Blogi Velmu Rölli Unto Muut koirat Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Marraskuu

1.12.2015
Taas yksi kuukausi meni ohi niin, että hujahti. Ensimmäinen marraskuu sitten vuoden 2011, kun Santtu ei ollut joukossamme. Santun tulosta en edes tiennyt vielä tuon vuoden marraskuussa, vaikka pentu kotiutui  jouluaaton alla. Vähän hetken mielijohteestahan Santun hankinta tapahtui. Bongasimme reilu viikkoa aiemmin, että Arjalla on valkoisia pentuja, soitimme ja menimme katsomaan. Sitten Manteli melkein jo tulikin kotiin. Samalla tavalla haluan ottaa seuraavankin. Fiilispohjalta. Unohtaen kilometrin mittaisen kriteerilistan, jota noudatin Röllin kanssa.

Juuri kulunut marraskuumme kuitenkin sisälsi kännykän kuvien perusteella seuraavaa: 
1. Röllin hupsulle istuma-asennolle hihittelyä  - 2. Taika tuli vierailemaan. - 3. &4. Tytön tulossa riitti Otolle ihmettelyn aihetta. Ensimmäiset päivät se kyyläsikin aina jossain taustalla. Rölli sen sijaan oli mukavasti heti Taikan vieressä ja ihmetteli, miksi toinen jännitti niin ihanan rakastettavaa pientä olentoa. 

1. Sopusointuisia nukkumahetkiä - 2.&3. Kauniita ulkoilusäitä - 4. Röllin sovittautumista milloin mihinkin pieneen petiin. Mutta kyllähän se mahtuu ihan melkein yhtä hyvin kuin kaverinsakin! :D 

1. Auringonlaskuja, joista tosin useimpia sain ihailla vain ikkunan takaa. Tietenkin, kun pitkästä aikaa pääsin tuijottelemaan yhtä rannalle, oli se ehkä koko marraskuun tylsimmästä päästä.  - 2. Kirpsakoita pakkasaamuja - 3. Varjomme näytti näennäisesti oikealta. - 4. Jos tämä kokoonpano ei pimeässä näy, niin en sitten tiedä, mikä näkyy... 

1.&3. Sumuisia aamuja tuli "muutama" koettua. - 2. Sain aika usein syliini jonkun opiskellessani. Olin jo unohtanut, että nartut tykkäävät olla sylissä. - 4. Suuripieni musta kasvaa ja jykevöityy! Vesi ei muuten ollut vielä ollenkaan liian kylmää Röllille...

1. Taas yksi sumuinen aamu!  - 2.  Tuolla sängyssähän ei kukaan käynyt ulkoilun jälkeen... - 3. Pääsin yhden upeankin auringonlaskun todistamaan! - 4. Mutaa riitti muille jaettavaksi asti. Kurahousut eivät olleet ollenkaan hassumpi valinta ulkoiluun. 

1. Muuta ei mustasta koirasta näykään kuin heijastimet - ne eivät todellakaan ole turhat!  - 2. Yhdessä ulkoiltiin aika paljon. Yritin kuitenkin edes silloin tällöin tehdä myös lenkkejä erikseen, koska Rölli tarvitsee omaakin kahdenkeskistä aikaa. - 3. Saimme sitä luntakin vihdoin! - 4. Ja kyllä tuota kerrosta jo ensilumeksi saattoi sanoa. 

1. Matkustin kerran bussilla kaupunkiin Taikan kanssa. Mietin, otanko mukaani Oton vai Taikan, mutta totesin Taikan tarvitsevan enemmän tunnin ekstrakävelyä bussipysäkille. :D - 2. Yötkin olivat hetken ajan valoisia. - 3.&4. Viimeisiä valkoisia hetkiä viedään näissä kuvissa. Oli kaunista, vaikka lumi alkoikin jo sulamaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti