Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Ja yhtäkkiä oli talvi

25.12.2016

Heippa kaikille pitkästä aikaa! Syksy on vaihtunut talveksi aikapäivää sitten ja blogi on vain jäänyt kirjoituksia vaille. On ollut varsin toimintarikas syksy muun elämän suhteen. Työ+koulu+koirat-yhdistelmä vie aika tehokkaasti kaiken ajan ja puolison kanssa vietetty aikakin on useimmiten ollut sitä, että pari kertaa viikossa olemme ehtineet katsomaan Salkkarit yhdessä. Koska hommaa ei ole ollut juuri muuten tarpeeksi, menimme vielä muuttamaan viime viikonloppuna. :D Oma joulufiilis on jäänyt tänä vuonna vähän kadoksiin, kun ei vain ole ollut aikaa mihinkään. Eiköhän tämä kuitenkin tästä ajan myötä helpota! 

Marraskuun alussa kävimme koko pikkupoppoon kanssa sappihappotesteissä ja Velmu kävi lisäksi jalostustarkastuksessa. Velmun molemmat sappihappiarvot olivat selkeästi viitearvoissa eli sen maksan tilanteesta ei tarvitse kantaa huolta. Otonkin tulokset olivat tilanteeseen nähden hyvät: ennen ruokailua arvo oli viitearvoissa, ruokailun jälkeinen arvo yli viitearvojen. Erikoisruokavalionsa kanssa se siis elänee ihan hyvää elämää, kun sen ei pitäisi rasittaa maksaa niin paljoa ja aiempi tilanne oli se, että molemmat arvot olivat huomattavan koholla. Topilla valitettavasti lienee lisätutkimuksien paikka, koska sillä oli molemmat arvot yli viiterajojen.

Velmun jalostustarkastustulos näytti seuraavalta:

Koko lähes ihanne, 1p. 
korkeus: 35,5cm
pituus: 36cm
rinnansyvyys: 16cm
pään pituus: 16,5cm

Luusto erinomainen, 0p.

Pää virheetön, 0p.

Purenta virheetön, 0p.

Etuosa 1 tai 2 pientä virhettä, 1p
hieman pysty lapa
hieman lyhyt rintakehä

Takaosa isompi virhe tai useampia pieniä, 5p.
pysty lantio
pysty hännänkiinnitys
häntä kääntyy saparoksi

Karvanlaatu virheetön, 0p.
Erinomainen karvapeite (lisähuomautuksena)

Väritys isompi virhe tai useampia pieniä, 5p.
puutteellinen maski

Liikkeet isompi virhe tai useampia pieniä, 5p.
kääntää hieman polvia ulos
sivuaskel lyhyt
takaraajat jäävät rungon alle

Tyyppi hyvä, 1p.

Luonne, terveys, kivekset


0p, kivekset normaalit


Retkeilyä, testejä ja arvosteluita

7.12.2016
On tapahtunut tavallaan paljon sitten viime päivityksen, mutta tavallaan ei sitten juuri mitään sen ihmeellisempää. Olihan tässä kahden syksyn välissä lyhyt talvikin, josta nautin suunnattomasti. Ihanan valoisaa iltaisinkin ulkoilla (työpäivän ja kouluillan jälkeen se päivän ainoa lenkkihetki on klo 21 jälkeen), sisälle ei tullut santaa eikä oikeastaan mitään muutakaan sotkua koirista. Röllistä oli hauskaa rallattaa lumessa ja niin minustakin. Velmu etsi aina lenkeillä jotakin lumen alta, mikä toi mieleeni elävästi erään valkean Jäävuoren. Yksi pomppu kerrallaan eteenpäin hangessa, minkä jälkeen pää aina tungettiin hankeen. 

Mutta aloittaakseni ihan ensimmäisestä asiasta, josta haluan jakaa kuvia, on minun palattava ajassa yli kuukausi taaksepäin. Silloin allekirjoittaneella oli lomaviikko sekä töistä, että koulusta. Kirjoitukset ja niiden miltei heti perään ollut koeviikko takana. Luksusta! Auton nokka osoitti kohti Kurjenrahkan kansallispuistoa, jonne olimme sopineet treffit Julian kanssa. Taisi olla ensimmäisiä aamupakkasiakin silloin, koska mies huolehti talvirenkaat alle ennen lähtöä. 




20.10.2016 Pieni Velmukka vietti jo yksivuotissynttäreitään!  





Marraskuun alussa kävimme koko pikkupoppoon kanssa sappihappotesteissä ja Velmu kävi lisäksi jalostustarkastuksessa. Velmun molemmat sappihappiarvot olivat selkeästi viitearvoissa eli sen maksan tilanteesta ei tarvitse kantaa huolta. Otonkin tulokset olivat tilanteeseen nähden hyvät: ennen ruokailua arvo oli viitearvoissa, ruokailun jälkeinen arvo yli viitearvojen. Erikoisruokavalionsa kanssa se siis elänee ihan hyvää elämää, kun sen ei pitäisi rasittaa maksaa niin paljoa ja aiempi tilanne oli se, että molemmat arvot olivat huomattavan koholla. Topilla valitettavasti lienee lisätutkimuksien paikka, koska sillä oli molemmat arvot yli viiterajojen...

Velmun jalostustarkastustulos näytti seuraavalta:

Koko lähes ihanne, 1p. 
korkeus: 35,5cm
pituus: 36cm
rinnansyvyys: 16cm
pään pituus: 16,5cm

Luusto erinomainen, 0p.

Pää virheetön, 0p.

Purenta virheetön, 0p.

Etuosa 1 tai 2 pientä virhettä, 1p
hieman pysty lapa
hieman lyhyt rintakehä

Takaosa isompi virhe tai useampia pieniä, 5p.
pysty lantio
pysty hännänkiinnitys
häntä kääntyy saparoksi

Karvanlaatu virheetön, 0p.
Erinomainen karvapeite (lisähuomautuksena)

Väritys isompi virhe tai useampia pieniä, 5p.
puutteellinen maski

Liikkeet isompi virhe tai useampia pieniä, 5p.
kääntää hieman polvia ulos
sivuaskel lyhyt
takaraajat jäävät rungon alle

Tyyppi hyvä, 1p.

Luonne, terveys, kivekset
0p, kivekset normaalit

Yhteensä 18p. - soveltuu jalostukseen
Huomioitavaa jalostuskäytössä: erinomainen karvapeite, maskittomuus, takaliike

Vuosi

15.10.2016
Tänään on jo vuosi siitä, kun minun rakkain Hörökorvani nukkui pois. Vuosi ja yksi päivää siitä, kun näin Santun viimeisen kerran. Vuosi ja kaksi päivää siitä, kun Santtu viimeisen kerran hyppäsi aamulla sänkyyn herättämään minut ja siitä, kun seikkailimme viimeisen kerran yhdessä metsässä. Eikä se vieläkään tunnu yhtään helpommalta herätä jokaiseen päivään ilman Santun nappisilmiä tuijottamassa kasvoihini. Antaisin miltei mitä tahansa saadakseni Santun takaisin edes hetkeksi. 

Kulunut vuosi on ollut vaikea. Teimme ja koimme Santun kanssa niin paljon, mutta silti aivan liian vähän. Niin paljon kaikkea konkreettistakin jäi saavuttamatta, vaikka se tietenkin on vain kaiken pintataso. Mutta ehkä se osoittaa selkeämmin, kuinka kesken meidän yhteinen matkamme oli. Meidän piti viime vuonna siirtyä kakkosluokkaan ja korkata voittajaluokka. Santusta oli tarkoitus tulla ensimmäinen tokossa valioitunut valkoinen kääpiösnautseri. Meidän oli tarkoitus suorittaa BH-koe, käydä MH-luonnekuvauksessa ja petotestissä. Santtua oli alustavasti ajateltu jalostukseen. Minä tietenkin juoksin asioiden edelle ja haaveilin jo pikku-Jäävuoresta seuraamassa Santun jalanjälkiä. Yhtä viisaasta, taisteluhaluisesta, tasapainoisesta ja pelottomasta koirasta. Ennen kaikkea minä halusin pitää Santun vielä kymmenen vuotta. Mitään näistä asioista en saanut. Menetin parhaan ystäväni, jonka valtavaa arvoa ei voi edes kuvailla. 

Syksyä

6.9.2016

Hyvää syyskuun alkua täältä meidän poppooltamme! Olemme nyt olleet kaupungissa jo viime viikosta lähtien, sillä toissaviikonloppuna äitini koirat sairastelivat, eikä mahatautinen Rölli kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta. Sen jälkeen tulinkin itse kipeäksi, joten en muutoinkaan olisi koiria enää hirveästi hoidellut. Viikon verran tässä on sairastettu ja hiljalleen olen käynyt Velmun kanssa köpöttelemässä edes puolisen tuntia kerrallaan. Rölli on edelleen saanut jäädä minun osaltani hoitamatta, vaikka sain kipsinkin tänään pois. Kuukauteen en vielä oikeastaan saa nostella yhtään mitään vasemmalla kädellä, joten tuollaisen 40-kiloisen villikon mahdolliset hepulit esimerkiksi lintujen perään eivät liene myöskään sormelle suositeltua aktiviteettia. Tästä syystä kuviin niin instagramissa kuin kamerankin edessä eksyy lähinnä Velmu. Rölli taisi jättää minuun kyllä pysyvän jäljen - sormi oli päässyt liikkumaan huonompaan asentoon (samaan kuin juuri murruttuaan) kipsin sisällä ja nyt se saakin jäädä vinoksi, mikäli se vain kuntoutuu käyttökelpoiseksi. Kauhea vaiva sen tähden, että minulle kuitenkin jää vino ja ruma sormi.

Edellinen riittää sormesta. Jokunen ilta takaperin koimme pieniä kauhunhetkiä metsälenkillä, kun yhtäkkiä takaamme tuli jotakin ärisevää hirmuisella vauhdilla. Aivoilta vei hetken tajuta, ettei kyseessä ole mikään metsänasukas (kävin mielessä läpi kaiken mahdollisen supikoirasta lähtien), vaan koira. Melkein Röllin kokoinen koira, hieman sirompi vain. Juoksemassa täysiä hampaat irvessä raivoten meitä kohden. Röllin kimppuunhan moinen ärripurri sitten eksyi ja meidän jaloissamme oli pian kaksi isoa toisilleen raivoavaa koiraa painimassa. Minä keskityin siinä vaiheessa lähinnä rääkymään mukaan mennyttä Velmua pois. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin ihan hyvin - toisen koiran omistaja huusi koiraansa ja se lähti matkoihinsa. Minä olen oikein ylpeä Röllistä ja sen käytöksestä - se lopetti rähisemisen välittömästi toisen lopettaessa ja vaikka se oli vapaana, se jatkoi lenkkiään eteenpäin kuin unohtaen juuri tapahtuneen. Pari kertaa se pysähtyi katselemaan taakseen, kun kyseinen koirakko tuli meidän perässämme, mutta sillä ei ollut mitään aikeita lähteä sinne hihhuloimaan. Vammoiltakin vältyttiin, mutta kauheaa ajatellakin, mitä olisi voinut käydä, jos Velmu olisi joutunut moisen hampaisiin!

Snautserimaista

26.8.2016

Viikko sitten oli snautserieläimiä taas vähän enemmän, kun Julia kävi meillä koiriensa kanssa kyläilemässä kisojen jälkeen. Rölli ei kyllä vieraita päässyt treffaamaan, mutta tyytyi melko hyvin kohtaloonsa suljetun oven takana. Olemme muutoinkin nyt elelleet neljän snautserin laumassa, kun olen ollut arkipäivät äitini luona, jotta saan hoidettua Röllin käteni kanssa. Kaupungissa en kyllä uskalla yksikätisenä lähteä pikkumustan kanssa ulkoilemaan kahdestaan, kun täällä on väkeä niin paljon enemmän, rappu Röllin reviiriin kuuluvana alueena hankaloittaa ulosmenoa ja esimerkiksi se auton takaluukun avaaminen ei käy tällä hetkellä kovinkaan kätevästi. Tuolla hiljaisemmilla seuduilla elo on sujunut kyllä oikein mukavasti, pikkuriiseni on ollut rauhallisempi kuin täällä hälinän keskellä, mikä voi johtua siitäkin, että myös minä olen siellä rennompi, enkä niin ahdistunut kaupunkiympäristöstä. Kyllä käppänän kanssa on helppoa, kun se kulkee vaikka käsilaukussakin! :D


Ei ihan suunnitelmien mukaan

13.8.2016
Maanantai 8.8.2016. Vajaa viikko näyttelyihin. Velmun näyttelytrimmi tekemättä, teen sen vielä tänään. Palaan aamulenkiltä. Olen avaamassa auton takaluukkua ottaakseni Röllin sieltä. Vaan riiseni on jo tipotiessään ja säntää haukkuen talon taakse. Lähden perään. En ehdi kovin kauas, kun hönö porheltaa takaisin ja koitan napata sen kiinni. Koiralla ei ole aikomustakaan pysähtyä. Enhän minä sitä kiinni saa. Ja niin me leikimme hippaa loputtoman pitkältä tuntuvan ajan. Aina välillä saan napattua hieman jostain kyljestä kiinni, mutta Rölli pääsee aina irti. Kun saan koiran kiinni ja vilkaisen vasenta nimetöntäni, se ei näytä normaalilta. Se katsoo väärään suuntaan ja alkaa turpoamaan ja kipeytymään. 


Lääkärireissun saldo oli melkein poikki murtuneen sormen toteaminen, kaksi epäonnistunutta kipsausta ja lähete käsikirurgin vastaanotolle Töölöön seuraavaksi aamuksi. Velmun näyttelytrimmi saatiin varattua vielä samaksi illaksi Arjalta, onneksi. Hieno poika siitä kuoriutuikin! Ihan snautserin näköinen kaveri. Kyydinkin sain näyttelyihin järjestettyä, koska ajaminen yksikätisenä ei kuulostanut kivalta vaihtoehdolta. Sormi saatiin taiteiltua tiistaina oikeaan asentoon - sen pysyminen siinä varmistetaan vielä ensi viikolla. Alustavasti sain Velmulle myös sovittua esittäjän, mutta eihän sekään lopulta toteutunut ihan niin kuin piti. 


Mikä Röllin sitten sai säntäämään autosta ulos, sitä en tiedä. Normaalisti riiseni on odottanut lupaa tulla pois, koska se on opetettu siihen, Se on noudattanut asiaa jopa äitini luona hoidossa ollessaan. Nyt, kun miesystäväni on hoitanut Rölliä enemmän kuin minä, on luvan odottaminen toiminut tapahtuneen jälkeenkin. Kun olemme käyneet yhdessä ulkona, Rölli ei välttämättä edes "hyväksy" kumppanini lupaa tulla autosta pois, vaan odottaa minun sanaani. Kyse ei siis ollut siitä, etteikö koiraa olisi opetettu toimimaan jollakin tavalla. Tämä on vieläpä hyvin vahvasti taottu Röllin pääkoppaan. Metsän päädyssä koira on pysynyt autossa, vaikka takaluukku olisi auki ja ulkona olisi jo kolme käppänää riehumassa ja haastamassa tai vaikka minä juoksisin auton ympärillä (kyllä, olen sitäkin harjoitellut!). Toivon mukaan tämä oli jokin nuoren uroksen outo päähänpisto, mikä ei toistu, koska en kykene keksimään syytä tapahtuneelle. Rölli ei nimittäin lähtenyt minkään perään, vaikka se ainoa looginen selitys olisikin. 


Velmun tosiaan olin ilmoittanut täksi päiväksi Raision Elonäyttelyyn. Hyvä alku päivälle oli sateinen sää, mutta näyttelypaikalla onneksi vältyimme vesisateelta. Velmu ei kuitenkaan ollut aivan samaa mieltä siitä, että Julia esittäisi tämän. Niinpä minä sitten sain mennä pikkusnautserin kanssa kehään ihan itse. Äitini nosti Velmun kyllä pöydälle. Ensimmäinen visiitti näyttelyissä ei mennyt ihan putkeen, kun Velmu keskittyi ihan kaikkeen muuhun kuin minuun ja haukku tahtoi olla herkässä, mikä ei minua kyllä ollenkaan yllätä. Velmu on niin kovin epäluuloinen ja haukkuu selkäkarvat pystyssä kaikelle jännälle. :D Olin hieman yllättynyt kuitenkin siitä, etten saanut Velmun huomiota itseeni oikein millään. Velmu normalisoituikin vasta lähtöä tehdessämme, kun se kulki autolle suhteellisen hyvin hallussa ja välillä hyppeli iloisena ilmaan, kun ei palkkausta kuulunutkaan käppänän mielestä riittävän usein. 

Tuomari oli oikein mukavan oloinen ja selitti vielä arvostellessaan, mikä koirassa oli pielessä. Velmussa hän ei nähnyt muuta ongelmaa kuin ulospäin kiertyvät etujalat (Hmm mikähän tälle olisi oikea ilmaus... Länkisäärisyys?), mikä näkyy myös liikkeessä. Niinpä koira sai EH:n ja koska minä en mene ollenkaan asioiden edelle, riittää se paremmin kuin hyvin. Koira voi nimittäin valioitua näyttelytulosten perusteella agilityssä tai vaikkapa tokossa eli pakko ei ole käydä enää Velmua näyttämässä missään, jos ei halua! :D Arvostelu  kuitenkin näyttää seuraavalta:
"9 months. Correct type. Typical head. Correct bite. Good eyes, Well set ears & tail. Good size and proportions. Stronger in body. Elbows could be closer. Movement could be better. Well presented." JUN-EH

Näyttelykuvista kiitos Julialle!