Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Ensimmäinen päivä

22.3.2015

Rölli on ollut hurjan reipas, joskin myös äänekäs. Se repii innokkaana leluja ja on tarraamassa pikkupiraijan lailla kaikkeen - maisteltu on lelujen lisäksi jo omistajan nenää ja varpaitakin, unohtamatta housunlahkeissa roikkumista ja villasukkien vientiyrityksiä suoraan jaloista.  Poikiakin Rölli on koittanut haastaa leikkiin haukkuen ja pomppien, mutta kumpikaan ei vielä ole hyväksynyt pentua osaksi poppoota, joten se on saanut remuta aivan itsekseen. Vaan kaverihan ei ihan niin helpolla luovuta, vaan pomppii ylisuuret tassut lattiaan läpsyen poikien perässä. Varsin veikeän oloinen kaveri kyseessä jo nyt siis. Mielenkiinnolla odotankin, mitä siitä vielä kuoriutuu.

Nyt päivän nimeä Rölli makusteltuani se alkaa istumaan suuhun jo paremmin ja minusta tuntuukin jo siltä, ettei pentua muuksi olisi voitukaan ristiä, vaikka nimi vasta eilen tulikin mieleeni ajateltuani jo yli vuoden ajan seuraavalle koiralle toista kutsumanimeä. Rölli kuitenkin tuo omaan mieleeni juuri niitä adjektiiveja, jotka halusin nimeen edes oman ajatteluni tasolla sisällyttää.

Huomenna valitettavasti koittaa jälleen paluu arkeen, vaikka kovin mielellään sitä pennun kanssa kotiin jäisikin. Seuraavan kerran pentupäivitystä on luvassa luultavasti siis viikonloppuna - ehkäpä silloin suurimmasta alkuintoilusta toivuttuaan saisi myös vanhempien koirien kuulumisia päivitettyä. Santtu kuitenkin palasi agilitynkin pariin perjantaina hyvällä menestyksellä. Vauhtia oli hurjasti normaaliin nähden, koiralla oli selkeästi kivaa ja se haki todella näppärästi vaikean keppikulman. Kisojakin kuulemma saisimme alkaa katselemaan jo, vaikka ohjaaja ruosteessa olikin tauon jäljiltä ja hyvä, ettei juossut esteitä päin. Koiralle kyllä sopisi erinomaisesti tämä kerran kuukaudessa rallattelu, mutta omistaja kaipaisi vähän enemmän treeniä. ;)

4 kommenttia:

  1. Voi että kyllä on suloinen tapaus! Onnea vielä meidänkin puolesta :)

    VastaaPoista
  2. Onpa hän itsevarman näköinen maailmanomistaja! Melkein käy kateeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rölli on kyllä ihan superreipas, eikä paljoa mikään tunnu hetkauttavan sitä. Minusta tuntuukin jo nyt siltä, että pikkumiehestä saattaa hyvinkin kasvaa juuri sellainen snautseri kuin haluaisinkin.

      Poista