Tänään molemmat pojat pääsivät fysioterapeutin käsittelyyn. Katsoin, että tämä voisi olla ihan hyödyllinen juttu ennen kuin palaamme puolentoista kuukauden mittaiselta harrastustauoltamme jälleen agilityn pariin. Edellisestä hoitokerrasta oli kuitenkin aikaa, sillä Santtu on käynyt enää vain silloin, kun olen huomannut sen liikkeessä jotakin muutoksia. Tällä kerralla en ollut mitään nähnyt, vaikka yleensä syynään sen liikkumista hyvinkin tarkasti ja huomaan siinä pienimmätkin muutokset. Syykin tälle löytyi - mistään ei nimittäin löytynyt yhtään mitään. Ei pienintäkään kireyttä missään! Tämä oli todella positiivinen juttu.
Otto sen sijaan ei ollut yhtä hyvässä jamassa, Jo ulkona koiran liikkeestä fysioterapeutti huomasi, että se köyristää selkäänsä, aivan kuten itsekin olen ollut katsovinani. Sisällä tunnusteltaessa selkä ei joustanut lanneselän kohdalta ollenkaan, vaikka sen kuuluisi joustaa. Otolle suositeltiinkin selkäkuvia ja nyt syksyllähän se on muutenkin ollut menossa kuvattavaksi, joten suunnitelmat eivät muuttuneet. Otto oli myös kireä vähän sieltä täältä. Fysioterapeutin mukaan tämä johtuu osin sen rakenteesta ja Oton kanssa onkin tehtävä paljon venytyksiä. Se on kuulemma yksinkertaisesti vain saatava taipumaan enemmän, toki hiljalleen vaatimusta lisäten. Ei sitä päätä voi tuosta vain sinne hännänpäähän saada, jos se tulee nyt puoleenväliin runkoa. Otto kuitenkin vastasi hyvin hoitoon, mutta koska jumitilanne oli tämä, varattiin sille suoraan aika kuukauden päähän uudestaan.
PS. Kuten kuvista voidaan todeta, ei herra valkoisen turkkiprojekti etene sitten alkuunsakaan. Jotenkin aika on vain tuntunut hujahtavan arjen koitettua, mutta osin on kyseessä kyllä omistajan laiskuuskin. Tänä viikonloppuna minä kuitenkin teen tuolle ihan oikeasti jotakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti