Tasavuosien kuukausi

Lokakuu on vuoden hankalin kuukausi. Tämän vuoden lokakuussa tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta Santun poismenosta (aivan hirveän kamala viikonloppu alkaen siitä hetkestä, kun kotiuduin lauantaina iltavuorosta) ja tänään Santtu olisi täyttänyt kuusi vuotta. Kaksivuotispäivänä minun piti koota jonkinlainen postaus, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Sen sijaan tyydyin julkaisemaan Kääpiösnautseri-ryhmässä lyhyen postauksen: "Tässä kahden vuoden aikana olen käynyt monissa paikoissa, joissa kävin vain Santun kanssa. Jokaikiseen paikkaan uudelleen meneminen on ollut ihan yhtä vaikeaa. En tiedä, onko ikävä vielä helpottanut - ehkä minusta on vain tullut parempi kätkemään Santtu ajatuksieni ulkopuolelle. Edelleen ajatus Santusta saa minut hajoamaan palasiksi." 

Valonpilkahduksia muuten niin synkkään lokakuuhun ovat tuoneet tietenkin nykyiset partanassut,  ihanat aurinkoiset päivät, Velmun kaksivuotissynttärit ja ihana ensilumi, joka kuitenkin vaihtui loskaan yhden ihanan talvisen päivän jälkeen. Kaksivuotias Velmu ei oikein vielä ole tehnyt mitään, eikä sen välttämättä kyllä vielä olisi tarvinnutkaan. Agilityähän me aloittelimme Velmun kanssa ja se oli sille kyllä oikein sopiva laji,  kun pikkuharmaa pitää vauhdista ja on varsin nopea kaveri. Aksa kuitenkin kariutui jossain vaiheessa aikaongelmiin ja sen uudelleen laittaminen jonnekin kalenteriin on jäänyt, vaikka syyskuu on taputeltu pakettiin hyvän aikaa sitten. Tähän astihan olen käynyt töiden ohella aikuislukiota, joten viimeisten kirjoitusten aikaan tämä neiti oli aika finaalissa jaksamisen ja ajan riittävyyden suhteen. Vasta ihan viime viikkoina olen alkanut jaksamaan järkeville lenkeillekin joka päivä. Kaikki siis ajallaan.

Hieman aksan jatkamista jarruttelee myös tieto siitä, että minulla on luustokuvaus"jonossa" tällä hetkellä kaksi koiraa, enkä halua Velmunkaan kanssa harrastaa enempää ennen kuin tiedän, mikä sen luuston tilanne on. Totesinpa vaan asiaan perehtyessäni, että kahden koiran kuvien lausuntakierrokseenkin menee melkein yhden koiran kuvausmaksujen verran rahaa, mikä tuntuu varsin järjettömältä. Olen ajatellut kuvauttaa molemmilta selät, lonkat, kyynärät, olkanivelet (pikkukoiralla ainakin näkee jo muista kuvista) ja Rölliltä vielä sen hännän tilanteen - onko sen kuhmurassa kyse häntämutkasta vai onko se seurausta jostain tapaturmasta. Vaikka kuvauttaminen on lykkääntynyt varmaan osin siitä syystä, ettemme enää harrasta aktiivisesti mitään, koen sen silti tärkeäksi. Velmun terveyteen olemme huomenna menossa perehtymään hieman muilta osin, kun siltä tutkitaan silmät, polvet ja sydän. Palaillaan tältä osin siis pian!