Treenitaukoa

Eilen suuntasimme Santun kanssa ortopedille tutkailemaan sen tilannetta. Koska koira on kuvattu suhteellisen vähän aikaa sitten, eikä fysioterapeutti saanut siitä mistään mitään reaktioita aikaiseksi, lähdettiin ensin tutkailemaan muita vaihtoehtoja. Santun oireina olivat siis rimojen pudottelu (kaksi viikkoa aiemmin olleissa treeneissä), hitaus ja vinous asennonvaihdoissa (istu-maahan). Muuta poikkeavaa koirassa ei ole näkynyt - se on vaikuttanut täysin normaalilta syöden hyvällä ruokahalulla.

Jotain vikaahan Santussa kuitenkin selkeästi oli, mutta oireiden perusteella odotin sen olevan jotain erilaista, sillä koira oireili lähinnä liikkuessa. Tutkimuksessa Santtu arasti eturauhasen aluetta ja siltä päädyttiin ottamaan virtsanäyte ja ultraamaan sekä rakko, että eturauhanen. Virtsanäytteestä löytyi runsaasti tulehdussoluja ja siittiöitä, mutta ultraääni antoi hyviä uutisia. Santulla on tuikitavallinen tulehdus, sillä ultrauksessa ei näkynyt sakkaa, kiteitä tai muuta sinne kuulumatonta. Eturauhanen oli melko suuri, mutta tutkimuksen mukaan kyse on vain keväästä ja naisista - mitään syytä huoleen ei ole senkään suhteen. Lääkkeiksi Santtu sai kymmenen päivän antibioottikuurin ja hormonikuurin. Antibioottien aikana treenit ovat luonnollisesti tauolla.

Epäonnistuneita suunnitelmia

Niin vaan oli talvilomalle suunniteltu kaikenlaisia treenejä ja hallillekin olin aikeissa mennä pari kertaa perjantain viikkotreenien lisäksi, mutta treenit jäivät treenaamatta Hörökorvan jumiepäilyn vuoksi. Se oli viime viikon perjantaina kummallinen treeneissä ja pudotteli rimoja, joten laitoin fyssarille oitis viestiä ja ajan saimme onneksi jo tälle päivälle.

Fysioterapeuttimme sanoja lainatakseni tuomio oli: "Periaatteessa se on elämänsä kunnossa, mutta kuitenkaan ei ole. Agilitykoiraa ajatellen siinä on jotakin." Mitään siis ei löytynyt, eikä koirasta saatu mitään reaktiota mistään, mutta fysioterapeuttikin oli sitä mieltä, että jotakin siinä on. Santtu on lantiosta vino syystä x, hakee asennonvaihdoissa vinoon ja kulkee vinossa. Seuraavaksi suuntaamme fysioterapeutin suositusten mukaisesti ortopedille tutkimaan ongelmaa ja etenemme sen mukaan, mitä siellä selviää tai ei selviä.

Harmittaahan se, kun lomalla oli aikomus tehdä useammat treenit, mutta eihän näille mitään mahda. Terveys kuitenkin on kriteereistä ensimmäinen ja olen järjettömän tarkka sen kanssa, että jos on epäilyskin jonkin asian vinossa olemisesta, niin sitten ei treenata, vaikka omistaja niin haluaisi. Kyllähän tästä pieni pelko nousee, mitä koirasta mahdetaan löytää: ikinä ei ole fysioterapeutilta tultu tyhjin käsin ilman apua ongelmaan. Pahin kauhuskenaario on se, että marraskuisesta putoamisesta koiralle on jäänyt jotakin piilevää, jonka esimerkiksi liukastuminen on nyt tuonut uudelleen esiin. Ajatuskin siitä, että Santtu olisi rikki, on kauhea.

 

Vieri vieressä

Eilen saimme lenkkeillä ihanassa säässä poikien kanssa - lenkki toki oli pituutensa puolesta mitoitettu Oton jaksamisen mukaan. Muistin kuitenkin taas, kuinka erilaista kahden kanssa on lenkkeillä ja kuinka metsässä on heti kivempaa. Yksin Santtu vain tallustelee rauhalliseen tahtiin edelläni ja silloin tällöin säntäilee jonkun hajun perään tai kirmaa minun perääni, mutta Oton kanssa se on paljon aktiivisempi. Pieneen painimatsiinkin Otto intoutui pitkästä aikaa Santun kanssa. Päivä oli siis varsin hyvä Otollekin ja onkin harmi, ettei näitä ole liiaksi. Pitäisi vain yrittää elää päivä kerrallaan ja olla murehtimatta tulevaa. 

Keväthangilla

Eilen lenkkeilimme varsin keväisessä säässä kolme tuntia, kun pitkästä aikaa oli aikaa lähteä oikeasti pitkälle lenkille. Matkaa kertyi 15-16km ja Herra Hörökorvan jalkoja ei paljoa näyttäneet kilometrit painavan. Tuntui siltä, että mitä enemmän oli lunta, niin sitä suuremmalla tarmolla kyseiselle polulle sännättiin omistajan rämpiessä perässä. Otto ei tietenkään ollut mukana, joten olimme Santun kanssa kaksin liikkeellä. Jotenkin siinä lenkkeillessä vain tajusin, että Santtu on oikeastaan kaikkea sitä, mitä toivoinkin siitä tulevan kolme vuotta sitten. Omia polkujansa kulkeva hölmöläinen on omistajalleen maailman pätevin pienisuuri Jäävuori.

Talven ensimmäinen jääreissu

Mitä on odotettavissa, kun suuntaa jäälle? Kauniita värejä, kuvankäsittelyinspiraatiota, upeat maisemat ja iloisia koiria. Perjantaina suuntasimme tänä talvena ensimmäistä kertaa jäälle, eikä se pettänyt odotuksiani. Iltapäivä oli uskomattoman kaunis parin viikon auringottoman jakson jälkeen ja nautin siitä kyllä todella. Jäätyneessä järvessä ja auringonlaskussa on vain jotakin selittämätöntä taikaa.