"Kyllä se nyt näyttäisi menevän..."
22.2.2014
Paljon on taas tapahtunut sitten viime päivityksen. Meidän mittapuullamme paljon. Ei mitään kovin ihmeellistä, mutta harrastuksissa on juostu. Viime keskiivikkona meillä oli Santun kanssa viimeiset agilitytreenit ennen seuraavan kauden alkua. Ainakin toivon, että saamme treenipaikan seuraavallekin kaudelle. Seuraava kausi alkaa käsittääkseni aikaisintaan vasta maaliskuun lopussa, joten Santtu saa siis hyvän hengähtämistauon. Kolme harrastuspäivää viikossa peräkkäisinä päivinä oli sille ja sen motivaatiolle aivan liikaa.
Tänään kävimme mittauttamassa Santun agilitykilpailuissa, jotta saisin tietää, että onko meillä mitään mahdollisuutta päästä koskaan kilpailemaan. Tämä mittaustulos oli omien tavoitteideni muodostumisen kannalta merkittävä, koska olen päättänyt, etten Santtua tule koskaan hypyttämään medien esteillä. Kyllä minua jännittikin, kun tuomari aloitti: "Kyllä se nyt näyttäisi menevän..." Olin varma, että sieltä tulee se isku, jota olen muka osannut odottaa - medeihin. Tuomari kuitenkin jatkoi: "mineihin". Nyt kilpailukirjassa on siis raksittuna säkäkorkeudeksi siis S - alle 35cm.
Maaliskuulle on luvassa hieman enemmän tapahtumia koirille. Santun kanssa olen ajatellut suunnata agilitymölleihin, kun Otto on näyttelyreissussa. Santun kanssa kohtalaisen varmana olisi tulossa myös ensimmäinen tokokokeemme, vaikka en pääsekään treenaamaan toivotunlaisesti ennen sitä. Paikkamakuun koirarivissä Santtu on tehnyt nimittäin viimeksi marraskuun alussa möllitokoissa... Santtu on kyllä ollut melkoisen varma paikkamakuun kanssa ja yritän päästä sen kanssa ennen koetta vielä muutaman kerran mahdollisimman häiriöiseen paikkaan treenaamaan. Maaliskuulle olen ajatellut myös, että voisimme käydä muutamat mätsärit. Ehkä.
Ei käppänä mikään palveluskoira ole
14.2.2014
Kun koiran focus siirtyy muualle, niin se vain siirtyy muualle. Siinä vaiheessa on ihan sama, että rääkyykö omistaja jotakin käskyn tapaista vai ei. Siinä vaiheessa, kun koira toteuttaa oman suunnitelmansa mukaisesti, saattaa muiden ryhmäläisten suunnalta kuulua jotakin naurun kaltaista. Ja omistajaakin saattaa naurattaa. Sitten vielä naurun päälle omistaja kuulee otsikossa mainitut sanat ja hyvä mieli on taattu. Ei se ole, eikä sen pidäkään olla.
Keskiviikkona meillä oli treeneissä meille vaikea rata. Omistajalla oli sormi suussa ja kysymyksiä mielessään jo rataan tutustuessa - miten ihmeessä tätä lähdetään suorittamaan? Treeneissä teimme monessa kohdassa virheitä, mutta päälimmäiseksi tunteeksi jäi kuitenkin lopulta onnistuminen. Radan pilkoimme jälleen kahteen osaan, koska kepit katkaisivat osan radasta ja tämä osoittautuikin varmasti toimivaksi ratkaisuksi meille. Ensimmäinen pätkä rataamme oli esteet 1-6.
Jätin Santun nököttämään ykkösen taakse ja hieman epäileväisin mielin tallustelin puomin toiselle puolelle. Santtu kuitenkin haki hyvin putken vailla pienintäkään epäilystä. Neljättä hyppyä Santtu ei oikein sitten hakenutkaan. Otimme kaksi toistoa neljännelle hypylle putkesta niin, että hypyn takana oli targetti. Näiden jälkeen takaisin lähtöpaikalle ja alkupätkä uusiksi, mutta ykkösen takaahan oli lähes suora linja neloselle.. Lopun saattaa arvata. Koira kyllä odotti kiltisti lähtölupaa, mutta päätti oikoa mutkat ja ryntäsi suoraan neljännelle hypylle. Toisellakin kerralla kävi samoin ja kolmatta kertaa Santtu ei aikonut lähtöpaikalta enää lähteäkään. Kun se sitten viimein liikahti, sujui ensimmäinen pätkämme radasta hyvin.
Toinen osamme radasta sisälsi esteet 8-17, mutta sillä erolla, että keppien (15) sijasta teimme putkilla 14 ja 16 samanlaisen U:n kuin putkilla 9 ja 10. Jostain syystä kahdeksannen esteen takaakierto oli vaikea, vaikka yleensä takaakierrot ovat Santulla hyvin hallussa. Toisaalta yhdeksänneltä putkelta koiran nokka veti hyvin vahvasti neljännelle hypylle - ei tullut yllätyksenä - ja tarvitsimme hieman apua, että Santtu tajusi lähteä putkelta oikeaan suuntaan kohti toista putkea. Veikkaisin siis, että takaakierron yhtäkkiset ongelmat saattaisivat johtua targettipaikan vetävyydestä. Kokonaisuudessaan puomin toiselta puolen ohjatut U:t lopulta sujuivat hyvin ja Santtu haki hyvin putket, vaikka epäilinkin tätä suuresti rataan tutustuessani. Treeneistä jäi minulle itselleni siis hyvä mieli, vaikka saimmekin aika paljon tehdä töitä onnistumisen eteen.
Metsäretki lumisissa maisemissa
7.2.2014
Keskiviikkona olimme Santun kanssa treeneissä ensimmäistä kertaa fysioterapiakäynnin jälkeen. Tiedä sitten, että mikä oli tässä ajassa ehtinyt muuttumaan, mutta treeneissä oli jälleen täysin eri koira. Santtu eteni hyvin, ohjautui sinne, minne ohjasinkin ja suoritti innokkaasti kaiken. Radan teimme Santun kanssa kerran, eikä sitä ollut tarvetta lähteä veivaamaan sen enempää. Eihän pieni rintarangan jumi voi tällaista aiheuttaa?
Keskiviikkona aloimme myös harjoittelemaan puolikkaita keppejä ensimmäistä kertaa ohjurien kanssa. Suorittamallamme radalla olisi ollut kepit, mutta jouduimme jättämään ne väliin, koska Santtu ei vielä osaa. Santtuhan on harjoitellut keppejä aiemmin verkkojen kanssa ja välillä väleistä on ollut poistettunakin muutama verkko. Minusta olikin jännä huomata, ettei Santulla ole vieläkään mitään hajua keppien ideasta. Koko ajan on painotettu sitä, että koira oppisi itsenäiset kepit, mutta tämä ensimmäinen harjoituskerta ohjureilla meni kyllä siten, että jouduin ohjaamaan koiraa molemmilla käsillä, koska muuten se olisi hypännyt ohjureiden yli. Jotenkin sitä olisi luullut, että kyllä tähän mennessä jokin haju asiasta on jo syntynyt, mutta ei ilmeisesti. Läksyksi saimmekin keppien harjoittelua ohjureilla - näin yllättäen.
Kaikki kuvat ovat viime tiistailta, kun teimme kahden ja puolen tunnin metsäreissun ihanilla metsäteillä. Kävimme tsekkaamassa muutaman uuden paikankin, vaikka kulkeminen olikin melko raskasta, koska lämpötila oli plussan puolella. Retken huvittavin kohta olikin se, kun Santtu kieltäytyi tulemasta kanssamme ylös kalliolle ja jäi alas seisomaan. Pahoittelen taas seuraavaa kuvaoksennusta.
"Kiivetkää keskenänne" |
Jäätanssia
4.2.2014
Kuvat ovat viime viikon torstailta, kun kävin poikien kanssa jäällä. Harrastettukin on sitten viime tiistain, mutta niistä treeneistä ei löydy mitään kerrottavaa. Mikään ei sujunut. Santtu oli hidas ja eteni ravaten. Keskelle kenttääkin jäätin seisoskelemaan hievahtamatta mihinkään. Olin aivan varma, että se on jumissa.
Jumiepäilyiden siivittämänä suuntasimmekin perjantaina fysioterapeutille. Pieni valkoinen pääsi matkustamaan ensimmäistä kertaa bussillakin tuolloin, eikä Santtu onneksi sanonut asiasta yhtään mitään. Santtu tosin olisi matkustanut mieluiten ikkunan reunaa vasten seisten ja ulos katsoen, mutta istui lopulta rauhallisena lattialla, kun en antanut muutakaan mahdollisuutta.
Fysioterapeutilla ei epäilyistäni huolimatta kuitenkaan löytynyt juuri jumeja, joten on aika palata tiheämpään palkkaukseen. Vinossa Santtu kyllä liikkui, mutta syytä sille ei löytynyt. Eikö se mahdu liikkumaan vierelläni suorana (tarvitsee enemmän tilaa) vai onko siinä jokin muu syy taustalla? Itseltäänkin on syytä kysyä, että onko alkuviikon harrasteet liikaa - maanantaina agilityä, tiistaina tokoa ja keskiviikkona agilityä. Fysioterapeutti suositteli hakeutumaan agilityyn erään ihmisen silmän alle, joka osaisi sanoa, että onko kyse koulutuksellisesta ongelmasta vai jostakin muusta. Vitamiinilisääkin kokeillaan syöttää nyt, jos elimistö ei olisi toipunut vielä täysin mahataudista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)