MEJÄ-kurssi

Nyt kesäkuussa olemme päässeet tutustumaan Santun kanssa meille uuteen lajiin, verijälkeen, kun mahduimme mukaan MEJÄ-kurssille. Kauan olenkin lajiin halunnut päästä tutustumaan, mutta kursseja on harmittavan vähän ja ensikertalaisena ei oikein kannata itse lähteä säätämään. Innostuin kyllä kurssin myötä lajista ja nyt pitäisi selvitellä, miten pääsisimme lajia jatkamaan. Se on helpommin sanottu kuin tehty - tai lähinnä tarvittavan treenimetsän osuus mietityttää. Varsinaisen harrastuksen jatkamiseen sain kurssilta hyvät eväät ja ohjeet sen suhteen, miten juuri Santun kanssa kannattaa jatkaa.

  

Kurssi starttasi 2.6. aloitusluennolla, jossa käytiin laji pääpiirteittäin läpi ja verijälkeä käsiteltiin tietenkin koemuotoisena. Luennolla painotettiin sitä, että heti alusta lähtien koiralle tulee antaa työskentelyrauha ja mikäli kilpailemaan aikoo, tulee kaikkiin osuuksiin panostaa: yksikin nollattu kohta nollaa koko kokeen. Melko kattavasti olinkin lajiin tutustunut internetin ihmeellistä maailmaa hyödyntäen, mutta uutta tietoakin luennolla luonnollisesti tuli ja ennalta tutun kuuloisiinkin asioihin sain enemmän selkoa.

Santun kanssa olimme toisessa jälkiryhmässä, joten jälkipäivämme olivat 9.6. ja 10.6. Tiistaina 9.6. pääsimme verettämään jäljet. Kurssin vetäjä oli jo tallannut ja merkinnyt jäljet valmiiksi, joten jokaisen kurssilaisen osuus oli melko helppo. Tekemämme jäljet olivat pituudeltaan 250-300 metriä, eikä aikaa mennyt juuri varttia kauempaa. Allekirjoittanut kyllä huomasi vetäessään sientä perässään, miksi kumpparit olisivat olleet suotavat, kun pelkäsi rämpiessään ryteikössä kyykäärmeitä. Maasto ei tosiaan ollut mitään kivaa varvikkoa, jossa olisi nähnyt, minne tallustelee. :D

 

Keskiviikkona lähdimmekin sitten koirien kanssa jäljille. Voisin sanoa, että minua hieman jännitti ennalta, kuinka Santtu toimii vai toimiiko se alkuunsa yhtään mitenkään. Pieni snautseri olikin sitten todella pätevä! Se lähti varmana heti puksuttamaan eteenpäin ja sain antaa sille melko nopeasti liinaa. Pari kertaa Herra Hörökorva eksyi jäljeltä tai jäi ihmettelemään takana tulevaa ihmisjoukkoa, mutta muutoin se työskenteli hyvin ja makauksiltakin lähti hyvin itse jatkamaan.

Tämä oli kyllä paljon kivempaa puuhaa ohjaajankin näkökulmasta kuin olin uskaltanut toivoakaan. Kun pääsi seuraamaan koiran aktiivista työskentelyä, eteni jälki ihan huomaamatta ja yhtäkkiä olikin jo koko jälki kuljettu - toki eihän sillä vielä pituutta ollut kovin paljoa. Santtukin selkeästi nautti todella paljon tämänkaltaisesta tekemisestä ja ehdottomasti otammekin tämän lajin harrastuslistallemme, jos löydän vain harjoitusmetsää. Nenätyöskentely oli myös hyvin väsyttävää puuhaa, sillä sängyssäni loikoili kotiuduttuamme hyvin väsynyt snautserieläin, joka ilmeisesti näki jostakin huippukivasta unta, sillä nenä kävi siihen malliin. Kyllä käppänästäkin on moneen, vaikka usein  niitä näkeekin vain näyttelyfifeinä...

Kasvavia koipia ja muuta

Pitkään aikaan ei olekaan tullut Röllistä kirjoiteltua mitään, mutta tuossa arjen lomassahan se on kulkenut näppärästi mukana. Yksinään pieni (tai ei enää niin kovin pieni) koiralapsi tallustelee hihnassa varsin sujuvasti, mutta pikkupoikien oleminen matkassa mukana on sille selkeästi vielä liian suuri häiriötekijä ja keskittyminen menee kaikkeen muuhun kuin olennaiseen asiaan. Etenkin Oton kiljumiset saavat Röllin ihan väärään mielentilaan, minkä vuoksi koko kolmikko kulkeekin yhdessä vain silloin, kun ulkona ei varmasti enää näy mitään Otossa moisia reaktioita aiheuttavaa. Lähinnä kyllä kuljemme vapaana, koska vapaa ja omaehtoinen liikunta on kasvavalle pennulle mielestäni hyvin tärkeää.

Vihdoinkin voisin myös sanoa, että Rölli on yökuiva. Moni pentuhan on sitä heti alusta lähtien, mutta ei meidän jättimme. Nyt olen jopa huomannut, että heti herättyäni ei ole välttämättä kiire ulos, jos herään normaalia aiemmin, sillä Rölli vielä vetelee sikeitä siinä vaiheessa, eikä pomppaa salamana ylös. Aiemmin, kun yöt alkoivat olemaan kuivia, en saanut edes silmiäni raottaa ennen kuin oli jo juostava ulos tai muuten Rölli ehti tekemään sisälle - ja ne aamupissat eivät tämän kokoisella pennulla ole ihan pieniä. Tänäänkin sain kaikessa rauhassa vetää housut ja takin päälleni, kun vielä pari viikkoa takaperin mietin, miten saisin salakavalasti noustua ylös ja vetäistyä ulkovaatetusta päälleni. Yleensä puinkin niin, että pikkujätti oli sylissäni jotenkin päin roikkumassa - ei ollut muuten ihan helppoa, kun itsekin olen melko pienikokoinen naisihminen.

Hurjasti on kyllä koonkin puolesta kasvettu. Koko koira tuntuu olevan yhtä jalkaa, vaikka onkin vielä toki melko honkkeli tapaus. Rölli alkaa myös muistuttamaan ihkaoikeaa riiseniä hiljalleen, vaikka sen tapauksessa epäilenkin, että tulen unelmoimaan siitä jylhän komeasta tapauksesta ja saan huomata omistavani ennemminkin hieman kahelilta näyttävän tapauksen. Vaan kyllähän sellainenkin melko makea tapaus olisi, jos se kulkisi läpi kiven, jään ja mudan hyytymättä. Tällä hetkellä ainakin yritys on kova ja pienet puut jo kaatuvat päin juoksevan riisenilapsen tieltä...

 

 

Kepit? Mitkä ne on?

Korkattiin agilitykilpailut, eikä mennyt ihan niin kuin piti. Menimme kolme rataa: kaksi agirataa ja yhden hyppärin. Ensimmäinen agirata oli jotakin niin järkyttävää. Santtu ei tehnyt keppejä kerrassaan mitenkään päin ja radalta tietenkin hylkäys. Meinasin ryömiä häpeissäni kotiin ja jättää muut radat juoksematta - tai no tämän päivän mielentilassa matelematta. Santtu oikeasti vaikutti siltä, että se ei ollut koskaan kuullutkaan pujottelusta. 

Toisella radalla meno parantui jo hieman, vaan ei silläkään vielä juhlittu. Santtu edelleen haahuili ja tuijotti kaikkea. A:sta Santtu tuli kerran ohi, kun meni katsomaan vieressä olevaa tuomaria ja jäi vielä ihmettelemään toisella kerralla esteelläkin tätä. Voi höpsö käppänä! Kepit olivat edelleen hieman ihmeelliset ja niiltä saimme toisen vitosen eli toiselta agiradalta tuli 10rv ja yli 20 sekuntia yliaikaa. Tällä kammottavalla radalla sijoituimme kuitenkin kolmansiksi ja olihan se sentään jo vähän ensimmäistä parempi. 

Hyppärillä vauhtia ei edelleenkään ollut nimeksikään asti, mutta Santtu kulki jo huomattavasti paremmin. Kepitkin se haki normaalisti ja lähti näppärästi tekemään niitä. Loppupuolella pujottelua koiralle kuitenkin iski pieni epävarmuus ja näiltäkin kepeiltä sitten vitonen - tosin en ole ihan varma, oliko tämä epävarmuus omaa syytäni, koska lähdin varmistelemaan loppupäätä ennen kuin koira näytti siltä, että se oli epävarma. Yliaikaa tältäkin radalta tuli hieman, reilu 4 sekuntia, mutta tähän rataan olen sentään jokseenkin tyytyväinen ja se oli taas hieman edellistä parempi. Tälläkin radalla sijoituimme kolmansiksi. 

Ensimmäiset kisat eivät siis todellakaan menneet ihan putkeen, mutta jokainen rata oli edellistä parempi, joten luulisin, että jonkin verran johtuu kokemuksenkin puutteesta. Seuraavia kisoja mietimme varmaan heinäkuussa. Keppiongelma vieraissa paikoissahan on jo aiemmin tiedostettu, joten niitä vaan pitäisi päästä vaihteleviin paikkoihin treenaamaan. "Kotona" koitamme luultavasti panostaa mahdollisimman itsenäiseen työskentelyyn ja liioiteltuun irtoamiseen, jos sitä kautta saatu varmuus näkyisi muuallakin. Huomenna pidämme lepopäivän, mutta maanantaina ajattelin heti käväistä seuran kentällä. 

Parin päivän pikaloma

Tiistaina pakkasimme kimpsut ja kampsut kasaan ja keskiviikkoaamuna suuntasimme kohti Turkua. Matkan varrellakin kävimme ihmettelemässä paikkoja - tsekattua tuli Mustion linna, Raaseporin linnanrauniot, Fiskarsin ruukki ja Teijon retkeilyalueelta yksi reitti. Turussa olimme vasta illalla, mutta kävimme katsastamassa siellä vielä Turun linnan ja teimme pitkän kaupunkikävelyn, jolle ainoastaan Santtu pääsi mukaan. Muuten koko poppoo kulkikin somasti riekkuen mukana lähes kaikkialla. Kamera lojui suurimman osan kohteista laukussaan, joten kuvasato ei päätä huimaa. Välillä on kyllä mukava kulkea ilman sitä. 

Torstaina lähdimme matkaan heti aamusta ja tarkoituksenamme oli lähteä kulkemaan koirapoppoon kanssa Saariston rengasreittiä. Ensin kävimme kuitenkin tsekkaamassa Turussa koirarannan, josta lähdimme matkaan. Torstai kuluikin lähinnä autoillessa, mutta ihmettelemässäkin kävimme Kuusiston linnanraunioita ja Lenholman luontopolkua. Rengasreitin kiertäminen tyssäsi siihen, kun emme mahtuneet yhteen lauttaan, emmekä jaksaneet jäädä odottamaan enää seuraavaa hellesäässä. Niinpä päätimme käydä vielä paluumatkalla Teijon retkeilyalueella pyörähtämässä. Tästä huolimatta päivästä tuli melkein kaksitoistatuntinen, joten riittävästi ohjelmaa saimme siihenkin sisällytettyä, vaikka suunnitelmat muuttuivat.

Reissu oli varsin uuvuttava koirille ja tällä hetkellä jaloissani makaakin kolme varsin väsynyttä kaverusta. Luulisin, että tämä päivä menee ihan vain lepäillessä. Yllättävän näppärästi kolmikko kyllä kulki kaikkialla, vaikka hihnakävely koko porukan kanssa ei vielä tahdokaan luonnistua ja vie vääjäämättä melko paljon huomiotani. Röllille onneksi tajusin hankkia reissua varten pahoinvointilääkettä (joka tepsi erinomaisesti), jotta se pystyi matkustamaan hieman mukavammin takana.

 

Toukokuu

Mitä me sitten teimmekään? No...

1. Matkustimme bussilla. Ja Röllikin meni vielä sylikoirasta, vaikka Santerille jouduin kerran ostamaan lastenlipun, koska pieni valkoinen _ei_ ollut sylikoira... Niin, että logiikka. 2. Olimme tokokokeessa tuulisessa Helsingissä, josta hienon paikkaseisomisen kera AVO3. 3. Ja tokoilimme hieman aurinkoisemmassa Veikkolassakin tuloksella AVO1. 4. Lenkkeiltyäkin toki tuli toinen toistaan kivemmissa maastoissa

1. Harjoittelimme hihnakävelyn saloja, mutta tilanteet usein näyttivät hieman toisilta, kun irrotin toisiinsa kietoutuneita koiria toisistaan. 2. Ylitimme itsemme Herra Hörökorvan kanssa. 3. Ihmettelimme koiralapsen kasvavia koipia, eihän se mahdu kohta enää unikaveriksi, vaan tarvitsee oman prinsessasängyn! 4. Valloitimme uusia maisemia.

1. Leikimme kukkulan kuningasta 2. Matkasimme jälleen tokokokeeseen, josta tuloksena AVO2 - ei ole aina ihan helppoa harrastaa snautserin kanssa, kun kahden viikon sisään tokoilimme kaikki mahdolliset tulokset. 3. Lenkkeilimme kivoissa säissä 4. Syytimme kavereita ("Katso nyt, mitä se riiviö on taas tehnyt! Minä lähden kohta pois, jos tuo ei lakkaa häiritsemästä minun rauhallista elämääni.") 

1. Siistiydyimme ja totesimme, että meillä on oikeastaan aika kivakarvaisia koiria tällä hetkellä. 2. Testasimme eri pantojen kestävyyksiä. Tähän mennessä kaikki pannat ovat läpäisseet tiukat testit. 3. Mietimme yhteistuumin, minne omistajapoloinen menee nukkumaan. "Sori, mutta tänne ei nyt kyllä mahdu." 4. Ihailimme kauniita auringonlaskuja.

1. Havannoimme kesän tuloa. 2. Käväisimme luonnetestissä - tällä kertaa vuorossa oli Otto, kun Santtu testattiin jo vuosi aiemmin. 3. Otimme tavaksemme koko poppoon voimin iltalenkin, kun tullessani kotiin kympin aikaan näki vielä lähteä hyvin ulkoilemaan. 4. Otimme rennosti treeneissä. 

1. Kisasimme siitä, kenellä meistä on tuimin ilme. Santtu vei kiistatta voiton! 2. Valloitimme lisää uusia paikkoja. 3. Lenkkeilimme vielä vähän lisää kauniissa auringonlaskuissa. 4. Harjoittelimme maastoutumista.