Sydän syrjällään

Lähdimme eilen mustien kanssa retkeilemään Teijon kansallispuistoon. Kävimme siellä kesälläkin matkallamme Turkuun, mutta silloin toki matkassa oli kolmaskin mukana ja tyydyimme lyhyempään lenkkiin, sillä Rölli oli vielä niin nuori. Nyt kiersimme noin kolmetoista kilometriä, mikä on edelleen mielestäni turhan pitkä reissu Röllin ikäiselle tehtäväksi ja liian pitkä Otollekin, mutta en kuitenkaan usko, että kerrasta on sen suurempaa haittaa, kun molemmat saivat olla miltei koko ajan vapaana ja määrätä itse etenemisensä. 

Vaan Rölli kyllä aiheutti retkellä huolta ja kovin aiheuttikin, kun se meinasi hukkua suolampeen. Yhdessä kohdassa aloin ihmettelemään kummallisen kuuloista lintua, ja katsastaessamme viereiseen suolampeen, näimme siellä Röllin korviinsa asti jossakin liejussa. Pois Rölli ei tietenkään omin voimin päässyt, ja se vaikutti luonnollisesti hyvin hätääntyneeltä. Onneksi koira saatiin kuitenkin ongittua sieltä ylös ja näinkin ikävässä tapauksessa minun on hehkutettava Röllin luonnetta. Mudat päältään ravisteltuaan koira oli kuin mitään ei olisi tapahtunut ja elämä jatkui ennallaan. Siinä kyllä sai omistaja muutaman sydämentykytyksen, kun koiran bongasi... Toivottavasti vastaavilta saataisiin jatkossa välttyä! Vaan Rölli on kyllä niin tohelo ja hölmö, että epäilen tämän toiveen toteutumista. 

Onneksi tuota yhtä tapausta enempää ei sattunut retkellämme mitään suunnittelematonta ja loppureissu sujui hyvissä merkeissä. Tosin, jotta Rölli olisi pätevä retkeilykaveri, on sen pääkoppaan istutettava vielä malttia. Kuten kotonakin, keitti Röllillä ihan yli, jos näimme muita kulkijoita tai jos se joutui odottamaan ihmisten evästäessä. Meidän ei tosiaan tarvitse nähdä kuin yksi ihminen, ja Rölli menee ihan jännittyneeksi, alkaa piippaamaan, juoksemaan ympyrää ja pakka niin sanotusti leviää käsiin. Keskittymiskyky on tipotiessään. Mutta eiköhän se siitä ajan kanssa, kunhan ei aleta välttelemään sitä, että ulkonakin voi tapahtua jotakin. Minä niin kaipaan minun Santtuani. Minun Pätevää Santtuani, joka oli varma ja rohkea olematta sählääjä. Jolla ei keittänyt yli. Joka kulki kanssani ihan minne vain. Jonka kanssa saattoi vain olla.