Metsän siimeksessä

Toisinaan on kiva lähteä tutkimaan uusia maisemia, vaikka vähän lähempänäkin kotia. Viime aikoina olemme itse asiassa lenkkeilleet todella paljon uusissa maisemissa ja kotipolut ovat jääneet vähemmälle tallaamiselle. Nämä tämän kertaiset kuvat ovat "meidän" päädystämme Nuuksiota. Olemme aiemmin käyneet Nuuksiossa kerran, mutta lähtöpaikka oli kauempana kotoa. Eikä kyllä tämä lähilenkkikään pettymystä tuottanut, vaan saimme talsia todella kauniissa maisemissa - harmittavasti objektiivivalikoimastani ei vain löydy sopivaa linssiä maisemakuviin, joten kuvat eivät tee oikeutta ja muun muassa upea ja laaja kallioalue jäi kuvaamatta. 

Kuten kuvista voi ehkä huomata, on retkiemme johtovastuu siirtynyt Röllille silloin, kun se on mukana. Pikkuriiseni harppoo jo sellaista vauhtia, että pikkupojat jäävät vääjäämättä jälkeen. Pätevä retkienjohtajahan Röllikin on ja karkottaa varmasti epämiellyttävät kulkijat (eli kaikenlaiset käärmekset) tieltä pois pitäessään hirveää töminää. Itsekin kyllä hyppään kapeilla poluilla sivuun, kun takaa alkaa kuulumaan jotakin maanjäristystä muistuttavaa ääntä. Vaan monet mustelmat on silti edelleen omistajankin jalkoihin saatu, kun pienet risut ovat vaihtuneet hieman isompiin ja ne tuppaavat lyömään aika mukavasti riisenilapsen toheltaessa ohi. Toisinaan kyllä mietin, oppiiko Rölli ikinä ymmärtämään kokoaan... 

Kanssas kaksin haluan kulkea maailman ääriin

Sattuipa niinkin hassusti, että lähdimme Santun kanssa metsään kera kameran ja asetuimme molemmat linssin samalle puolen. Kuvatessa tuntui siltä, että eihän tästä mitään tule, mutta lopulta tykästyin näihin kuviin. Ne ovat meidän näköisiämme. Ne kertovat jotain siitä, millaisia olemme yhdessä. Ne kertovat meidän tarinaamme.

Herra Hörökorva on mielettömän tärkeä minulle, jopa pelottavissa määrin. Olisi vaikea kuvitella kulkevansa päivästä toiseen ilman sitä. Ehkei se vielä ole menossa minnekään, mutta joskus sekin aika koittaa. Ja mistä sitä ikinä lopulta tietää, mitä huomenna tapahtuu. Jokaisesta hetkestä täytyy nauttia ja jokainen päivä täytyy elää. Siinä voisin ottaa oppia Santulta. Se ei mieti, mitä huominen tuo tullessaan. 

Hauskanpitoa

Keskiviikkona lähdimme pienen hörökorvaisuuden kanssa pitkästä aikaa hieman treenaamaan kentälle. Mitään ihmeellistä emme tehneet, vaan pidimme lähinnä hauskaa ja valkkailin pari suorahkoa pätkää, joilla olisi hyvä edetä tiedossa olevaa palkkiota kohden. Ja tulipahan taas todettua, että ei koiran esteosaamisessa pitäisi olla ongelmaa (pujotteluongelmat kisoissa). Pitkästä aikaa kokeilimme pienen snautserin irtoamistakin, mutta totesin sen jälleen kerran melko kannattamattomaksi tavaksi toimia. Hyvähän se kuitenkin on tietää, että koira irtoaa jonkin verran, mikäli sille joskus tulee tarvetta. Toistaiseksi kuitenkin ohjaajan mukana kipittäminen tuntuu parhaiten toimivalta ratkaisulta, mitä tulee koiran etenemiseen. Niin tavoitellemisen arvoista palkkiota ei taidakaan olla, että snautseri sen tähden liikkuisi itsenäisesti kunnolla eteenpäin.

Pienen pojan päiväkirja

Tai ehkei enää pienen pojan päiväkirja, vaan ennemminkin jonkun jättiläiskalmarin jaarittelut. Röllin kasvu tuntuu kuitenkin hidastuneen, mikä lienee täysin normaalia, sillä eihän sekään suursnautseri-odotuksistaan huolimatta loputtomiin voi kasvaa. Pienen pojan nenä alkaa kuitenkin näyttämään ihkaoikean riisenin nenältä jo ja kaikenlaisiin asentoihin pyrkivät korvatkin ovat melko komean kokoiset edelleen. Tosin korvat pyrkivät kirjaimellisesti kaikenlaisiin asentoihin ja niitä on jouduttu silloin tällöin teippailemaan päivästä pariin päivään, koska ovat lähteneet taittumaan hupsusti ja yksi hörökorvaisuus mieluusti riittäisi minulle.

Sisäsiisteys tuntuu vihdoinkin asialta, joka on meidän saavutettavissamme. Tai en tiedä, voinko sanoa vihdoinkin, sillä eihän Rölli koostaan huolimatta ole kuin viisi kuukautta vanha. Se kuitenkin tekee sisälle enää harvakseltaan, mutta toki ulkona saa vielä ravata melko usein. Vertailun vuoksi Santtu taisi olla noin seitsemän - kahdeksan kuukautta vanha oppiessaan, mutta toisaalta Otto oli sisäsiisti samoihin aikoihin ja sillä on ikäeroa veljeensä neljä kuukautta. Tuntuu hyvin yksilökohtaiselta asialta siis ja voihan Röllillekin toki vielä tulla taantumakausi, kuten kävi Santunkin kanssa.

Arki on kulunut ahkerasti naksutellen. Naksuteltu on ulkona kaikenlaisia kulkijoita, kun Rölli tulee hakemaan kontaktia bongatessaan jotakin ja kaupungillakin on käväisty naksuttelemassa varmasti seonneen oloisena, kun kainalossa on keikkunut ruokakuppi. Se vain sattuu olemaan kesäkuumalla kätevä, kun vaatteista ei löydy taskun taskua - saati sitten, että turvotettuja nappuloita tekisikään mieli minnekään vaatteisiin tunkea ja muovipussit taskuissa ovat auttamattoman hitaita vaihtoehtoja.

Hieman ikävää kyllä, mutta eläinlääkäriäkin Rölli pääsee treffailemaan on perjantaina, kun riisenilapselta poistetaan molemmat yläkulmurit. Muutoin Röllin hymy on varsin hampaaton edestä, mutta kulmurit eivät edes heilu ja pysyvät hampaat tekevät tuloaan, joten vaihtoehtoja ei ole, mikäli mielii kauniin purukaluston saada.

  

Helteinen kisareissu

Lauantaina kävimme Santun kanssa kilpailemassa yhden agilityradan Helsingissä huolimatta siitä, että olin viettänyt lähes koko kuluneen viikon sairastellen ja lauantainakin vielä aamupalaksi napattiin buranaa. Olin kyllä ilmoittautunut kahdelle radalle, mutta toinen rata olisi ollut ulkona ja siellä oli niin tuskaisen kuuma, ettei koira meinannut jaksaa siellä edes lämmittely- ja jäähdyttelylenkkejä. Koin paremmaksi vaihtoehdoksi jättää toisen melko varmasti huonon radan kipittämättä. 

Juoksemamme rata olikin varsin kiva ja Santtu eteni ihan hyvin, mutta kepeillä epävarmuus muistutteli todella olemassaolostaan ja niiltä vitonen. Santtu teki muuten kuitenkin hyvällä fiiliksellä, joten olen ihan tyytyväinen, kun huomioidaan kaikki kisoja edeltävät seikat. Vitosesta ja runsaasta yliajasta huolimatta sijoituimme toisiksi. Nyt pitäisi ehkä ennen seuraavia kisoja päästä treenaamaankin, eikä maata miltei kahta viikkoa sängyn pohjalla potien jotakin tautia. Voisi olla tuloksetkin ongelmien korjaamisen suhteen parempia kuin nykyisellä tavalla.