Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri
17.3.2013
Mistähän sitä aloittaisi? Pojille vaihdettiin noin viikko sitten nappulaa, ennen molemmat ovat siis syöneet Roburia. Santulle tuli kokeiluun Applawsin ruoka ja Otolle Profinen. Kasvattaja kuitenkin suositteli Santun kohdalla raakaruokintaan siirtymistä, kun kysyin ongelmaamme apua, joka on siis Santun herkkä vatsa. Jos nappulan lisäksi Santulle on antanut ollenkaan mitään lihaa, on sen vatsa mennyt aivan kuralle sen jälkeen. Pitää katsoa, miten lähdemme raakaruokinnan kanssa liikkeelle, joten jos jollakin on siitä kokemuksia, saa niitä mieluusti kertoa.

Eilen käväisimme Oton kanssa Espoossa mätsäreissä ja ei siitä sen enempää... Treeniä kaivataan selkeästi paljon lisää. Koko koiran keskittyminen oli jossain aivan muualla, liikkumisesta ei tullut yhtään mitään ja seisominenkin oli niin ja näin. Nämä olivatkin koiran osalta varmaan huonoimmat mätsärit, kun verrataan edellisiin kertoihin. Saimme kuitenkin punaisen nauhan paremman seisotuksen vuoksi, eli tuloksena PUN, ei sijoitusta.

Tänään Santun kanssa oli vuorossa Luusereiden järjestämä trimmauskurssi, jonka aiheena oli siistiminen. Koko viisituntisen Santtu jaksoi melko hyvin, vaikka hyppäsikin kerran pöydältä alas ja loppua kohden alkoi selvästi pöydällä nököttäminen tympimään. Ihan siisti poika sieltä kuitenkin kuoriutui, vaikka pelkäsinkin useampaan otteeseen pilaavani koko koiran. Täytyy vain yrittää jatkossa uskaltaa kotonakin tehdä, niin ehkä sitä hiljalleen oppii.

Alla vielä kuvia pojista (tai lähinnä Otosta) viime viikonlopulta, kun ulkona oli taas ihanan keväinen sää ja jaksoin kamerankin raahata mukaan metsälenkille.

 






6 kommenttia:

  1. Me tajuttiin Maijun (http://taigajamaiju.blogspot.com/) kanssa vasta siinä kun lähditte, että hetkonen "tuo valkonen käppänä oli se Santtu siitä Kolme käppänää-blogista" :D Minä trimmasin ihan siinä teidän vieressä Tenhon isää, ja Tenhohan kävi useampaan kertaan ronkkimassa Santun boksia ja syömässä sen ruokiakin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mistä tunnistitte siinä vaiheessa? Mun täytyy kyllä sanoa, että tunnistin Tenhon melkein heti, mutta en uskaltanut tulla mitään höpisemään. :D

      Poista
    2. Kuulin jossain vaiheessa nimen "Sini" ja siinä vaiheessa alkoi aivoissa raksuttaa :D

      Raakaruokinnasta muuten, suosittelen kovasti! Ennen kuin sille tielle lähtee kannattaa hankkia perustiedot (Malin Ekblomin Koiran luonnollinen ruokinta-kirja on tähän hyvä), koska vaikka raakaruokinnasta onkin koiralle paljon hyvää "juosten kusten" hoidettuna tarkoitusperä voi myös mennä ihan päälaelleen.
      Kun koiraa ruokkii viljapitoisella nappulalla sen mahahapot laimenevat, ja lihan sulattamiseen tarvitaan stydimmät vatsahapot => maha voi mennä kuralle. Kun Santulla on kerran noin herkkä vatsa kannattaa lihaan totuttaminen aloittaa varovasti jollain miedolla lihalla, kuten kanalla. Tässäkin on eri koulukuntia, jotkut siirtävät koiran suoraan raa'alle pitämällä paastopäivän, jotkut pikkuhiljaa lisäämällä ruokaan lihaa ja vähentämällä nappulaa. Lihan voi myös kypsentää aluksi ja siitä asteittain jättää sen aina vaan raaemmaksi, että koiran maha tottuu raakaan lihaan.

      Poista
    3. Ahaa.:D Jotain kirjoja saankin kasvattajalta ilmeisesti lainaan, täytyy myös tuo sinun kirjavinkkisi jostain metsästää! Tarkoitus on siis tähän perehtyä enemmänkin, ennen kuin lähdetään kokeilemaan.

      Kanaa nuo ovatkin saaneet jauhelihan lisäksi, nekin siis eri ruokintakerralla kuin nappula. Eli periaatteessa edes sellaista sekoittamista keskenään maha ei ole kestänyt, vaikka kanankin kanssa on menty useampia päiviä peräkkäin pelkästään "totuttamislinjalla". En siis tiedä, onko totuttaminen hiljalleen meille se ratkaisu, koska Santun maha ei ole missään vaiheessa totutuslinjalla lähtenyt paranemaan. Mutta joo, pitää lueskella tästä enemmän ja sitten katsella, että miten lähdetään toteuttamaan.

      Poista
  2. Tosi kiva blogi sulla ja karvaparroilla, liityttiin välittömästi lukijoiksi. Ulkoasu on mukavan raikas ja kuvista tulee hyvälle mielelle sekä kirjoitustyylikin natsaa (:

    Olisi mukava, jos kurkkaisit meidänkin koirablogia, sekä lukijoitakin olisi kiva saada. http://vauhtikorvat.blogspot.fi/
    mutta siis peukku ylös tälle sinun blogillesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!:) Käyn katselemassa teidänkin blogia.

      Poista