Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Lohduton lokakuu

7.11.2015
Mietin pitkään, teenkö ollenkaan lokakuun osalta perinteistä kännykkäpostausta, mutta päädyin kuitenkin selailemaan puhelimella kuvatut kuvat läpi ja kokoamaan ne yhteen. 

Lokakuussa...
1. Kokoonpanoomme kuului vielä kaksi mustaa ja yksi valkoinen. Kaksi hönöä ja yksi Pätevä. Kaksi koiraa ja yksi erityislaatuinen ystävä. 2. Seikkailimme metsissä, soilla ja kallioilla. 3. Rölli olisi halunnut mennä kiellettyihin paikkoihin. Pelottoman koiralapsen silmissä se olisi ollut vain yksi seikkailu lisää. 4. Näimme upeita auringonlaskuja.

 1. Unohdimme useampaan otteeseen, että pimeä hiipii jo nopeasti esiin. 2. Röllin mielestä vesi ei ollut vielä liian kylmää. 3&4. Teimme lyhyempiä ja pidempiä retkiä ihaniin paikkoihin.

 1. Lenkkeilimme Santun kanssa ihanan aurinkoisissa aamuissa. 2. Tuli tallattua useampi lenkki myös kirpsakoissa pakkassäissä. 3. Hulluttelimme Santun kanssa iltaisin. 4. Riisenikuono <3

1. Minulla oli valkoinen Hörökorva vielä herättämässä. 2. Nautimme pakkasaamuista. 3. ♥♥♥ 4. Sängystä näkyi tällainen näky. 

1. Aamuherätykset olivat toisinaan myös tällaisia. Manteli ♥ 2. Ihastelimme luontoa.  3. Vertailin Röllin käpälän kokoa omaani.

1. Opettelimme näkymään pimeällä. 2. Saatoin katsella Santun huuurrrjjiiia venytyksiä. 3. Tein viimeisen metsäretken ikinä Santun kanssa. Tuona päivänä olin surullinen tulevaisuudensuunnitelmieni kaatumisesta, mutta se tuntui pisaralta valtameressä seuraavana aamuna...  4. Koskin Santtuun viimeisen kerran 14.10. Seuraavana aamuna Santtu oli poissa. (postaus)

1. Santun lopetuspäivänä sää oli täydellinen suremiseen. Luonto tuntui miltei surevan myös. 2-4. Santun lopetusta seuranneella (ja siitä seuraavalla) viikolla opettelin elämään vain kahden mustan koiran kanssa. Oli musertavan raskasta herätä jokaiseen päivään. Kiukkusin Röllille ja Otolle (turhaan), koska enhän minä niiden kanssa halunnut olla. Halusin olla Santun kanssa. Useimmat lenkit tuli kuljettua kyyneleet silmissä, enkä olisi halunnut nähdäkään Ottoa tai Rölliä silmissäni.

1. Kävimme katsomassa tähtiä rannalla kuun valaistessa. 2. Kävimme Karkalissa jälleen kerran. 3-4. Retkeilimme myös Teijossa, josta löytyy postaus täältä.

2 kommenttia:

  1. Oih, upeita kuvia jälleen! Varsinkin tuo ensimmäisen kollaasin auringonlasku :)

    VastaaPoista
  2. http://kaapiosnautseri.blogspot.fi/2015/11/liebster-award.html
    Tällaista tänään..

    VastaaPoista