Lokakuu

Kylmää, märkää, harmaata ja ankeaa. Juuri pesusta tulleet ulkoiluhousut ovat polviin asti kurassa yhden päivittäisen metsälenkin jälkeen. Valkoisen koiran tassut muistuttavat mustia palattuamme lenkiltä. Koirat ovat nauttineet täysin rinnoin ja minä olen nauttinut niiden ilon seuraamisesta. Kadonnut treeni-into on löydetty takaisin. Sitä meidän lokakuumme on pitkälti ollut.

 

 

 

 

 

Santtu 2v!

Tänään ei-enää-niin-pieni partasuuni täyttää kaksi vuotta. Paljon olemme jo ehtineet, mutta paljon on vielä ehdittävänäkin. Santtu on osoittautunut luonteeltaan juuri minulle sopivaksi koiraksi ja se jos mikä on tärkeintä. Pienestä riiviöstä on kehittynyt varsin kelpo koira, vaikka toisinaan hieman epätoivoiselta on tuntunutkin. Paljon onnea pieni valkoinen karvapalleroni!

Santun juhlinnan lisäksi arkeemme mahtuu hieman ikävämpiäkin juttuja. Otto nimittäin pääsi tänään taas eläinlääkärin vastaanotolle. Tällä kerralla ei ollut rähmiviä silmiä, vaan kutisevat ja haisevat korvat. Hiivaahan sieltä sitten löytyi ja Otto sai kolmen viikon lääkekuurin siihen. Kipulääkettäkin Otto sai matkaansa varoiksi, jos se vaikuttaa kivuliaalta. Lääkekuurin loputtua Otto alkaa saamaan kerran viikossa hiivaa ehkäisevää ainetta korviinsa, jotta sama tilanne ei toivottavasti toistuisi. Mitään muutakaan ei kyllä kaivattaisi.

Herra hörökorva 5kk - tuolloin korvia yritettiin teippailla, mutta enää en kyllä näkisi Santtua ilman sen hörökorvaisuuksia. 

Kadonnutta intoa metsästämässä

Tokonkin suhteen on ollut hieman motivaatiokatoa havaittavissa Santun kanssa ja sen vuoksi pidimmekin tarkoituksella tokoiluista hieman pidempää taukoa. Kunnes tajusin ilmoittautuneeni möllitokoon, joka oli tänään. Silloin oli oikeasti pakko lähteä etsimään sitä kadonnutta intoa takaisin tekemiseen. Tauko nimittäin ei tällä kerralla ollut tehnyt tehtäväänsä, joten oli aika katsoa hihnan toisen pään suuntaan. Tämän parin viikon ajan pidimme treenit hyvin lyhyinä ja hyvin helppoina. Unohdin kokonaan pidempien pätkien vaatimisen ja palasin ihan alkujuurille. Yritin olla ottamatta turhaa stressiä siitä tosiseikasta, että estehyppy oli ihan alkutekijöissään. 

Tämä päivä koittikin hyvin nopeasti. Päätin kaikesta huolimatta lähteä vähän ihmettelemään, että mitä siellä kehässä sitten tapahtuukaan. Paikalle saavuttuamme en voinut olla huomaamatta rotu- ja kokojakaumaa. Pienen valkoisen koiran kanssa oli kyllä hieman orpo olo. Mölliluokkamme oli viimeisin järjestettävä luokka, joten odotteluaikaa tuli ihan reippaasti. Ihme ja kumma ennen meidän vuoroamme en kyllä jännittänyt kauheasti, mutta siitähän se jännitys alkoikin, kun pääsimme luoksepäästävyyteen ja paikkamakuuseen. 

Luoksepäästävyydessä Santtu hieman hötkyili, mutta pysyi kuitenkin paikoillaan. Paikkamakuukin sujui hyvin, eikä Santtu noussut, vaikka vieressä oli kaikenlaista sählinkiä nousevan koiran kanssa. Tämän jälkeen menimme ulos hieman ottamaan lyhyitä seuruupätkiä ja innostamaan koiraa, sillä meitä ennen luokassamme oli vain yksi osallistuja. Kun oma vuoromme koitti, olin niin jännittynyt, etten oikeastaan edes muista, että miten mikäkin liike sujui tai meni. Tukijoukkoni kehän ulkopuolelta kyllä huomasivat jännitykseni, mutta onneksi Santtu ei reagoinut siihen sen enempää. Videolta katsottuna sanoisin kyllä, että ei sujunut alkuunsakaan tasomme mukaisesti, mutta eihän uudessa tilanteessa sitä kotona tapahtuvaa tai tutun treenipaikan suoritusta kyllä voikaan koiralta vaatia, kun omistajakaan ei siihen kykene. 

Pisterivi kuitenkin näyttää seuraavalta:

Luoksepäästävyys 10

Paikkamakuu 1min 10

Seuraaminen kytkettynä 9 - Muuten kontakti ihan ok, mutta haisteli kahdessa kohdassa ja kerran vilkaisi tuomaria matkan varrella. Olisi voinut olla innokkaampikin. 

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 

Luoksetulo 9 - Tuli liian eteen. 

Estehyppy 5 - Hyppäsi, kun sanoin valmis ja ennakoi oikeastaan ihan kaiken muunkin. 

Kokonaisvaikutus 8

Yhteensä pisteitä siis kertyi 123/140p ja tällä suorituksella jopa sijoituimme toisiksi! 

Sunnuntain kotkotuksia

Innostuin noin kuukausi takaperin tekemään pari uutta näyttelyhihnaa edellisten jatkoksi. Molemmat hihnat ovat tällä kerralla Santulle tehtyjä, sillä mustaa satiininyöriä ei ollut silloin saatavilla, kun kävimme valkoisen rullan hakemassa. Väreiksi valitsin tällä kerralla pinkin ja toiseen hihnaan punaisen ja keltaisen. Pinkki on tehty näyttelyitä ajatellen, jos sinne vielä eksymme, sillä jakkuni on väriltään pinkki. Punakeltaisen tein oman mieltymykseni mukaan, muina vaihtoehtoina oli punainen-vihreä, keltainen-vihreä tai pelkkä vihreä. Nyt vaan täytyy yrittää keksiä, että mistä taikoisin puolikuristavan näyttelypannan, sillä näihin hihnoihin en tehnyt pantaosuutta, koska totesin sen edellisissä hihnoissa epätoimivaksi ratkaisuksi. Ja tietenkin hihnoja pitää jotenkin likaistaakin. 

Tänään sitten kiikutin kameran matkaani päivälenkille ajatuksenani saada Otostakin hieman syksyistä kuvaa. Ihmeellistä sinänsä, että Santusta tai pojista yhdessä ei tällä reissulla tullut otettua yhtään kuvaa. Edes valkoinen hännänpää ei vilahda näissä kuvissa! 

 

 

Kun mikään ei suju

Kun pientä valkoista snautseria ei huvita, niin silloin ei myöskään huvita. Ja silloin omistajalta saattaa hieman olla hymy kadoksissa, kun pieni snautseri rallattelee A-estettä edes takaisin tottelematta mitään tai karkaa tai pyrkii karkaamaan kyseiselle esteelle koko ajan. Yhtä sitkeästi kuin minä Santun hain sieltä kerta kerralta pois, samalla sitkeydellä Santtu ryntäsi sinne aina takaisin. Positiivista tämän päivän treeneissä ei ollut niin mikään, ellei lasketa loppua, kun pieni valkoinen snautseri meni suunnilleen sinne, minne pitikin, mutta jääden ihmettelemään ja edeten ravilla. "Jos nyt karkaisin tästä välistä tuonne Aalle" oli selkeästi sen ajatus. A:lle se jostain "kumman" syystä sitten eteni innokkaasti, kun sai palkkioksi vielä ihan luvallisesti tehdä sen viimeisenä. 

En edes muista, milloin viimeksi on ollut kuvatunlaisia hallinta/motivointiongelmia, mutta ainakaan niistä syntyvä ärtynyt ilme ja poskille nouseva puna ei ollut kadonnut. Tosin aiemminhan Santtu ei motivaatiopulassa ole sitten suorittanut mitään estettä, eli positiivista sinänsä, että pieni snautseri halusi kuitenkin suorittaa jotakin ylitse muiden. Aina ei voi mennä putkeen, mutta tämän päiväinen kuitenkin oli mielestäni jo melkoinen pohjanoteeraus. Tuli kyllä taas pahimmassa pettymyksen puuskassa mietittyä, että onko tämä sittenkään se meidän juttumme.

Toisaalta eilen viimeinen alkeisjatkokurssin kerta kuitenkin meni todella hyvin, kun teimme kymmenen esteen rataa. Eilisen perusteella olin jo tulossa kehumaan, että rata tuntui liiankin helpolta, mutta tänään edes se yksi hyppy ei sujunut tai tuntunut helpolta. Eilisessäkin radassa oli A, mutta se suoritettiin vain silloin, kun oli tarkoituskin. Jostain syystä epäonnistumiset jäävät paremmin mieleen kuin onnistumiset. Jos oikeasti jotain hyvää etsii tämän päiväisestä, niin ainakin seuraavalla kerralla sujuva (toivottavasti) eteneminen tuntuu mahtavalta! Niin ja odottihan Ottokin häkissä nätisti sen melkein kaksi tuntia. Se ei ollut mikään itsestäänselvyys, vaan odotin jonkinlaista tarinatuokiota sillä välin, kun Santtu oli häkistä poissa. Jotain positiivista vielä lisätäkseni, nyt kun sille linjalle lähdettiin, pojat kulkivat nätisti rinta rinnan myös juoksujalan ollessamme aamulla.

Kuvia en ole viime aikoina jaksanut ottaa, mutta tässä muutama videopätkä meidän touhuiluista:

Haaste

Tämän haasteein sain Nealta, kiitos! Tällä kerralla en itse haasta ketään, sillä olen niin huono keksimään  kysymyksiä. 

1. Miksi/miten olet päätynyt pitämään tätä blogia? Onko(/Onko ollut) sinulla muita blogeja?

Halusin alkaa harjoittelemaan koirienkin kuvaamista ja blogi oli kätevä tapa jakaa kuviani. Nyt koirien kasvettua on mukaan tullut harrastuksia ja niistä on kiva pitää itselleen jonkinlaista kirjaa. Minulla on ollut hevosblogi, jota kirjoitin noin kahden vuoden ajan. 

2. Millaisista asioista/ominaisuuksista olet muille koirakoille kateellinen?

Täydellisesti sujuvasta ohitustilanteesta. Jostain syystä se on se osa, jota en ole saanut opetettua Santulle sillä tavalla, kuten haluaisin sen sujuvan. Vaikka kyllä nykyisin muista koirakoista päästäänkin suurimmaksi osaksi hihna löysällä ja koira vierellä pysyen ohitse, mutta silti Santusta vielä huomaa, että se kiihtyy tilanteesta ja haastaa muita koiria. Santtu ei rähise tai vastaa rähinään, mutta saa kyllä jotkut muut rähisemään.

3. Miten muuttaisit itseäsi koiranomistajana?

Turhista asioista murehtimisen ja stressaamisen jättäisin mieluusti pois. Voisin ehkä myös joidenkin asioiden suhteen löysätä hieman nutturaa, enkä olla niin pikkutarkka. 

4. Onko sellaista lajia jota et voisi kuvitellakaan harrastavasi? Miksi?

Voin ihan rehellisesti sanoa, etten edes tiedä, että mitä koiralajeja on olemassa. Tai nimellisesti tiedän joitakin, mutta en tiedä, että millaisia ne ovat. Kysymykseen on siis vaikea vastata.

5. Puetko koiraasi syksyisin/talvisiin/muulloin johonkin vaatteisiin? Millaisiin?

Syksyllä ja keväällä puen sadeloimen, jos sataa kunnolla. Talvella puen pakkasten ja karvatilanteen mukaan, käytössä on jokaisella mantteli ja Santulta löytyy lisäksi vedenpitävä fleecehaalari. Itse pidän haalarista eniten, sillä vilu tulee talvisin osaksi varmasti sen takia, kun jalat ovat yhtä lumipalloa. 

6. Miksi harrastatte koirasi kanssa juuri sitä lajia jota harrastatte?

En oikeastaan tiedä. Toko tuli ihan vahingossa mukaan kuvioihin ja en vielä tiedä, johtaako tämä mihinkään kotitokoilua pidemmälle. Kovin meitä on kyllä kannustettu jatkamaan ja tähtäämään kokeisiin, mutta enhän minä ole edes tänne blogiinkaan rohjennut videopätkiä laittaa. Agilityä olisin halunnut harrastaa jo kauan sitten Sinin kanssa, mutta koska Siniä ei ole koulutettu, ei se sen kanssa ollut mahdollista. Mutta ei agilitynkään harrastamiselle kai sen suurempaa syytä ole.

 

7. Milloin olet hävennyt koirasi puolesta eniten?

Kyllä niissä tilanteissa on saanut itseään hävetä, eikä koiraa. ;) Ajattelen ihan kaikkea aina koulutuksellisesta näkökulmasta ja hävettävissä tilanteissa minä olen vain epäonnistunut. Mutta eniten on hävettänyt silloin, kun koira on ampaissut metsässä toisen koiran luokse tottelematta minkään sortin käskyä. 

8. Milloin koirasi (jos osaisi) on hävennyt sinua eniten?

Tähän on helppo vastata! Varmasti silloin, kun olen ollut pettynyt johonkin ja kiukutellut. Hävettää kyllä itseänikin jälkeen päin, jos olen pettynyt esimerkiksi näyttelyissä koirasta saatuun mittaustulokseen ja olen sen jälkeen tiuskinut kotimatkan ajan. 

9. Millainen "huumorintaju" koirallasi on?

Olen varmaan itse niin huumorintajuton ihminen, etten osaa vastata tähän. :D 

10. Seuraava koirahaave? (Millainen, miksi, toiveita, haaveita, mitä vaan)

Kyllä se on partasuu, mutta käppänän lisäksi on alkanut mietityttämään, josko se voisi olla hieman isompikin. Eli snautseri on käynyt myös mielessä. Jos toinen koirani on kääpiösnautseri, on haaveissani mustahopea tai pippurisuola. En jotenkin osaa edes ajatella jotakin muuta kuin parrallista kaveria. Mutta miksi sitä hyvää vaihtamaankaan? Haluan rohkean ja pelottoman kaverin, joka tykkää kulkea kanssani luonnossa säällä kuin säällä ja on motivoitavissa. 

11. Millaista koiraa et voisi ottaa koskaan? (ulkonäkö/luonne/mitä vain)

En ottaisi missään tapauksessa koiraa, joka ei voi hengittää normaalisti. Sitten on sellaisia ulkonäöllisiä piirteitä, joita en halua, mutta tämä on sellainen piirre, joka on ehdoton ei.

Agiliitoa kerrakseen

Nyt on liidelty Santun kanssa agilityssä taas kerrakseen. Perjantain ryhmässä teimme pientä rataa, joka oli muodoltaan kuin S-kirjain. Siihen kuului tavallisia hyppyjä, muuri, A ja rengas. Aalla ilmeni heti alkuunsa ongelmia kontaktilla, sillä Santtu ei pysähtynyt siihen millään oikein, vaan kiersi alas. Kun vetäjä meni seisomaan kiertokohdan eteen niin, ettei koira päässyt kiertämään alas, pysähtyi Santtu kyllä oikein. Seuraava ongelmamme olikin rengas. Kaksi ensimmäistä kertaa koira paineli täysiä ohi käskystä huolimatta, sitten hyppäsi muutamaan kertaan renkaan välistä ja vasta tämän jälkeen saatiin oikea suoritus aikaan. 

Harjoittelimme tällä kerralla myös keinua niin, että kurssin vetäjä piti alta kiinni. Santtu eteni reippaasti aina keinun päähän asti, joten sen kanssa vetäjä alkoi myös laskemaan keinua. Santtu pysähtyi hyvin aina keinun päähän, eikä ihmetellyt liikkuvaa keinua. Jostain kumman syystä kontaktikäsky tällä esteellä toimi ja muutenkin meni hyvin ensikertalaiselta! 

Lauantaina mölliryhmässämme teimme kahdeksikkoa, jossa oli tavallisia hyppyjä, putkia, pituus ja rengas. Pituuden ajattelin koituvan ongelmaksi, sillä siitäkin Santtu tykkäsi alkeiskurssilla joko painella ohi tai hypätä 50-50 mahdollisuudella. Nyt se kuitenkin sujui hyvin. Ongelmaa tulikin "yllättäen" renkaalla, jota teimme sitten yksittäisenä. Yksittäisenä se sujui ja koira hyppäsi sieltä, mistä pitikin, mutta osana rataa sitä ei saatu sujumaan sitten millään. Yhden kerran Santtu teki sellaisenkin ratkaisun, että yritti hypätä renkaasta ja sieltä sivusta ja törmäsi sitten renkaaseen. Onneksi mitään ei sattunut, eikä Santtukaan moisia vahinkoja jää mietiskelemään. Puomiltahan on myös tultu alas meidän "uramme" aikana jo. 

Itse sain noottia siitä, että jään varmistelemaan koiraa ja sitten huomaankin, että olen yhtäkkiä jäljessä.  Ihan tottahan se on kyllä ja tiedostan itsekin tekeväni tätä erityisesti putkilla. Santun koostakin oli puhetta ja tämänkin kurssin vetäjä arvioi ihan rajatapaukseksi eli vain mittauttamalla koiran saan varmuuden siitä, että onko Santtu mini vai medi. Sinänsä sillä ei kyllä ole väliä, koska en koiraa halua hypyttää medien esteillä, joten siinä vaiheessa unohdetaan vain mahdollinen kilpaileminen. 

Eräänä päivänä metsässä

 

 

 

 

Palanen koiriemme elämää kännykän välityksellä

Jos tuntuu siltä, että minulla roikkuu aina kamera matkassa ulkoillessamme, niin tässä olisi vielä kännykkäkuvasatoa. Etenkin näin syksyllä olen huomannut melkein jokaisella lenkillä tallentavani jonkin kuvan kännykkääni, kun kaikkialla on niin kaunista. Toivottavasti kuvia ei tullut liikaa, sillä yritin karsia näitä ja tässä on vain vajaan kuukauden ajalta kuvasatoa. 

 

Poikien eläinlääkärireissuja - Otto pönöttää lekurissa odottelemassa vuoroaan (silmätulehdusreissu) ja Santtu on juuri palannut eläinlääkäristä oltuaan nukutettuna. 

 

Lenkkeilykuvia

 

Santtu lempipuuhissaan metsässä kuoppaa kaivamassa ja juuria repimässä (huomatkaa, kuinka syvällä sen jalat ovat!) ja Santun ja Sinikan voimin metsässä pyörähtämässä.

 

Ensimmäinen kuva on otettu  ihan vain fb-päivitystä varten. ("Pojilla alkaa sujumaan tämä hihnalenkkeilyosuuskin jo liiankin mallikkaasti, koska kyllähän toiseenkin käteen vielä mahtuisi yksi nelijalkainen, eikös?:D")  Toisessa kuvassa olemme yllätysyllätys lenkillä. Taisi olla se lenkki, jolla hullu häiriintynyt mehiläinen hyökkäsi Santun kimppuun ja roikkui sen kyljessä kiinni koiran juostessa hulluna varvikossa antamatta irroittaa moista ötökkää. Olin ihan varma, että joku eläinlääkärireissu siitä tulee, kun mehiläinen oli ainakin kolme kertaa suurempi kuin ennen näkemäni. 

 

Lisää lenkkeilymatskua, eihän näitä juuri ollutkaan vielä. 

Ja hiekkakuopalla, josta melkein jokainen lenkkimme joko alkaa tai loppuu.