessa aikaongelmiin ja sen uudelleen laittaminen jonnekin kalenteriin on jäänyt, vaikka syyskuu on taputeltu pakettiin hyvän aikaa sitten. Tähän astihan olen käynyt töiden ohella aikuislukiota, joten viimeisten kirjoitusten aikaan tämä neiti oli aika finaalissa jaksamisen ja ajan riittävyyden suhteen. Vasta ihan viime viikkoina olen alkanut jaksamaan järkeville lenkeillekin joka päivä. Kaikki siis ajallaan.

Hieman aksan jatkamista jarruttelee myös tieto siitä, että minulla on luustokuvaus"jonossa" tällä hetkellä kaksi koiraa, enkä halua Velmunkaan kanssa harrastaa enempää ennen kuin tiedän, mikä sen luuston tilanne on. Totesinpa vaan asiaan perehtyessäni, että kahden koiran kuvien lausuntakierrokseenkin menee melkein yhden koiran kuvausmaksujen verran rahaa, mikä tuntuu varsin järjettömältä. Olen ajatellut kuvauttaa molemmilta selät, lonkat, kyynärät, olkanivelet (pikkukoiralla ainakin näkee jo muista kuvista) ja Rölliltä vielä sen hännän tilanteen - onko sen kuhmurassa kyse häntämutkasta vai onko se seurausta jostain tapaturmasta. Vaikka kuvauttaminen on lykkääntynyt varmaan osin siitä syystä, ettemme enää harrasta aktiivisesti mitään, koen sen silti tärkeäksi. Velmun terveyteen olemme huomenna menossa perehtymään hieman muilta osin, kun siltä tutkitaan silmät, polvet ja sydän. Palaillaan tältä osin siis pian!

Torronsuolla

Eilen pakkasimme pitkästä aikaa kimpsut ja kampsut kasaan (lue: mulla alkoi vihdoinkin loma) ja heitimme snautserit vielä kyytiin mukaan suunnatessamme meille uuteen tuttavuuteen, Torronsuolle. Olikin kyllä vastassa sellainen paikka, että tulemme sinne varmasti toistekin poikkeamaan! Perjantaiaamuna oli myös niin hiljaista, että saimme kulkea ihan viisistään, mikä ei tietenkään ikinä haittaa. Vaikka taivas oli aavistuksen synkän puoleinen, niin säästyimme sateelta. Rölli kyllä yritti päästä uiskentelemaan kaikissa ihanissa liejukohdissa. :D Reissun ainoat miinukset meneekin oikeastaan vain kakkostien tietöille, joiden takia köröttelimme hyvän tovin (12km?) viittäkymppiä ja odottelimme valoissa.