Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Agilityepikset, Siuntion Koirakerho

9.3.2014

Tänään kävimme Santun kanssa epävirallisissa agilitykilpailuissa Lohjalla, kuten olin alustavasti suunnitellut. Arvoin vielä edeltävänäkin päivänä mielessäni supermölliluokan ja mölliluokan välillä, mutta päätin, että menemme supermölleihin, koska mölleissä luultavasti olisi jotain hidastavaa kiemurtelua. Ihan oikea valinta tuli kyllä tehtyä, vaikka kontaktiesteitä Santtu olisikin suorastaan rakastanut. Videolta kuitenkin näkee, että kaikenlainen omistajan tahmatassuilu on sille myrkkyä. Parhaiten Santtu etenee juostessaan minun perässäni.

Tuolla nurkassa Santtu katosi molemmilla radoilla haistelemaan pituusesteen osia. Toisaalta ensimmäisen radan jälkeen minun olisi pitänyt tiedostaa tämä paikka ja selkeämmin käskyttää koira matkaan mukaan, eikä suorastaan ohjata sitä haahuilemaan sinne. Video on toiselta radaltamme, josta virheellisesti? merkittiin hylkäys. Ainakaan kenenkään mielestä tuomari ei ollut näyttänyt hylkyä meille, enkä minäkään keksi, että mistä se olisi tullut. Kävin tuomariltakin kysymässä, mutta valitettavasti hän ei muistanut meitä enää siinä vaiheessa. Eipä tuolla kyllä ole niin väliä, sillä olen todella tyytyväinen koiraan.

Nyt odottelemme vielä Ottoa kotiutuvaksi näyttelyreissultaan illalla. Tulokset ovat toki jo selvillä - Otto sai tänään pelkän ERI:n ilman SA:ta, eli emme odota valitettavasti muotovaliota kotiutuvaksi.


2 kommenttia:

  1. Heh, hauska tuo kuva :) Onko ihan tarkoituksella kuvattu ylösalaisin, vai oletko kääntänyt myöhemmin muokkaamalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, käänsin sen muutenkin käsitellessäni kuvaa, sillä toimi mielestäni paremmin "väärinpäin". :-D

      Poista