Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Hihnakävelyn abc uusiksi

7.3.2014

Viime viikolla päätin lähteä kokeilemaan Santun kanssa uutta tapaa tallustella hihnan päässä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan olen laiskistunut, enkä jaksa vaatia ja vahtia koko lenkin ajan tasan tarkkaan jalan vierellä kävelyä. Niinpä tarkoituksenani olikin yrittää löysätä omaa nutturaani ja sallia edellä käveleminen löysällä hihnalla. Aiemmissa mielikuvissani tästä ei ole ollut kovin pitkä matka vauhkona kiskovaan koiraan, joten tämä luonnollisesti hirvitti minua hieman. Alku on kuitenkin ihan lupaava ollut. Santtu kävelee nätisti edellä ja vahtii sielläkin minun vauhtiani muuttaen omaa etenemistään sen mukaan. 

Koiraohitusten ajaksi Santtu on varsin nätisti tullut käskyllä vierelle ja pysynyt siinä hihna löysällä. Välillä se lähtee "karkuun", mutta napakan "täällä"-sanan toistaminen on palauttanut sen vierelle. Aiemminhan meillä on ollut ongelmana se, että Santtu ohittaa toiset koirakot kaikkea muuta kuin hihna löysällä ja käskyt kaikuvat kuuroille korville. Toivottavasti asia pysyisi siis myös tällä paremmalla mallilla. Ihmiset Santtu saa ohittaa käskyttä, koska se ei oikeastaan noteeraa niitä mitenkään, eikä ole pelkoa, että se hypähtäisi ihmisen luokse. Tähän samaan pisteeseen toivoisin meidän pääsevän vielä joskus muiden koirakoidenkin kohdalla, mutta en laske sille liiallista painoarvoa, kun muita koiria näemme ehkä kerran viikossa. 


Keskiviikkona kävimme poikien kanssa hallilla treenaamassa. Sinne tulee tehtyä mukavasti aina alkulämmittelyt, kun hölkäten matkaa tulee noin 20 minuuttia. Santun kanssa katsoimme hallilla hieman tokokuvioita. Aluksi se tekikin noin viiden minuutin paikkamakuun, kun Otto harjoitteli sillä välin sivulle tuloa namilla ohjattuna. Tämän harjoittelun jälkeen singahtelimme Oton kanssa vielä ympäri hallia ja se sai juosta muutaman suoran putken ja tehdä muutakin häiriötä Santulle. Santtu teki lisäksi yhden seuruupätkän ja molemmat jättävät. Seuruu oli tällä kerralla taas ihan super - koira oli innokas ja teki mielellään, eikä laahustellut kuin joku laama eli kokeessa se on sitten varmasti toisin. En ole vielä päässyt sisälle tähän Santun sielunelämään motivoinnin suhteen ja sen into tekemiseen onkin vähän arvoitus minulle vielä. 

Agilitypuolella teimme ihan helppoja juttuja (ovathan nämä meidän tokoilutkin kyllä), mutta kuitenkin sellaisia, jotka vaativat vähän omaakin treeniä. Eli kontakteja, keppejä ohjureilla ja yksittäisenä esteenä rengasta. Santulle pitäisi renkaalle keksiä jokin viritelmä, ettei se pääsisi hyppäämään sivuista ja vahvistamaan väärää tapaa lisää. Aallahan meillä oli käytössä tavallisen esteen siivekkeet, koska Santtu kiersi takapäällään alas kontaktilta aina ja se toimi, joten pitäisi kokeilla renkaallakin varmaan samaa kikkaa. Kunhan pääsemme ulkokentälle treenaamaan taas, niin pitää alkaa kiinnittämään Santun kanssa erityistä huomiota renkaan harjoitteluun. 


Tänään teimme poikien kanssa reilun kolmen tunnin metsäretken ja jos nälkä ei olisi päässyt yllättämään, niin olisimme voineet vielä aivan hyvin tallustella metsässä tutkimassa paikkoja. Metsäautotiellä meitä tuli ensimmäistä kertaa tänään joku itse asiassa vastaankin, nimittäin sauvakävelijä! Eipä siinä mitään, Otto oli haistelemassa puskassa ja Santtu pysähtyi toljottamaan. Molemmat pojat tulivat kiltisti luokse ja odotimme, että sauvakävelijä menee ohitsemme ja pääsemme jatkamaan matkaa. Löysimme tänään monia uusia, kivoja paikkoja ja kuvia tuli otettua tuhottomasti liikaa, joten niitä näkyy luultavasti joskus tulevissakin postauksissa. 


 






2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :) millä kameralla ja objektilla kuvaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Runkona minulla on Nikon D7000 ja siihen löytyy 70-200mm f/2.8 ja 85mm f/1.8. Useimmiten kuvaan kiinteällä, mutta nämä kuvat ovat tuolla zoomobjektiivilla.

      Poista