Kun pientä valkoista snautseria ei huvita, niin silloin ei myöskään huvita. Ja silloin omistajalta saattaa hieman olla hymy kadoksissa, kun pieni snautseri rallattelee A-estettä edes takaisin tottelematta mitään tai karkaa tai pyrkii karkaamaan kyseiselle esteelle koko ajan. Yhtä sitkeästi kuin minä Santun hain sieltä kerta kerralta pois, samalla sitkeydellä Santtu ryntäsi sinne aina takaisin. Positiivista tämän päivän treeneissä ei ollut niin mikään, ellei lasketa loppua, kun pieni valkoinen snautseri meni suunnilleen sinne, minne pitikin, mutta jääden ihmettelemään ja edeten ravilla. "Jos nyt karkaisin tästä välistä tuonne Aalle" oli selkeästi sen ajatus. A:lle se jostain "kumman" syystä sitten eteni innokkaasti, kun sai palkkioksi vielä ihan luvallisesti tehdä sen viimeisenä.
En edes muista, milloin viimeksi on ollut kuvatunlaisia hallinta/motivointiongelmia, mutta ainakaan niistä syntyvä ärtynyt ilme ja poskille nouseva puna ei ollut kadonnut. Tosin aiemminhan Santtu ei motivaatiopulassa ole sitten suorittanut mitään estettä, eli positiivista sinänsä, että pieni snautseri halusi kuitenkin suorittaa jotakin ylitse muiden. Aina ei voi mennä putkeen, mutta tämän päiväinen kuitenkin oli mielestäni jo melkoinen pohjanoteeraus. Tuli kyllä taas pahimmassa pettymyksen puuskassa mietittyä, että onko tämä sittenkään se meidän juttumme.
Toisaalta eilen viimeinen alkeisjatkokurssin kerta kuitenkin meni todella hyvin, kun teimme kymmenen esteen rataa. Eilisen perusteella olin jo tulossa kehumaan, että rata tuntui liiankin helpolta, mutta tänään edes se yksi hyppy ei sujunut tai tuntunut helpolta. Eilisessäkin radassa oli A, mutta se suoritettiin vain silloin, kun oli tarkoituskin. Jostain syystä epäonnistumiset jäävät paremmin mieleen kuin onnistumiset. Jos oikeasti jotain hyvää etsii tämän päiväisestä, niin ainakin seuraavalla kerralla sujuva (toivottavasti) eteneminen tuntuu mahtavalta! Niin ja odottihan Ottokin häkissä nätisti sen melkein kaksi tuntia. Se ei ollut mikään itsestäänselvyys, vaan odotin jonkinlaista tarinatuokiota sillä välin, kun Santtu oli häkistä poissa. Jotain positiivista vielä lisätäkseni, nyt kun sille linjalle lähdettiin, pojat kulkivat nätisti rinta rinnan myös juoksujalan ollessamme aamulla.
Kuvia en ole viime aikoina jaksanut ottaa, mutta tässä muutama videopätkä meidän touhuiluista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti