Torronsuolla

Eilen pakkasimme pitkästä aikaa kimpsut ja kampsut kasaan (lue: mulla alkoi vihdoinkin loma) ja heitimme snautserit vielä kyytiin mukaan suunnatessamme meille uuteen tuttavuuteen, Torronsuolle. Olikin kyllä vastassa sellainen paikka, että tulemme sinne varmasti toistekin poikkeamaan! Perjantaiaamuna oli myös niin hiljaista, että saimme kulkea ihan viisistään, mikä ei tietenkään ikinä haittaa. Vaikka taivas oli aavistuksen synkän puoleinen, niin säästyimme sateelta. Rölli kyllä yritti päästä uiskentelemaan kaikissa ihanissa liejukohdissa. :D Reissun ainoat miinukset meneekin oikeastaan vain kakkostien tietöille, joiden takia köröttelimme hyvän tovin (12km?) viittäkymppiä ja odottelimme valoissa. 

Sydän syrjällään

Lähdimme eilen mustien kanssa retkeilemään Teijon kansallispuistoon. Kävimme siellä kesälläkin matkallamme Turkuun, mutta silloin toki matkassa oli kolmaskin mukana ja tyydyimme lyhyempään lenkkiin, sillä Rölli oli vielä niin nuori. Nyt kiersimme noin kolmetoista kilometriä, mikä on edelleen mielestäni turhan pitkä reissu Röllin ikäiselle tehtäväksi ja liian pitkä Otollekin, mutta en kuitenkaan usko, että kerrasta on sen suurempaa haittaa, kun molemmat saivat olla miltei koko ajan vapaana ja määrätä itse etenemisensä. 

Vaan Rölli kyllä aiheutti retkellä huolta ja kovin aiheuttikin, kun se meinasi hukkua suolampeen. Yhdessä kohdassa aloin ihmettelemään kummallisen kuuloista lintua, ja katsastaessamme viereiseen suolampeen, näimme siellä Röllin korviinsa asti jossakin liejussa. Pois Rölli ei tietenkään omin voimin päässyt, ja se vaikutti luonnollisesti hyvin hätääntyneeltä. Onneksi koira saatiin kuitenkin ongittua sieltä ylös ja näinkin ikävässä tapauksessa minun on hehkutettava Röllin luonnetta. Mudat päältään ravisteltuaan koira oli kuin mitään ei olisi tapahtunut ja elämä jatkui ennallaan. Siinä kyllä sai omistaja muutaman sydämentykytyksen, kun koiran bongasi... Toivottavasti vastaavilta saataisiin jatkossa välttyä! Vaan Rölli on kyllä niin tohelo ja hölmö, että epäilen tämän toiveen toteutumista. 

Onneksi tuota yhtä tapausta enempää ei sattunut retkellämme mitään suunnittelematonta ja loppureissu sujui hyvissä merkeissä. Tosin, jotta Rölli olisi pätevä retkeilykaveri, on sen pääkoppaan istutettava vielä malttia. Kuten kotonakin, keitti Röllillä ihan yli, jos näimme muita kulkijoita tai jos se joutui odottamaan ihmisten evästäessä. Meidän ei tosiaan tarvitse nähdä kuin yksi ihminen, ja Rölli menee ihan jännittyneeksi, alkaa piippaamaan, juoksemaan ympyrää ja pakka niin sanotusti leviää käsiin. Keskittymiskyky on tipotiessään. Mutta eiköhän se siitä ajan kanssa, kunhan ei aleta välttelemään sitä, että ulkonakin voi tapahtua jotakin. Minä niin kaipaan minun Santtuani. Minun Pätevää Santtuani, joka oli varma ja rohkea olematta sählääjä. Jolla ei keittänyt yli. Joka kulki kanssani ihan minne vain. Jonka kanssa saattoi vain olla. 

Metsän siimeksessä

Toisinaan on kiva lähteä tutkimaan uusia maisemia, vaikka vähän lähempänäkin kotia. Viime aikoina olemme itse asiassa lenkkeilleet todella paljon uusissa maisemissa ja kotipolut ovat jääneet vähemmälle tallaamiselle. Nämä tämän kertaiset kuvat ovat "meidän" päädystämme Nuuksiota. Olemme aiemmin käyneet Nuuksiossa kerran, mutta lähtöpaikka oli kauempana kotoa. Eikä kyllä tämä lähilenkkikään pettymystä tuottanut, vaan saimme talsia todella kauniissa maisemissa - harmittavasti objektiivivalikoimastani ei vain löydy sopivaa linssiä maisemakuviin, joten kuvat eivät tee oikeutta ja muun muassa upea ja laaja kallioalue jäi kuvaamatta. 

Kuten kuvista voi ehkä huomata, on retkiemme johtovastuu siirtynyt Röllille silloin, kun se on mukana. Pikkuriiseni harppoo jo sellaista vauhtia, että pikkupojat jäävät vääjäämättä jälkeen. Pätevä retkienjohtajahan Röllikin on ja karkottaa varmasti epämiellyttävät kulkijat (eli kaikenlaiset käärmekset) tieltä pois pitäessään hirveää töminää. Itsekin kyllä hyppään kapeilla poluilla sivuun, kun takaa alkaa kuulumaan jotakin maanjäristystä muistuttavaa ääntä. Vaan monet mustelmat on silti edelleen omistajankin jalkoihin saatu, kun pienet risut ovat vaihtuneet hieman isompiin ja ne tuppaavat lyömään aika mukavasti riisenilapsen toheltaessa ohi. Toisinaan kyllä mietin, oppiiko Rölli ikinä ymmärtämään kokoaan... 

Kevätpäiviä

Näin kesän korvilla on tullut kuljettua toinen toistaan kauniimmissa paikoissa. Liiaksi kolutut arkimetsätkin ovat syttyneet jälleen uuteen loistoon ja niissä on itse asiassa tehty uusia reittilöytöjäkin, mikä on virkistävää. Tämän lisäksi olemme kulkeneet meille vähemmän tutuissa metsissä ja ihan uusissa maisemissakin, mikä on sekin omiaan pitämään lenkkeilyintoa yllä. Heräävä luonto tarkoittaa ikävä kyllä myös sitä, että metsäneläimet ovat heränneet ja tästä on aiheutunut ikäviä kohtaamisia jo nyt. 

Yhdellä lenkillä kuljimme aivan linnunpesän vierestä ja sormet ristissä toivon, että emo ei hylännyt muniaan. Santtu ei onneksi ehtinyt ottamaan niitä ennen kuin havaitsin pesän. Toinen ikävä kohtaaminen sattui samalla lenkillä, kun Santtu joutui nokikkain jonkun koiraa isomman näätäeläimen kanssa. Tässä oli kaikki mahdolliset vaaran ainekset kasassa, koska eläimet olivat oikeasti aivan toisissaan kiinni ja tämä kohtaamamme metsän asukas murisi Santulle. Onneksi Santtu tuli komennosta heti pois ja luontaisesti tämä toinenkin osapuoli pyrki vain pakenemaan, eikä ensisijaisesti hyökkäämään. Tämän jälkeen sai tasailla hetken sykettään! En halua edes ajatella, mitä olisi voinut käydä, jos Santtu ei olisi totellut käskyäni tulla pois...  Tämän lisäksi tietenkin on näkynyt tavallista skaalaa eläimiä: rusakoita, peuroja ja lintuja, mutta ne eivät huoleta minua samalla tapaa kuin erikoisemmat kohtaamiset tai aivan maasta löytyvät linnunpesät.