Blogi Velmu Rölli Unto Muut koirat Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Tokontäyteinen viikonloppu

3.5.2015
Tämä viikonloppu tuli vietettyä melko tiiviisti tokon parissa, kun luvassa oli peräti kaksi tokokoetta. Ensimmäinen kokeista oli perjantaina ja toinen sunnuntaina - väliin jäi siis onneksi yksi päivä. Loppuviikko oli kuitenkin yhtä tokokoetta tai sellaiseen valmistautumista, kun homma alkoi torstaina Santun levolla, jatkui perjantaina kokeella, lauantaina levolla ja sunnuntaina vielä kokeella.

Ensimmäisenä meillä oli vuorossa koe Lauttasaaressa Helsingissä. Koepaikka oli varsin tuulinen ja Santtu oli aivan jäässä ennen paikkamakuuta. Se vain hytisi ja pelkäsin, mitä paikkamakuusta tulee, vaikka Santtu ei vielä koskaan ole noussutkaan treeneissä tai kokeissa ja kymppi on sille tietynlainen normi. Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että paikkamakuun sijasta tehtiin komea paikkaseisominen. ;) Myös liikkeestä seisominen nollattiin, mutta muutoin olen varsin tyytyväinen kokeeseen. Kokonaisuudessaan koe oli varmasti onnistunein tähänastisistamme kokeista.



Paikkamakuu 0
Seuraaminen taluttimetta 8 - Varmaan paras koeseuruumme! Ei se vieläkään treenitasoa ole, mutta ihan kelvollinen.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5
Luoksetulo 9 - Hidas pysähtyminen
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 - Nätti maahanmeno
Noutaminen 8 - Ruma palautus
Kauko-ohjaus 10 
Estehyppy 9
Kokonaisvaikus 9 -  Tuomari tykkäsi Santusta, sanoi sen tekevän hyvällä asenteella ja harmitteli nollattuja liikkeitä. Toivotteli tsemppiä tulevaisuuteen.
Yhteensä 135p. AVO3

Sunnuntaina suuntanamme oli Veikkola ja sää oli onneksi suotuisampi. Perjantaina olimme heti kokeen jälkeen käyneet tekemässä onnistuneen yli viiden minuutin piilopaikkamakuun, mutta jestas, kuinka paikkamakuu silti jännittikään nollauksen jälkeen! Onneksi koira kuitenkin oli maannut tarkkaavaisena koko ajan, kuten kuuluukin ja saimme kympin. Liikkeestä seisominen meni taas nollille, mutta pisteet riittivät kuitenkin ykköspalkintoon.


Paikkamakuu 10
Seuraaminen taluttimetta 7 - Perjantain kohtalainen fiilis oli täysin kadonnut ja seuruu oli enemmän jotain sunnuntaikävelyä muistuttavaa.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5
Luoksetulo 9 - Hidas pysähtyminen
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 - Maahanmeno on pop! :D
Noutaminen 9 - Palautuksessa toivomisen varaa
Kauko-ohjaus 10
Estehyppy 9,5
Kokonaisvaikutus 8,5 - Tuomari harmitteli kovin nollausta, muuten kehaisi maahanmenoa, luoksetuloa, noutoa, hyppyä ja kaukoja.
Yhteensä 165,5p. AVO1

Nyt siis saamme jättää avoimen luokan taaksemme ja suunnata katseemme kohti voittajaa. Yhteen kokeeseen olemme varasijalla avoimeen luokkaan ja menemme toki sinne, jos paikan saamme, mutta muutoin emme avoimessa tule enää kilpailemaan. Santun kanssa olen suosiolla päättänyt jättää koularit keräämättä, sillä saamme varmasti aivan riittämiin kisata kolmen ykköstuloksen perässä erikoisvoittajassa, mikäli sinne joskus päädymme. Suunnitelmieni mukaan voittaja olisi tarkoitus korkata vasta ensi vuonna, mutta sitähän ei ikinä tiedä, mitä tapahtuu. 

4 kommenttia:

  1. Olipa kivan näköistä tekemistä, vaikka noita pikkuvirheitä sattuikin. Onnittelut ykkösestä ja onnea voittajaluokan liikkeiden kanssa!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea vielä tätäkin kautta! Santtu on niin upea <3 Meinaatko Röllinkin kanssa harrastaa tokoa kun kasvaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juu, kyllä toko tulee olemaan ainakin yksi lajeistamme. Juuri vitsailin, että kilpailen varmaan Röllin kanssa samaan aikaan EVL kuin Santunkin kanssa, hah. :D Vähän erilaiset koulutukselliset ominaisuudet ja pikkasen erilainen tekemisinto.

      Poista