Vuosi

Tänään on jo vuosi siitä, kun minun rakkain Hörökorvani nukkui pois. Vuosi ja yksi päivää siitä, kun näin Santun viimeisen kerran. Vuosi ja kaksi päivää siitä, kun Santtu viimeisen kerran hyppäsi aamulla sänkyyn herättämään minut ja siitä, kun seikkailimme viimeisen kerran yhdessä metsässä. Eikä se vieläkään tunnu yhtään helpommalta herätä jokaiseen päivään ilman Santun nappisilmiä tuijottamassa kasvoihini. Antaisin miltei mitä tahansa saadakseni Santun takaisin edes hetkeksi. 

Kulunut vuosi on ollut vaikea. Teimme ja koimme Santun kanssa niin paljon, mutta silti aivan liian vähän. Niin paljon kaikkea konkreettistakin jäi saavuttamatta, vaikka se tietenkin on vain kaiken pintataso. Mutta ehkä se osoittaa selkeämmin, kuinka kesken meidän yhteinen matkamme oli. Meidän piti viime vuonna siirtyä kakkosluokkaan ja korkata voittajaluokka. Santusta oli tarkoitus tulla ensimmäinen tokossa valioitunut valkoinen kääpiösnautseri. Meidän oli tarkoitus suorittaa BH-koe, käydä MH-luonnekuvauksessa ja petotestissä. Santtua oli alustavasti ajateltu jalostukseen. Minä tietenkin juoksin asioiden edelle ja haaveilin jo pikku-Jäävuoresta seuraamassa Santun jalanjälkiä. Yhtä viisaasta, taisteluhaluisesta, tasapainoisesta ja pelottomasta koirasta. Ennen kaikkea minä halusin pitää Santun vielä kymmenen vuotta. Mitään näistä asioista en saanut. Menetin parhaan ystäväni, jonka valtavaa arvoa ei voi edes kuvailla.