Tammikuu

Kuukausi vetelee viimeisiään ja mielestäni onkin kiva hieman kaivella kuvakansioita ja vilkaista, mitä on tullut kännykällä kuvattua. Kamera on pysynyt joululoman jälkeen melko visusti laukussaan, mutta loppujen lopuksi kännykkäkuvista välittyy mielestäni paremmin kaikki tapahtumat ja fiilikset, koska ne eivät ole niin suunniteltuja, vaan ne ovat napattuja hetken mielijohteesta. Tammikuukaan ei lopulta näyttänyt ihan niin lohduttoman auringottomalta kuvien selailun jälkeen.

1. Vuosi vaihtui  - 2. Tästä ei blogissa pahemmin kerrottukaan: Santtu jäädytti herkät paikkansa ja eleli muutaman hetken tötterön ja pöksyjen kanssa... Eikä arvatenkaan arvostanut asiaa. - 3. Lenkkeilymaisemia - 4. Vähäisestäkin lumesta oli syytä iloita - 5. Voiko tuollaista ryökälettä vastustaa?

1. Lempparilenkkeilymaisemia kirpsakassa pakkassäässä  - 2. Nättiä aamua - 3. Täysikuun valaistessa ei paljoa taskulamppuja kaivattu iltalenkeilläkään - 4. Herra hörökorvan mielipide uuden takin sovittamisesta ei ollut kaksinen - 5. Aurinkoa!

1. Voisi melkein sanoa, että meillä on vihdoinkin lunta - 2. Vihdoinkin on löytynyt kepin veroinen treenilelu: karvainen patukka, joka sopii pikkukoirankin suuhun, eikä luisu liukkaan karvan takia. - 3. Ruututreenejä - 4. Sumuista iltaa - 5. Lenkkeilymaastoja, taas... 

1. Pikkukoira katselemassa (omasta mielestään) omaa valtakuntaansa - 2. Pieniä lisäpainoja - 3. Lenkkeilyä ankeassa harmaassa säässä - 4. Näitäkin päiviä, jolloin Otto näyttää ikäistään kymmenen vuotta vanhemmalta, on valitettavasti mahtunut mukaan - 5. Santtu sai vainun eläimenkolosta... 

Karvapainajainen

Sunnuntaina oli Santun siistiytymispäivä jälleen ja viime kerrasta olikin ehtinyt vierähtämään taas aikaa - sen huomasi erityisesti koiran tehostekarvoista, jotka olivat suorastaan räjähtäneet ja joille oli kertynyt pituutta minun makuuni liikaa. Runkoturkkia kyllä olen yrittänyt nyppiä joka viikonloppu, mutta muu helposti unohtuu. Ei siis ollut muita vaihtoehtoja kuin trimmauspöydän avaaminen ja tarvikkeiden kaivaminen esille laatikosta. 

Ylläolevilla tarvikkeilla käppänästä saadaan jälleen käppänä - pitkistä karvoista huolimatta kampaa ei kyllä tarvittu muuta kuin partaan, eikä siihenkään ollut tullut takkuja "harjataan kerran jouluna ja kerran kesällä"-hoidosta huolimatta. Pohjavillaveitsikin meillä on käytössä Santun kanssa vain tehostekarvoissa, joista tarvitsee hieman rapsuttaa pehmeää pois. Rungossa Santulla on juuri sopivasti pohjavillaa, eikä sitä tarvitse ikinä poistaa. Saksilla muotoillaan lähinnä kulmakarvat, korvat ja leikataan hännän hapsut. Myös tassunpohjat saksitaan. Tehostekarvat hoituivat tälläkin kerralla ihan vain nyppimällä. On ihanaa omistaa helppohoitoisen karvan omaava koira, kun samasta taloudesta löytyy päinvastainenkin tapaus!

Takakoivista tuli oikein kivat, vaikka sieltä keskimmäisen kuvan pituisia karvoja nypittiinkin... Hupsis! Viimeinen kuva on huono jälkeen-kuva, sillä koira seisoo huonosti ja siinä on vielä pää trimmaamatta ja ajeltavat alueet ajelematta, mutta näkee siitä kuitenkin tehostekarvojen määrän. Niitä ei tosiaan meillä turhia harrasteta sitten, kun omistaja inspiroituu riittävästi hoitaakseen karvan kuntoon. 

On kyllä valtava ero hoidon suhteen sen mukaan, millainen karva koiralla on. Silloin, kun Otto vielä nypittiin, sai siitä rapsuttaa pohjavillaa kassikaupalla rungosta ja koko koira suorastaan tursusi sen määrästä. Tehostekarvatkin Otolla ovat aivan erilaiset kuin Santulla: todella pehmeät ja helposti takkuuntuvat. Monet kerrat se harjattiin kotona ennen trimmaukseen lähtöä (sen ollessa sijoituskoira kuului turkki kasvattajalle) ja silti sille ehti tulemaan takkuja ennen kuin se oli trimmauspöydällä. 

Toivoisin kyllä tulevaisuudessa löytäväni itselleni koiran, jonka karva on yhtä helppohoitoinen kuin Santulla. On ihanaa, kun karvaa ei tarvitse juuri koskaan pestäkään sen puhdistuessa "itsestään", eikä koira tuo metsälenkeiltä mukanaan risuja, takkuja tai lumipalloja. On myös ihan mukavaa, että koiralle riittää silloin tällöin harjaus, koska siinä ei ole mitään harjattavaa. 

Paluu harrastusten pariin

 

Santun kanssa olemme hiljalleen kuluneella viikolla lopetelleet pienoista harrastuslomaamme. Käppänä on päässyt niin tokoilemaan kuin aksailemaankin ja harvinaista kyllä, kaikesta on tällä hetkellä todella hyvä fiilis. Tokotreenejä olemme viikolla tehneet kolmet ja Santtu on tehnyt aivan uskomattomalla vireellä hommia! Onhan aiemminkin tosin ollut ongelmia vireen siirtämisessä kokeeseen, mutta emmeköhän me pian taas lähde kokeilemaan, miltä homma näyttää kokeessa. Ruudunkin harjoittelua on jatkettu hyvällä menestyksellä, vaikka valmiiseen liikkeeseen onkin vielä pitkä matka.

Agilityäkin palauteltiin eilen mieliin uudessa ryhmässä kera uuden vetäjän suurin piirtein ylläolevan kaltaisella radalla. Piirroksessa on suunnilleen kaikki pielessä taas, mutta menkööt. Uudelta vetäjältä tuli paljon hyviä pointteja esille: hän huomasi, että kontaktiesteillä käyttäydyn itse aivan ristiriitaisesti. Olen vaivalla opettanut koiran pysähtymään, vaikka itse jatkan juoksua, mutta koiran pysähdyttyä pysähdynkin itse - siis juostuani ensin, kunnes se on pysähtynyt. Siinä ei ole mitään logiikkaa. Minun pitäisi itse myös muistaa odottaa Santtua esimerkiksi putkilla, koska juoksen sen verran nopeasti verrattuna koiran vauhtiin, että olen muuten sitä liikaa edellä ja esimerkiksi pienessä tilassa vauhtini pysähtyy tämän johdosta kokonaan. Ihan kuin tästä olisi kuultu ennenkin Santun kanssa. Mitään varsinaisia ongelmakohtia radalla ei ollut ja sen juokseminen tuntui ehkä turhankin helpolta. Tästä kuitenkin on kiva lähteä puurtamaan kohti kevättä!

Ei parempaa huomista näkyvissä

Otolla oli eilen jälleen verikokeet maksa-arvojen osalta ja ruokinnan muutoksesta huolimatta maksa-arvojen suhteen ei oltu menty parempaan. Sappihappoarvot olivat siis edelleen koholla. On niin epätoivoinen olo, kun ei ole tarkempaa tietoa koiran vaivasta, eikä sen oloa helpottaakseen voi tehdä mitään. Olen kyllä miettinyt, kuinka paljon ruokinnalla ylipäänsäkään on Oton tilanteessa vaikutusta, koska sillä on jo ennen ruokintaa olevat arvot huomattavasti koholla, eivätkä ne nouse merkittävästi ruokinnan jälkeisessä testissä. Tästä eteenpäin jatkamme kuitenkin erikoiseläinlääkärin ohjeistuksella - mikäli hän kokee, että koepala olisi syytä ottaa tai siitä voisi olla jotain hyötyä, niin suunta on seuraavaksi se. Kurjintahan on, jos ei selviä, miksei Oton maksa toimi. Päivä kerrallaan jatketaan tästäkin eteenpäin, vaikka mielestäni alle kolmevuotiaan koiran kanssa ei tällä tavalla kuuluisikaan joutua elämään. Sillä pitäisi olla vielä koko elämä edessään. 

Säikähdyksellä selvitty

Ensimmäisten pahojen pakkasten iskiessä Santtu mitä ilmeisemmin jäädytti arat paikkansa. Koska tilanne ei tasaantunut muutamassa päivässä, vaan paikat punoittivat edelleen ja koira nuoli lakkaamatta, suunnattiin eläinlääkärille viikko sitten. Valkoinen käppänä oli hurmannut jonkun riiseninkin omistajan ja vaikka itse en päässyt mukaan, oli koira osannut käyttäytyä eläinlääkärissä mitä ilmeisemmin hyvin (vaikka luultavasti minun mittapuullani kurittomasti ja tavalla, jota en sille sallisi). Kotiin koira kuitenkin palautui tötterö päässään ja voidetta muutamina päivinä levitettäväksi. Santtu ei jostain syystä arvostanut tätä ratkaisua, mutta myöskään omistajan vanhoista kalsareista väsätyt housut eivät olleet koiran mieleen. Tilanne kuitenkin on palautunut normaaliksi viikon kuluessa ja on taas huokaistu helpotuksesta, kun koiralla ei ole mitään sen vakavampaa. Oton tilanteen tietäen pelkään jatkuvasti, että Santultakin löytyy jotakin vakavaa - sydänvika, virtsakivet tai vaikkapa haimavika... Listaa voisi jatkaa niin pitkälle kuin olen kääpiösnautsereilla ilmenneistä sairauksista lukenut. Toistaiseksi kuitenkin kaikki on hyvin Santulla. 

Kuvat ovat parin viikon takaa - kuvattu kyllä on, mutta havaittavissa on ollut jonkinlaista käsittelylomaa. Nyt, kun ulkona ei ole enää lunta, on mukavaa palata näihin tunnelmiin. 

 

Vuoden ensimmäinen

Vuosi vaihtui jälleen kerran, Otolle kolmannen ja Santulle neljännen kerran. Meiltä löytyi kaksi varsin erilaista uudenvuoden viettäjää: toinen oli peloissaan ja toinen oli kuin mitään erikoista ei olisikaan tapahtunut. Otin pojista vertailun vuoksi kuvatkin samaan aikaan samasta huoneesta. Oton ilmeestä kuvastuu pelko ja Santun ilmeestä rauhallisuus. Paukkuarkuus ei kyllä ole kiva juttu alkuunsakaan ja kun siihen yhdistetään se, että saman reaktion aiheuttaa ilotulitteiden lisäksi ukkonenkin, niin vuodessa on useampia kurjia päiviä koiralle. Santun kanssa onneksi kaikki nämä menevät ongelmitta ja teimme vielä päivällä sen kanssa normaalin metsälenkinkin. Illallakin ulkoiltiin paukkeessa ja koira olisi lähtenyt kunnon lenkille. Eikä muuten tänäkään vuonna tarvinnut yksin olla parvekkeella kahdeltatoista katsomassa ilotulituksia.