Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Kun maailma kääntyi ylösalaisin

16.10.2015

Tiistai-iltana kaikki oli vielä ihan hyvin. Lenkkeilimme normaalisti, ja mietin, kuinka tekisimme seuraavana päivänä aamulenkin kauemmas pelloille kameran kera, koska olin nähnyt siellä tiistaiaamuna todella näyttävän auringonnousun. Vaan keskiviikko tuli, eikä tuonut mitään hyvää mukanaan. Herätessäni huomasin, ettei Santtu tuttuun tapaan pompannut sänkyyn antamaan pusuja ja noustuani ylös näin sen oven edessä makaamassa. Se yritti ylös, mutta ei päässyt. Takapää petti yhä uudestaan, kun se yritti ylös. Purskahdin välittömästi itkuun ja aloitin soittokierroksen.

Saimme onneksi eläinlääkäriajan alle tunnin päähän läheiselle eläinklinikalle. Siellä eläinlääkäri teki ensimmäisen tutkimuksen ja sanoi, että tässä on magneettikuvien paikka. Röntgenistä ei luultavasti olisi mitään hyötyä. Koira ei ollut kivulias, vaikka se oli halvaantunut. Eläinlääkärillä oli tällä hetkellä jo epäilyksensä siitä, mikä vaiva olisi ja paikallisti sen selän alueelle. Saimme lähetteen Viikkiin, jonne lähdimme kiireellä - matkalla ei saisi pysähtyäkään. Viikissä pääsimme miltei heti neurologiselle osastolle, jossa koiralle tehtiin alussa tutkimus. Santulta löytyi syväkiputunto, mikä oli ennusteen kannalta hyvä juttu. Se miltei kävi kiinni pitelijöihinsä, kun asiaa testattiin.


 

Matka jatkui röntgeniin ja magneettikuviin, joiden tuloksia odotimme pelonsekaisten tuntemusten kera muutaman tunnin. Lopulta magneettikuvista tehtiin löydös: selkäydininfarkti. Se tiesi pysyviä hermovaurioita. Kuntoutuminen olisi kuitenkin mahdollista, mutta sitä ei kukaan tietäisi, oppisiko koira kävelemään, jäisikö sille ontumaa, laahamista tai muita heikkouksia, jolloin kuntouttaminen olisi tehty turhaan vai toipuisiko se aktiiviseksi liikkujaksi. Prosentit sen suhteen, oppisiko koira kävelemään, olivat 80% ja 20% - suurempi prosentti olisi toipumisen kannalta. Kuntoutuminen veisi kuitenkin useita kuukausia ja monelle kuntoutuneelle jäi kuitenkin ongelmia liikkumisen kanssa. Jätimme Santun klinikalle tehohoitoon alustavasti pariksi päiväksi, jotta saisimme punnita vaihtoehtoja kunnolla. Eläinlääkäri soittaisi kuulumisia seuraavana päivänä.

Vietimme yhdeksän tuntia eläinlääkärissä. Kotona minun oli kuitenkin jaksettava vielä miettiä kaikkia vaihtoehtoja, joissa tuli ottaa huomioon se, että kuntoutuminen parhaassakin tapauksessa veisi todella pitkään, eikä koira välttämättä edes kävelisi kuukausiin. Santtu kuitenkin oli elänyt aktiivista elämää, liikkunut kymmenestä viiteentoista kilometriä päivässä ja harrastanut useampaa lajia. Olisiko oikein kuntouttaa sitä niin pitkään? Jotta kuntoutus mielestäni olisi kannattanut, olisi koiran tullut toipua siten, että se olisi voinut liikkua kohtuullisesti päivittäin, jotta sen elämä olisi minun näkökulmastani katsottuna ollut elämisen arvoista. Vaakakuppi alkoi kääntymään melko vahvasti illan aikana siihen suuntaan, että minun arvojeni mukaisesti ei ole oikein lähteä kuntoutukseen.


Yön aikana sain nukuttua pari tuntia. Minulla oli koko yön hirveä tunne siitä, että olen eläinrääkkääjä, kun olen jättänyt halvaantuneen koiran vieraaseen paikkaan. Vaikka tilaan ei varsinaisesti kipuja liitykään, kärsii mielestäni koira siitä, ettei se kykene liikkumaan. Aamulla herätessäni päätös oli muodostunut jo vahvaksi: oikein olisi päästää irti. Olin kuitenkin luvannut seurata vielä perjantaihin asti, joten sovimme miesystäväni kanssa, että lähdemme klinikalle illalla vierailuaikana katsomaan. Sitä iltaa vaan ei ikinä tullut. 

Aamulla patistin jalkani lenkille. Tiesin, ettei kotiin murehtimaan jääminen auttaisi. Noin vartin juostuani Santtua hoitanut eläinlääkäri soitti. Santun tilanne oli pahentunut yön aikana - joskus lopulliset vauriot tämän tyyppisissä jutuissa tulevat hitaammin. Santun syväkiputunto oli kadonnut täysin, mikä muutti ennusteen positiivisesta täysin toiseen suuntaan. Viikosta kahteen viikkoon olisimme voineet seurata, palaako tunto vai onko Santtu täysin "menetetty tapaus". Sillä hetkellä viimeistään tiesin jokaisella solullani, että oikein olisi päästää irti. Santun kärsimyksiä ei voisi enää pitkittää. Annoin luvan siihen, että Santtu nukutettaisiin heti ikiuneen, koska olisin itse päässyt vasta illalla mukaan, vaikka se pahalta tuntuikin, etten saisi hyvästellä rakasta ystävääni.

Ja niin päättyi maallinen vaellus pienen
Joutui hän jatkamaan sinne, minne en seurata voi
Lepää rauhassa maailman rakkain hörökorva


Puhelun suljettuani vain lysähdin pusikkoon itkemään. Vietin siellä valehtelematta puoli tuntia. Asia oli liian kamala edes käsitettäväksi ja sitä se on edelleenkin. En voi uskoa, ettei Santtu enää ikinä tule aamulla antamaan pusuja. Siinähän se vasta oli. Santtu ei enää koskaan tule ovelle vastaan. Ei ole yhteisiä lenkkejä. Santtu ei enää taistele leluista kanssani. Minun pätevä Jäävuoreni ei enää ole täällä, vaikka meillä piti vielä olla kymmenen vuotta yhteistä matkaa taivallettavana. Kaikkihan oli ihan hyvin vielä hiljattain. Elämä tuntuu niin epäreilulta, enkä voi olla kysymättä, miksi tällaista voi tapahtua ja miksi juuri Santulle. Minun täydelliselle pienelle Hörökorvalleni. 

Tässä ei lohduta se, että nikamat olivat edelleen priimaa kaikissa kuvissa, enkä olisi itse voinut tilanteelle mitään. Ehei. Se ei tunnu ollenkaan helpottavalta tekijältä, että kyseessä on vain huono tuuri, eikä rakenteellinen tai perinnöllinen juttu. Se tuntuu niin kamalan epäreilulta ja julmalta, että minulta riistetään jotain näin tärkeää aivan liian aikaisin. Varoittamatta. En minä voi elää ilman minun Santtuani. En vielä. Minussa on tyhjyyttään ammottava aukko, jota ei voi kukaan paikata.

Kaikki postauksen kuvat ovat tiistailta - ikinä en olisi uskonut, että torstaina koko maailma loppuisi. 

22 kommenttia:

  1. Voi kamalaa. Osanottoni suuressa surussasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En jostain syystä pääse normaalisti kommentoimaan, mutta Sirkka varmaan hyväksyy, että pujahdin tätä kautta.
      Eerika, elämä on todellakin täynnä yllätyksiä, ja jotkut niistä ovat niin musertavia, ettei edessä näe mitään valoisaa. Mielestäni olit jo ennen viimeistä käännettä tehnyt oikean - ja vaikean - ratkaisun Santtua ajatellen. Kurjaa, ettet voinut olla paikalla jättämässä jäähyväisiä Santulle. Sure nyt kaikessa rauhassa omiesi kanssa. Työnnä sormesi ja nenäsi Röllin karvaan ja itke niin kauan kuin itkettää. Santtu asuu nyt sydämessäsi, tekee itselleen sinne tilaa ja heiluttaa häntäänsä. Se tekee kipeää, mutta pitäähän Santun se oma tilansa siellä saada. Siellä se asuu niin kauan kuin sinussa henki pihisee ja lähettelee välillä mieleesi kauniita ja hassujakin muistoja. Ja onhan Santulla siellä jo kaverikin, kun olet jo yhden koiran menettänyt.
      Kiitos kaikista ihanista Santun kuvista ja jutuista, jotka olet meidän kanssamme jakanut! Mekin kaipaamme Santtua.

      Poista
    2. Sirkka, kiitos.

      Aatu Hauva, kiitos sinullekin kivasta kommentistasti.

      Poista
  2. "Näin kuljen kanssasi ihminen,
    sen pienen haihtuvan hetkisen,
    kun iltani koittaa ja matkani jää
    kuule silloin pyyntöni pienoinen tää.

    Ilot, surut on kohdattu ne jakaen,
    metsät ja polut näin yhdessä kulkien,
    siis kuuntele mun pyyntöni pienoinen,
    vierelläin kuljethan matkani viimeisen.

    Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
    tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
    Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
    tuudittaa pientä koiralasta.

    Rakas koira valolta silmänsä sulkee,
    tietämättään kohti taivasta kulkee. Hautakummun alla nukkuu syvää unta,
    ympärillä avautuu sateenkaaren valtakunta."

    VastaaPoista
  3. <3 osanotto surussasi kiitos kun jaoit tarinan

    VastaaPoista
  4. Osanotot ja jaksamisia sinne :( <3

    VastaaPoista
  5. Parhaat lähtee aina ensin ja yllättäen :( Hurjasti voimia ja jaksamista, olisin tehnyt samoin siun tilanteessa.

    <3

    VastaaPoista
  6. :( <3

    Kaikkein suurinta rakkautta on kuitenkin päästää irti kun on sen aika <3
    Ja Eerika, sä teit niin.

    VastaaPoista
  7. Ihan kamala juttu! Syvä osanottoni! :'(

    VastaaPoista
  8. Sydäntä kouraisi moneen kertaan tätä päivitystä lukiessani..
    Santerin onneksi teitä netistä seuranneena sanoisin, että se eli 110% elämää loppuun asti. Se ehti kesken jääneen elämänsä aikana enemmän kuin moni koskaan. Ja Santtu oli varmasti teräksenkovassa kunnossa fyysisesti, surullista ettei se auttanut sitä tässä taistelussa. Halauksia sulle, Santtu ei ikinä katoa kokonaan, "muistot on kalleinta kultaa"..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin toivon, että Santtu sai elää ihan 110%. Siihen ainakin pyrin.

      Poista
  9. Osanotto ja paljon voimia. Koskaan ei voi tietää, mikä päivä on viimeinen ja aina se sattuu. Koiran omistamisen ja rakastamisen hinta on kova.

    VastaaPoista
  10. Äärimmäisen suuri halaus ja osanotto. Sydämeen otti minullakin lukea tätä tekstiä. Niinkuin ylläoleva kommentoija totesikin, että koskaan ei voi tietää mikä päivä on viimeinen ja aina se sattuu. Koiran omistamisen ja rakastamisen hinta on niin kova. Niimpäniin..<3 :(

    VastaaPoista
  11. Osanottoni, aivan kamala tilanne. Voimia! <3

    VastaaPoista