Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Kesäkuu

30.6.2015
Kesäkuu meni suunnitelmiemme osalta hieman puihin, kun hihnanpää sairasteli puolet kuukaudesta ja tälläkin hetkellä pukkaa vielä normaalia flunssaa päälle - johan tässä välissä oli kaksi päivää, kun pääsimme lenkkeilemään normaalisti... Jostain kumman syystä ei sitten tokoiltu kolmesti viikossa ja aksailtu kahta kertaa viikossa, vaikka niin kovin suunnittelinkin. 

Kesäkuumme kuitenkin sisälsi... 

 1. Ihanissa maisemissa lenkkeilyä 2. Lomareissun 3. Eläinlääkärikäynnin, koska S oli reissusta palattuamme hieman omituinen: koiralla ei kuitenkaan ollut pissatuledusta tai eturauhasongelmia (ultrattiinkin, jotta saatiin varmuus), mutta anaalirauhaset olivat hieman täydet (olin niitä epäillytkin) 4. Ensimmäiset viralliset agilitykilpailut

1. Metsäretkiä 2. Kauniiden iltojen ihastelua 3. Bussilla matkustamista 4. Yhdet aksatreenit kamalassa ukonilmassa

 1. Lintupaistin suunnittelua 2. Painonnostoa, kun testasin, meneekö R vielä sylikoiran määritelmään - eikös tuo nyt mene? ;) 3. Kiipeilyä - Röllillä on jostakin syystä paha tapa heti kivuta ylöspäin, mikäli se vain pääsee. Tässäkin olimme menossa kentälle treenaamaan, enkä ehtinyt edes kissaa sanomaan ennen kuin koira oli tuolla. 4. Koiralapsen toteamista melko riisenin näköiseksi jo. 

 1. Kaupungilla kävelyä 2. Rantalenkkeilyä 3. Turkin kunnon ihastelua

 1. Toisen kesälomareissun koiraharrastuksen nimissä, vaikka matkaseura olikin eri tällä kerralla. 2. Rennosti oleilua (majoituspaikassa ei tosiaan yksikään koiristamme stressannut liiaksi. Santulla oli oma sänky, kuten minullakin, mutta R&O joutuivat jakamaan..) 3. Välttämättömiä varustehankintoja 4. Toiset ja kolmannet aksakisamme

1. Sen toteamista, että yhden hengen sänky on ihan riittävän tilava yhdelle ihmiselle ja kolmelle koiralle, vaikka yksi näistä onkin jo miltei vasikan kokoinen. Sopu sijaa antaa. 2. Kauniita auringonlaskuja milloin missäkin maisemissa. 3. Hieman lisää varustehankintoja.

 1. "Eeeen se minä ollut"-vakuuttelua, kun epäilin jonkun syöneen kukkia... Ja eihän tuolla ilmeellä varustettu koiralapsi voi olla syyllinen. ;) 2. Sairastamista useampaan otteeseen. Yksin ei tarvinnut kertaakaan kyllä olla. 3. Koirien itsetunnon polkemista 4. Kylillä käynnin. 

"Se on harjoituskappale"

24.6.2015
Santtu on hidas. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Se on hitaampi jo luonnostaankin, eikä sille ole ominaista juosta "täysiä". Hyvin harvoin olen nähnyt Hörökorvan kirmaavan oikeasti niin kovaa kuin jaloista lähtee. Santulle olisi siis melko epäluontaista liikkua sillä tavoin harrastuksissakaan ja tästä huolimatta olen melko tarmokkaasti syyttämässä aina itseäni siitä, että minulla on hidas koira.

Toki on paljon asioita, joissa voimme vielä hioa Santun nopeutta, mutta yleinen suoritusvauhti tuskin tulee kasvamaan. Luettuani Salme Mujusen ajatuksia koiran nopeudesta ja siitä, kuinka se on melko pitkälle luonnekysymys, syyllistän itseäni hetken verran jälleen vähemmän. Santtu kuitenkin juoksee radalla, eikä esimerkiksi ravaa. Olen huolehtinut, etteivät mitkään terveydelliset seikat ole syypäänä hitauteen: koira on kuvattu, käy säännöllisesti fyssarilla hoidettavana ja huolehdin sen alkulämmittelyistä ja jäähdyttelyistä parhaalla osaamallani tavalla. Vaikka Santtu ei liiku nopeasti, sillä tuntuu olevan kuitenkin kivaa - senkin eteen on aikoinaan tehty töitä tuskanhiki valuen. Uskokaa minua, kun sanon, että snautserieläimestä loistaa kauas, kun se ei pidä jostakin. ;) Välillä on draivia enemmän ja välillä vähän vähemmän.

© Sirpa Saari CC BY-NC 3.0

Miten tämä kaikki sitten liittyy otsikkoon? Minulle kerran sanottiin, että koska Santtu on hidas, voin ajatella sen olevan harjoituskappale oikeaa harrastuskoiraa varten. Minulle itselleni tämä on melko käsittämätön ajatusmalli, sillä harrastamisen pitäisi olla molemmista osapuolista kivaa, eikä koiran esineellistäminen pelkän harrastusvälineen rooliin tunnu oikealta. Omalla kohdallani koira hankitaan ensisijaisesti ystäväksi ja tallustelemaan arkeen mukaan vuosiksi, ei harrastusvälineeksi. Harrastukset tulevat hyvin kaukana kaiken muun jälkeen.

Ei kaikista koirista tai ohjaajista tarvitse olla huipuiksi, jotta voisi harrastaa. Tekeekö se muka koirasta vähemmän kelvon, jos se on hitaampi tai ei välttämättä sovellu ollenkaan johonkin lajiin?  Eikö "huonoa" koiraa saisi aktivoida, koska siitä ei ole "mihinkään"? Ihmisen omat halut menevät usein koiran edelle ja myönnän syyllistyneeni joskus siihen itsekin. Koira ei osaa ajatella, että sen pitäisi olla nopeampi, reaktiivisempi, jotakin enemmän. Koira ei ole paketista se osapuoli, joka haluaa kilpailla. Omia halujaan ei saisi asettaa koiran edelle. Olen itsekin alkuaikoina joutunut miettimään, voimmeko harrastaa agilityä, kun Santtu joutui käymään hyvin tiheästi fysioterapeutilla sen vuoksi. Hoitoväli kuitenkin pidentyi lihaksiston kehityttyä, joten koin meidän voivan jatkaa. 

Hyppykuva © Sirpa Saari CC BY-NC 3.0, keinukuva ©henluo kuvat

Ehkä minusta huomaakin, että ensisijaisesti olen rodun harrastaja, enkä lajin, koska en esimerkiksi aio vaihtaa rotua harrastusten vuoksi. Jollakin tavalla jopa nautin esimerkiksi tokossa siitä, kun saa rypeä suonsilmäkkeessä (ei, tavallinen oja ei riitä meille) ja nousta sieltä kompuroiden matkalla vielä useaan otteeseen. En halua ensisijaisesti harrastaa jotakin lajia, vaan haluan ensisijaisesti harrastaa Santun kanssa ja toivon silläkin olevan kivaa matkan varrella. Silloinkin, kun minulla oli Otto harrastuskaverinani agilityssä ja sen vauhti olisi varmasti riittänyt valioitumiseen asti, halusin harrastaa myös Santun kanssa, vaikka sillä ei ole agilityn saralla samanlaisia etenemisedellytyksiä.  Koen, että harrastusten ideana on pitää hauskaa koiransa kanssa, eikä mennä nuttura liian tiukalla. 

Kesäilta

22.6.2015

Sattuipa eilen niin hassusti, että kamera tarttui mukaani iltalenkille. Olen varmaan parin viikon ajan moista jo suunnitellut, mutta aina on puolikuolleena illalla melkein yöllä jäänyt ottamatta mukaan. Kesäillat ovat edelleen lemppareitani, vaikka hyttyset piinaavatkin ahkerasti. Olen kyllä todennut nämä iltalenkkimme melko vaarallisiksi ison ja tohelon koiran kanssa: minulta on juostu jalat alta, useamman kerran pamautettu isot mustelmat jalkoihin ("Sori, me vähän leikittiin, eikä huomattu sua") ja nyt uusimpana juttuna lyöty puulla selkään. ("Ai siinä oli puu, no mitäs pienistä, juostaan päin...") Selkää kolottaa eilisen jälkeen edelleen, kun kyseessä ei ollut mikään sentin paksuinen pikkurisu, vaan hieman enemmän paksuutta ja pituutta omaava vitsa jo. Minusta tuntuu siltä, että jossain vaiheessa vielä jokin ruumiinosa on paketissa tohelon riisenilapsen jäljiltä! :D 

Hieman erilainen juhannus

20.6.2015
 

Me vietimme juhannustamme Liedossa juhannuskisoissa. Saimme majoituksen vielä viime tingassa, kun laitoin kisoja edeltävällä viikolla viestiä majoituspaikan varaustilanteesta - tilaa löytyi, huone varattiin ja sitten emmittiin vielä muutamia päiviä, mille radoille osallistutaan. Päädyin ottamaan Santun kanssa kaikki mahdolliset viisi rataa kahdelle päivälle, koska muuten olisi ollut turha yöpyä, ja parhaitenhan kokemusta kartuttaa kisaamalla. 

Kisaamisen ohella ehdimme pikaisesti treffaamaan Juliaa ja Neraakin. Oli kivaa päästä näkemään molemmat, kun olemme todella pitkään jutelleet netissä, mutta emme vain ole sattuneet aiemmin samoihin tapahtumiin, emmekä myöskään asu ihan vierekkäin. Nera vaikutti kyllä todella kivalta tapaukselta, vaikkakin kovin erilaiselta kuin olin kuvitellut. Eniten yllätyin ehkä siitä, kuinka rauhallinen Nera todellisuudessa oli! Käväistiin pienellä lenkilläkin Neran ja pikkupoikien kanssa, ja Otto rakastui Neraan ihan täysin. :D 


Oli kyllä kivaa kisata, eikä näistä kisoista jäänyt niin sanotusti pahaa makua suuhun. Tulossaldonamme oli yliaikaa kaikilta radoilta, kaksi ratavirheetöntä rataa, yksi hylätty ja ohjaajan kämmeistä johtuvat viisi ja kymmenen ratavirhettä. Viiden ratavirheen radalla ohjaaja oli lähdössä väärälle hypylle (en tosiaan tiedä, miten se on ykkösluokassa edes mahdollista!) ja kymmenen ratavirheen radalla huoleton putkeen ohjaaminen toi kymmenen virhepistettä. Kymmenen ratavirheen rata jäi hieman kaivelemaan, koska ilman niitä rata oli varsin sujuva ja olisimme luultavasti ehtineet ihanneaikaan. 

Kisoista jäi käteen kokemuksen lisäksi jälleen treenattavaa. Miltei kaikkien ratojen keppivirheettömyydestä huolimatta kepit ovat vielä äärimmäisen epävarmat ja huonot kisatilanteissa. Kontakteistakin saisi todella paljon nopeammat. Tämän lisäksi ohjaajan on aivan turha varmistella turhia asioita. Myöskään persjättöjen vaihtaminen varmemmilta tuntuviin valsseihin ei ole viisasta hitaan koiran kanssa, koska ne jarruttavat sitä enemmän ja persjätöt toimisivat erittäin hyvin Santun kanssa - treeneissä en oikeastaan koskaan valssaa. Näillä kuntoonlaitoilla ehkä mekin ehdimme ihanneaikoihin!

Vesimursuja

14.6.2015
Eilinen alkoi lupaavasti. Aamulla pompattiin virkeinä ulos, trimmattiin kaksi koiraa ja todettiin jossain vaiheessa päivää, että Röllillä on mennyt yli vuorokausi tekemättä mitään sisälle. Lähdettiin uimaan ja vesi oli ihanan lämmintä. Takaisin tullessa kuitenkin alkoi omistajalla olemaan vähän kummallinen olo. Terveyskeskuskäynti selvitti epäilykset - tulehdushan se siellä ja viiden päivän antibioottikuuri päälle. Eipä jatkunut päivä loisteliaana, kun illalla olo oli sellainen, että hyvä kun talon nurkille sai vietyä koirat. Rölli pissasi sisällekin, kun ei vaan saanut vietyä riittävän usein ulos. Oma piha olisi oikea aarre kipeänä.

Koska valittaminen on turhaa, niin suunnattakoon katseemme eteenpäin: juhannuksena kisaamme Santun kanssa Liedossa. Ilmoitin sen kaikille viidelle radalle, järkevää tai ei. Perjantaisissa treeneissä kuitenkin totesimme, että Santtu ottaa paljon häiriötä muista radalla liikkuvista, joten luulen, että siinä on ainakin osasyy kisojen ongelmiin. Toinen syy on väärä viretila. Ei Santtu perjantain treeneissäkään välittänyt sitten vierellään juoksevasta treenien vetäjästä, kun vauhtia oli tuplaten etupalkan vedättämänä ja fokus oli tekemisessä. Treeneissä tulemmekin nyt jättämään radan hinkkaamiset sikseen ja keskitymme saamaan vauhtia takaisin. Pelottavasti päästän aina hitauden hiipimään tappiinsa ennen kuin tajuan puuttua siihen.

Nyt kuitenkin eilisiin tunnelmiin. Ei varmaan tarvitse sanoa, että kivaa oli. 

Koira + juokseminen

12.6.2015

Monesti kertoessani juoksevani, minulta kysytään, juoksevatko koirat myös tai oikeastaan oletetaan, että ne eivät varmaankaan juokse samoilla lenkeillä. Toisaalta eihän Otto juoksekaan enää ja Röllikin pääsee vasta puolentoista vuoden ikäisenä aloittelemaan hommaa. En kuitenkaan juokse mitään puolimaratoneja, vaan lenkit pysyttelevät yleensä kympin molemmin puolin. Silti Santulta on mennyt kevyesti yli kuudentoista kilometrin lenkki kanssani ja se olisi lähtenyt hetken päästä ulos uudestaan. Luulisin, että terve koira jaksaa aina kaksijalkaista enemmän, mikäli sen kunto on kohdillaan vaadittuun suoritukseen.  

Mielestäni koiran kanssa juoksemisessa oleellisinta on se, että yhtä lailla koiran kunto on hiljalleen rakennettu hommaan - ei se yhtäkkiä lähde repäisemään samoja lenkkejä kipeytymättä. Santtu esimerkiksi on siinä onnellisessa asemassa, että olen aloittanut sen kanssa juoksemisen - matkaa ja vauhtia on hiljalleen kasvatettu ja koira on päässyt kaikessa rauhassa kehittymään kanssani. 

Röllin kanssa tilanne tulee olemaan hyvin toisenlainen - juoksen itse jo kohtuullisia matkoja ja vauhteja, mutta sen kanssa minun on maltettava tehdä pohjatyöt huolella. Tämän lisäksi olen haaveillut sen kanssa canicrossin harrastamisesta, ja vetäminen tulee olemaan koiralle vielä rankempaa kuin löysällä hihnalla tai vapaana juokseminen. Mikään kiirehän meillä ei tietenkään ole ja mielestäni tässäkin harrastuksessa koira on kuvautettava ennen sen suurempia tekemisiä. Ei D-lonkkainen tai selkävikainen koira ole juoksukaverikaan. 

Pyrin myös huomioimaan lenkeillä pohjat, joilla liikumme, sekä tietenkin lämpötilat ja muut olosuhteet. Esimerkiksi Santulle hyvät lämpötilat juosta ovat alle viittätoista astetta - silloin se jaksaa hyvin koko lenkin edelläni. Pyrinkin seuraamaan koiraa ja mikäli näyttää siltä, että se ei yksinkertaisesti jaksa juosta syystä tai toisesta, tingin omasta lenkistäni ja kävelemme. Santunkin kun tiedän olevan erittäin herkkä siinä mielessä lämmölle, että se vie heti koirasta kaikki ylimääräiset mehut. 

Santun kanssa olen jokseenkin tarkka myös siitä, millaisilla alustoilla se juoksee. Koira ei pahemmin arvosta hihnalenkkeilyä ja en usko, että pidemmän päälle asfaltti muutenkaan on hyvä juoksupohja, joten pyrin valitsemaan reitit siten, että suurin osa lenkistä olisi vapaana juoksemista ja metsässä joustavilla pohjilla. Santussa huomaa selkeän eron, kun sen päästää irti hihnastaan: hihnassa se saattaa olla hyvinkin haluton, mutta päästessään irti ampaisee edelleni. Ja onhan vapaana juokseminen paljon vähemmän kuluttavaakin koiralle kuin hihnassa koko ajan miltei samaa vauhtia kipittäminen. Vapaana koira saa paremmin säädellä itse etenemistään, pysähdellä haistelemaan ja spurttailla kiinni. En ihmettele ollenkaan, miksi se on koirastakin mielenkiintoisempaa.

Juoksemisessa pyrin huomioimaan myös treenipäivät - en mielelläni sijoita agilityä ja juoksulenkkiä peräkkäisille päiville, koska molemmista on hyvä antaa koiralle palautumisaikaa. Jos treenataan useammin, niin sitten juostaan harvemmin ja sama toimii kyllä toisinpäinkin.

Juostessa ei todellakaan aina voi tai tarvitse näyttää nätiltä - olemme Santun kanssa malliesimerkki siitä. 

MEJÄ-kurssi

11.6.2015
Nyt kesäkuussa olemme päässeet tutustumaan Santun kanssa meille uuteen lajiin, verijälkeen, kun mahduimme mukaan MEJÄ-kurssille. Kauan olenkin lajiin halunnut päästä tutustumaan, mutta kursseja on harmittavan vähän ja ensikertalaisena ei oikein kannata itse lähteä säätämään. Innostuin kyllä kurssin myötä lajista ja nyt pitäisi selvitellä, miten pääsisimme lajia jatkamaan. Se on helpommin sanottu kuin tehty - tai lähinnä tarvittavan treenimetsän osuus mietityttää. Varsinaisen harrastuksen jatkamiseen sain kurssilta hyvät eväät ja ohjeet sen suhteen, miten juuri Santun kanssa kannattaa jatkaa.

  

Kurssi starttasi 2.6. aloitusluennolla, jossa käytiin laji pääpiirteittäin läpi ja verijälkeä käsiteltiin tietenkin koemuotoisena. Luennolla painotettiin sitä, että heti alusta lähtien koiralle tulee antaa työskentelyrauha ja mikäli kilpailemaan aikoo, tulee kaikkiin osuuksiin panostaa: yksikin nollattu kohta nollaa koko kokeen. Melko kattavasti olinkin lajiin tutustunut internetin ihmeellistä maailmaa hyödyntäen, mutta uutta tietoakin luennolla luonnollisesti tuli ja ennalta tutun kuuloisiinkin asioihin sain enemmän selkoa.

Santun kanssa olimme toisessa jälkiryhmässä, joten jälkipäivämme olivat 9.6. ja 10.6. Tiistaina 9.6. pääsimme verettämään jäljet. Kurssin vetäjä oli jo tallannut ja merkinnyt jäljet valmiiksi, joten jokaisen kurssilaisen osuus oli melko helppo. Tekemämme jäljet olivat pituudeltaan 250-300 metriä, eikä aikaa mennyt juuri varttia kauempaa. Allekirjoittanut kyllä huomasi vetäessään sientä perässään, miksi kumpparit olisivat olleet suotavat, kun pelkäsi rämpiessään ryteikössä kyykäärmeitä. Maasto ei tosiaan ollut mitään kivaa varvikkoa, jossa olisi nähnyt, minne tallustelee. :D

 

Keskiviikkona lähdimmekin sitten koirien kanssa jäljille. Voisin sanoa, että minua hieman jännitti ennalta, kuinka Santtu toimii vai toimiiko se alkuunsa yhtään mitenkään. Pieni snautseri olikin sitten todella pätevä! Se lähti varmana heti puksuttamaan eteenpäin ja sain antaa sille melko nopeasti liinaa. Pari kertaa Herra Hörökorva eksyi jäljeltä tai jäi ihmettelemään takana tulevaa ihmisjoukkoa, mutta muutoin se työskenteli hyvin ja makauksiltakin lähti hyvin itse jatkamaan.

Tämä oli kyllä paljon kivempaa puuhaa ohjaajankin näkökulmasta kuin olin uskaltanut toivoakaan. Kun pääsi seuraamaan koiran aktiivista työskentelyä, eteni jälki ihan huomaamatta ja yhtäkkiä olikin jo koko jälki kuljettu - toki eihän sillä vielä pituutta ollut kovin paljoa. Santtukin selkeästi nautti todella paljon tämänkaltaisesta tekemisestä ja ehdottomasti otammekin tämän lajin harrastuslistallemme, jos löydän vain harjoitusmetsää. Nenätyöskentely oli myös hyvin väsyttävää puuhaa, sillä sängyssäni loikoili kotiuduttuamme hyvin väsynyt snautserieläin, joka ilmeisesti näki jostakin huippukivasta unta, sillä nenä kävi siihen malliin. Kyllä käppänästäkin on moneen, vaikka usein  niitä näkeekin vain näyttelyfifeinä...

Kasvavia koipia ja muuta

8.6.2015

Pitkään aikaan ei olekaan tullut Röllistä kirjoiteltua mitään, mutta tuossa arjen lomassahan se on kulkenut näppärästi mukana. Yksinään pieni (tai ei enää niin kovin pieni) koiralapsi tallustelee hihnassa varsin sujuvasti, mutta pikkupoikien oleminen matkassa mukana on sille selkeästi vielä liian suuri häiriötekijä ja keskittyminen menee kaikkeen muuhun kuin olennaiseen asiaan. Etenkin Oton kiljumiset saavat Röllin ihan väärään mielentilaan, minkä vuoksi koko kolmikko kulkeekin yhdessä vain silloin, kun ulkona ei varmasti enää näy mitään Otossa moisia reaktioita aiheuttavaa. Lähinnä kyllä kuljemme vapaana, koska vapaa ja omaehtoinen liikunta on kasvavalle pennulle mielestäni hyvin tärkeää.


Vihdoinkin voisin myös sanoa, että Rölli on yökuiva. Moni pentuhan on sitä heti alusta lähtien, mutta ei meidän jättimme. Nyt olen jopa huomannut, että heti herättyäni ei ole välttämättä kiire ulos, jos herään normaalia aiemmin, sillä Rölli vielä vetelee sikeitä siinä vaiheessa, eikä pomppaa salamana ylös. Aiemmin, kun yöt alkoivat olemaan kuivia, en saanut edes silmiäni raottaa ennen kuin oli jo juostava ulos tai muuten Rölli ehti tekemään sisälle - ja ne aamupissat eivät tämän kokoisella pennulla ole ihan pieniä. Tänäänkin sain kaikessa rauhassa vetää housut ja takin päälleni, kun vielä pari viikkoa takaperin mietin, miten saisin salakavalasti noustua ylös ja vetäistyä ulkovaatetusta päälleni. Yleensä puinkin niin, että pikkujätti oli sylissäni jotenkin päin roikkumassa - ei ollut muuten ihan helppoa, kun itsekin olen melko pienikokoinen naisihminen.


Hurjasti on kyllä koonkin puolesta kasvettu. Koko koira tuntuu olevan yhtä jalkaa, vaikka onkin vielä toki melko honkkeli tapaus. Rölli alkaa myös muistuttamaan ihkaoikeaa riiseniä hiljalleen, vaikka sen tapauksessa epäilenkin, että tulen unelmoimaan siitä jylhän komeasta tapauksesta ja saan huomata omistavani ennemminkin hieman kahelilta näyttävän tapauksen. Vaan kyllähän sellainenkin melko makea tapaus olisi, jos se kulkisi läpi kiven, jään ja mudan hyytymättä. Tällä hetkellä ainakin yritys on kova ja pienet puut jo kaatuvat päin juoksevan riisenilapsen tieltä...