Röllikin pääsi viime torstaina käymään silmätarkastuksessa ja sai sieltä puhtaat paperit silmien osalta. Käytöksen osalta ei niinkään... Rölliä ei kiinnostanut yhtään, vaikka vieraita ihmisiä seisoi sen vieressä, mutta välittömästi, kun joku koski siihen, se alkoi murisemaan. Ja murinahan ei lakannut ennen kuin kosketus lakkasi. Kaikkein selkeimmin tuo oli havaittavissa eläinlääkärin huoneessa: aina, kun eläinlääkäri vaihtoi välineitään, koira hiljeni, mutta kun hän tuli tutkimaan koiraa, niin murina alkoi. Tämä toistui tasan niin monta kertaa kuin Rölliin koskettiinkin. Itse murinahan tässä ei ole ongelma, vaan se on seurausta syystä sen takana. Sille takana olevalle syylle pitäisi saada tehtyä jotakin. Onko se epävarmuutta, kun Rölli kuitenkin ensin koitti aina pakittaa jonnekin pakoon tilannetta? Silloin varmaankin lääkkeenä ongelmaan olisi asteittainen eteneminen kosketukseen hyvien kokemusten kautta, eikä niin, että vieraista ihmisistä seuraa aina jotakin ikävää pakolla toteutettuna. Rölli on kyllä myös kauhean herkkä minun suhteeni ja reagoi omiin tunnetiloihini herkästi, joten sekin voi vaikuttaa tilanteeseen. Tässä tilanteessa kyllä riittää pohdittavaa, koska koiran itsensä ja minun takiani tilannehan täytyy saada jollain ratkottua.
Pikku-ukot sen sijaan pääsivät eilen aksailemaan ja kisailemaan leikkimielisesti, kun Länsi-Uudenmaan Kääpiösnautserit ry järjesti agilitypäivän. Röllihän joutui taas surumielisenä jäämään kotiin, kun hän ei minun autooni sovi. Velmun ilmoitin supermölliradalle ja Oton tuplamölliradalle, joka oli lyhyempi mölliradoista (13 estettä). Ottohan tosiaan ei ole vuosiin enää aksaa tehnyt, mutta pappakoira kyllä tykkäsi taas kovin! Radoista laskettiin vain ajat. Velmu olisi ollut oman ratansa nopein, mutta koska koulutuksellisen näkökulman vinkkelistä jätimme maassa olevat kontaktiesteen osat tekemättä, Velmua ei palkittu. Tuosta ipanasta tulee kyllä nopea! Ottis sen sijaan rallitteli toiseksi ja lupasi happamalle pikkuveljelleen palkintopussukastaan possulelun.