Santtu on taas oma itsensä ja se on helpottavaa. Fysioterapeutilla käynti toi mukanaan kuitenkin asioita, joista Santtu ei ole niin innoissaan. Käppänäpojasta on hyvin turhauttavaa opetella kävelemään hitaasti, vaikka sitten edes sen kahden minuutin ajan jokaisen lenkin alussa. Myöskään kauratyyny ei ollut Santun mieleen, kun sitä lauantaina pääsimme kokeilemaan. Kaikki muu uusi on kyllä sopinut Santulle, kunhan palkasta on sovittu. Venyttelyitähän ei millään kuivanappuloilla tehdä. Joskus olisi helpompaa omistaa hieman ahneempi koira.
Lauantaina meillä oli Santun kanssa agilitytreenit kahden viikon tauon jälkeen. Ja millainen ero Santussa olikaan huomattavissa! Kyllähän sen kanssa ensimmäisellä vuorolla sai tehdä aika paljon töitä, kun kentällä tuntui olevan miljoona kiinnostavampaa asiaa ja ne kovasti vetivät pientä valkoista kesken tehtävien puoleensa, mutta se eteni koko ajan hyvin. Putkikin oli jälleen varma - ei ravia, ei takaisin kääntymistä, vaan reippaasti putkeen ja putkesta ulos. Toisen kerran kentälle päästyämme meni paljon paremmin, kun teimme koko radan Santun kanssa. Ryhmän vetäjäkin, joka ei siis ole Santtua nähnyt aiemmin, sanoi, että radalla oli kokonaan kuin eri koira. Voihan osa siitä johtua minustakin, sillä rataa tehdessä ajattelin koko ajan seuraavaa estettä. Parilla esteellä jään helposti itse ajattelemaan jarruttelevasti (ajatuksella "apua apua tuossa pitää palkata") ja hidastelemaan, jolloin koirakin saa aikaa miettiä ja toteuttaa omiaan.
Lauantaina meillä oli Santun kanssa agilitytreenit kahden viikon tauon jälkeen. Ja millainen ero Santussa olikaan huomattavissa! Kyllähän sen kanssa ensimmäisellä vuorolla sai tehdä aika paljon töitä, kun kentällä tuntui olevan miljoona kiinnostavampaa asiaa ja ne kovasti vetivät pientä valkoista kesken tehtävien puoleensa, mutta se eteni koko ajan hyvin. Putkikin oli jälleen varma - ei ravia, ei takaisin kääntymistä, vaan reippaasti putkeen ja putkesta ulos. Toisen kerran kentälle päästyämme meni paljon paremmin, kun teimme koko radan Santun kanssa. Ryhmän vetäjäkin, joka ei siis ole Santtua nähnyt aiemmin, sanoi, että radalla oli kokonaan kuin eri koira. Voihan osa siitä johtua minustakin, sillä rataa tehdessä ajattelin koko ajan seuraavaa estettä. Parilla esteellä jään helposti itse ajattelemaan jarruttelevasti (ajatuksella "apua apua tuossa pitää palkata") ja hidastelemaan, jolloin koirakin saa aikaa miettiä ja toteuttaa omiaan.
Eilen Oton kanssa treeneissä törmäsimmekin sitten hieman harmillisempaan asiaan, joka sai alkunsa viime viikon tiistaina. Tuolloin Otto hyppäsi A:lta alas ja kaatui kyljelleen. Arjessa se kuitenkin vaikutti täysin normaalilta ja liikkui hyvin, joten emme huolestuneet ennen eilistä. Eilen Otto nimittäin ei ollut yhtään oma itsensä. Se haisteli koko ajan ja oli haluton tekemään, joten päätimme käydä tarkistamassa tilanteen fysioterapeutilla. Saimme ajan heti tälle päivälle ja onneksi kävimmekin!
Oton oikea puoli nimittäin oli kuin tiiliskiveä ennen käsittelyä, vaikka kokeillessa se ei ollut aristanut sitä ollenkaan ja fysioterapeuttikin sanoi, että se liikkui todella hyvin. Myös selästä löytyi hieman jumia ja lantio oli hieman vino ennen käsittelyä. Fysioterapeutti epäili, että kaatumisesta olisi voinut syntyä joku revähdys lihakseen, josta jumitkin johtuivat. Fysioterapeutti myös piti Otosta todella paljon ja käski välittämään kasvattajallekin kehut koiriemme luonteista ja toivoi samanlaisia lisää. Vastaan kun oli kuulemma tullut hieman huonompiakin luonteita. Ihanat pojat!
Nyt kuitenkin yhteenvetona voisin todeta, että jumeja ja eläinlääkärireissuja on viime aikoina ollut ihan riittävästi, joten ne riittäisivät kyllä taas hetkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti