Kiitäen alamäkeen

Ei pitäisi huokaista helpotuksesta liian ajoissa. Oltuaan oksentamatta yli vuorokauden (melkein kaksi?) Santun kunto huononi huomattavasti ja huoli pienestä valkoisesta hörökorvasta nousi taas. Santtu joi kuin mielipuolinen, juoksi ympäri taloa ja oli turvonnut mahastaan kuin jalkapallo. Se ei saanut mitään tulemaan ulos mitään kautta, vaikka hätä olikin ilmeinen. Aina ulos lähdettyämme Santtu jäi vain seisomaan paikoilleen ja tärisi. Aamuyöstä koko koira tärisi kauttaaltaan jo levossakin. Oli suorastaan tuskaa odottaa päivystävän eläinlääkärin aikaa. Aamupäivällä Santtu vihdoin viimein sai oksennettua ja se selkeästi helpotti sen oloa.

Eläinlääkäriin päästessämme tilanne kuitenkin oli se, ettei Santtu ollut pissannut miltei vuorokauteen. Sen rakko ei kuitenkaan ollut täynnä ja koira vaikutti muutenkin kuivuneelta, joten tuomioksi tuli nestehukka. Santtu sai pari pistosta nesteytystä ihon alle ja oksennuksen estoon lääkettä. Neuvoiksi saimme seurata koiraa, mikäli se ei pissaisi edelleenkään ja sen juottamisen. Hieman reilun vuorokauden oltuaan pissaamatta Santtu vihdoinkin sai pissattua. Nyt Santun kunto vaikuttaa jälleen huomattavasti paremmalta, mutta se on tietenkin vielä tarkassa seurannassa ja joudun juottamaan sitä, koska se ei juo. Toivottavasti tilanne kuitenkin lähtee tästä kehittymään taas parempaan suuntaan ja toivottavasti tilanne myös pysyisi sillä tolalla. On kamalaa pelätä minkä tahansa lemmikkinsä puolesta, kun ei tiedä, että mikä sillä on, eikä osaa helpottaa sen oloa.