Kuusi kuukautta

Kuusi kuukautta pamahti koiralapselle mittariin jo pari viikkoa sitten, mutta jotenkin aina on ollut jonossa muita postauksia ja tämän kirjoittaminen on jäänyt väliin. Kuusi kuukautta tuntuu kuitenkin jonkinlaiselta merkkipaalulta, joka on jollain tavalla muistettava. Minulle kuusi kuukautta tuntuu Röllin kohdalla jonkinlaiselta välietapilta ja katseemme on vahvasti tulevassa. Odotan koiran olevan aikuinen, vaikka pentuaikakin on ihanaa. Aikuisuus tuo mukanaan harrastusmahdollisuuksia: en muun muassa millään malttaisi odottaa vielä vuotta, että pääsemme aloittelemaan vetohommia. Samoin kyllä kaikki muutkin harrastukset saavat odottaa sinne asti, että koira on kuvattu terveeksi. 

Vaan vaikka harrastamaan ei vielä ole asiaa, riittää opiskeltavaa ilmankin sitä ja ihan reippaasti. Esimerkiksi hihnassa olisi kiva kävellä siten, ettei metrin välein tarvitse pysähtyä tai kaikkia ohikiitäviä pyöräilijöitä naksutella koko aikaa. Mutta eiköhän hiljaa hyvä tule ja kun jaksaa nähdä vaivaa, saa hyvin arjessa toimivan koiran. Nimimerkillä Santtu alkoi olemaan 3-vuotiaana "valmis" arkikäytöksen osalta siten, että sitä ei tarvitse hihnassa vahtia haukkana koko aikaa, vaan se kulkee mukana miltei kuin ei koiraa olisikaan. Rölli rakastaa vielä vähän liikaa kaikkea ja kaikkia, joten saan vasta unelmoida siitä, että se kulkisi ulkona ihmiset täysin ignooraten.

Olemme me toki "treenanneet" leikkimielisesti ja se ei varsinaisesti vala uskoa tulevaisuuteen. Suurin osa ajasta menee siihen, kun kerron, että riisenilapsi ei voi hyppiä minua päin, vaikka olisi kuinka kivaa, koska minä kaadun. Odottaessa ei myöskään tarvitsisi kuumua siten, että vapautuksen jälkeen kierroksilla käyvä koira vetää muutamat hyppyrundit. Ja vielä kerran, ei ole suotavaa hyppiä päin. Tämän jälkeen mahdollisesti opettelemme sitä, että kainalossa olevaa lelua ei viedä hyppimällä päin ja napsimalla omistajaa melkein  nenästä. Innostuessa ei myöskään ole suotavaa purra omistajan kättä ranteesta katki (koska koko käsi mahtuu koiran suuhun) ja enempää ei varmaan tarvitse kertoakaan. :--D Harjoiteltavaa riittää ja sitä rataa.

Ihana hömelö riiseninalku se silti on. Energiaa piisaa vaikka muille jaettavaksi asti, metsä on kuin toinen koti ja mutaan ei hyydytä.  Rölli kulkee reippaana eteenpäin ja on valmis toimimaan yhdessä valkoisen isoveljensä kanssa, mikäli jokin uhkaa minua. Eräänä iltana hiljattain molemmat olivat vapaana ja meitä poikkeuksellisesti tuli yöllä pari ihmistä vastaan (täällä kotona ei yleensä näe päivälläkään ketään). Molemmat nostivat hirveän metelin ja asettuivat minun ja pimeästä lähestyvien ihmisten väliin. Siinä ne kulkivat sivullani pitäen meteliä, joka loppui kuin seinään "uhan" poistuttua. Ei taitaisi ylimääräisillä hiippareilla olla paljon asiaa minun iholleni.

Rölli on iloinen nuori koira niin kuin pitääkin olla. Ei sen vielä kuuden kuukauden iässä tarvitsekaan olla aikuisen koiran kaltainen tai aikuisen koiran maltin omaava. Tosin olen melko varma, että Röllistä huokuva hömelyys ei tule katoamaan minnekään iänkään myötä, mutta sen näkee sitten joskus. Meillä on varmasti monia ihania seikkailuja ja kokemuksia vielä yhdessä koettavana, joten ei muuta kuin kohti uusia haasteita ja pettymyksiä tukka putkella!