Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Kääpiösnautsereiden agilitymestaruudet

10.8.2015
Ensimmäinen kuva ©Julia Vornanen, toinen kuva ©Marjukka Kotijoki

Eilen herätyskello pirahti viideltä soimaan ja lähdin kiikuttamaan ulos epäuskoisia koiria. Tai no, oikeastaan epäuskoista Santeria. "Ei tähän aikaan vielä voi lähteä minnekään, mulla on kauneusunet kesken" tuntui koira mutisevan. Kuuden jälkeen auto kuitenkin starttasi kohti Tamperetta ja agilitykilpailuja, jonne ilmoittautumista en ollut ollenkaan suunnitellut - ilmoittautumisaika oli sulkeutunut kaksi päivää aiemmin, kun laitoin sähköpostia, voisinko vielä jälki-ilmoittautua. "Jos laitat tiedot tunnin sisällä, niin pääsette vielä mukaan" tuli paluupostissa ja no, sinnehän sitten lähdettiin!

Perillä oltiin ihan viimeisillä minuuteilla, kun paikalla piti olla puoli tuntia ennen luokan alkua ja olin ilmoittatumassa viittä vaille kahdeksan. Ajoissa kuitenkin, joten kuka niitä minuutteja laskee! Lämppälenkille mars ja sitten pääsinkin tutustumaan jo rataan, joka vaikutti mukavalta. Lämppäalueella ei ollut keppejä, joten ne jätettiin ihan vain karttuneen kilpailukokemuksen ja maanantain onnistuneiden treenien huomaan, vaikka ajatus pelottavalta tuntuikin.


Lähdimme kipittelemään agirataa hieman puolinukuksissa olevin fiiliksin ja kepeillä kisaepävarmuus näkyi edelleen. Kepit olivat hitaat ja jouduin auttamaan Santtua loppupäässä, mutta nollalla ratavirheellä kuitenkin tultiin maaliin. Positiivista oli kyllä se, että Santtu tuntui jossain vaiheessa rataa innostuvan hommasta, vaikka alkuradalla se ei ollut kovinkaan kiinnostunut. Puhtaan radan jälkeen jännitin vielä mediykkösten loppuun saakka sitä, kuinka paljon yliaikaa tuli ja ilokseni huomasin tuloslistasta, että olimme ehtineet ihanneaikaan etenemällä 3,26m/s ja olimme saamassa ensimmäisen merkinnän kisakirjaan!

Hiottavia asioita toki löytyy paljonkin. Noita kontakteilta vapauttamisia kiroan taas, kun käymme viikolla treenaamassa, mutta meidän etenemisvauhdillamme ei ole toivoakaan vaatia koiraa pysähtymään edes ykkösissä (toisaalta se työ nopeiden kontaktien eteen tietyillä kriteereillä pitäisi tehdä jo tässä vaiheessa, eikä ihmetellä myöhemmin, miksi koira hiippailee kisoissa). Minun pitäisi itse myös suhteuttaa paremmin oma liikkumiseni Santun vauhtiin, koska nyt pysähtelen radalla täysin turhaan.


Hyppärikin oli oikein kiva, vaikka en tiedäkään, mikä ratkaisu tuo oli olevinaan valssata ennen keppejä, kun olin suunnitellut siihen persjätön, joka olisi ollut ehdottomasti parempi Santun kanssa. Etenkin, kun en osaa valssata. :'D Kepit kuitenkin olivat jälkimmäisellä radalla paremmat kuin ensimmäisellä, joten ehkä on toivoa niistäkin saada joskus oikeasti "kisavalmiit". Etenemällä 3,43m/s ehdittiin jälleen ihanneaikaan, joten LUVAhan tältäkin radalta sitten irtosi. Molemmilla radoillamme myös sijoituimme: agiradalla tulimme toisiksi ja hyppärillä kolmansiksi. Jotenkin kyllä tuntuu makeammalta sijoittua ihan kunnon tuloksilla kuin esimerkiksi ensimmäisten kilpailuimme tuloksilla.

Kuvista kiitos Julialle

Samoissa kisoissahan kisattiin kääpiösnautsereiden agilityn rotumestaruus, mutta en tiennyt, että ykkösluokkalaisina voimme kisata siitä. Asia selvisi minulle kuitenkin, kun ratojemme jälkeen tultiin minua nykäisemään hihasta ja sanomaan, etten saa poistua paikalta ennen kuin kaikki käppänät ovat menneet, koska olimme vahvasti kiinni kahdella ihanneaikaisella nollalla mestaruussijoissa. Muutenkin kyllä näihin kisoihin oli lähdetty sillä ajatuksella, että näkee paljon snautsereita kisaamassa, joten en voi sanoa, että odottelu olisi juuri tehnyt muutoksia suunnitelmiin.

Päivä kuluikin nopeasti, kun oli hyvää seuraa ja saattoi puhua koirista (kiitos Julia!), kuvasi radalla meneviä käppäniä ja keskareita, lähti välillä omien koirien kanssa lenkille ja treenaili Santun kanssa kaukokäskyjä. Kaukokäskyjä on kai hieman liiaksi naputettu snautserin kalloon viime aikoina, kun se teki tekniikaltaan oikeanlaisia vaihtoja, mutta ennen kuin omistaja ehti edes inahtamaan. Ja niin pätevän oloisena Hörökorva sitten aina katsoi, kun oli tehnyt vaihdon takajalkoja liikuttamatta. Sen saattoi miltei kuulla kysyvän, missä palkkio viipyy ja moittivan siitä, että palkkaus ei nyt ole ihan oikein ajoitettua, kun sitä ei kuulu ollenkaan. 


Radoilla näkyikin paljon kivoja käppäniä. Kuvia tulen lisäämään tänne, kunhan saan käsiteltyä. Oli jotenkin lohduttavaa huomata, että se on varsin yksilöllistä kolmosissakin, kuinka nopeita käppäniä siellä näkyy. Minusta kun on tuntunut, että Santtu on maailman ainoa hidas käppänä ja kaikki muut etenevät pitkälti yli nelosen etenemiä.  Toki joukkoon mahtui pari supernopeaakin agiliitäjää ja kourallinen nopeita, mutta myös jonkin verran niitä hitaampia.

Pitkä päivä palkittiin lopulta vielä kolmannella sijoituksella, kun tulimme rotumestaruuksissa tuloksellamme kolmansiksi. Minä kun en alunperin ollut edes osannut ajatella, että moinen olisi mahdollista! Tämä varmaankin oli Santun agiliitelyuran tähtihetki, toista moista tuskin tulee olemaan, jahka nousemme ylempiin luokkiin kisaamaan. Panostetaan sitten niihin muihin lajeihin ja hankitaan meriittiä niissä. ;)

Hieno päivä oli kyllä kaiken kaikkiaan! Vielä tänäänkin olen ihmetellyt, ehdimmekö me oikeasti muka ihanneaikoihin, mutta kyllä me taisimme ehtiä ja vielä ihan reippaasti. Ilmeisesti kakkosluokka sitten ihan oikeasti kutsuu joskus, kun saamme viimeisen nollatuloksen.

Ylempi kuva ©Julia Vornanen, alempi kuva ©Marjukka Kotijoki

6 kommenttia: