2015

Vuosi vetelee jälleen kerran viimeisiään ja on aika kurkata kuluneeseen vuoteen. Tähän vuoteen oli erityisen raskasta palata. Vuoteen sisältyi paljon hyviä hetkiä ja iloa, mutta myös lohdutonta surua, joka tulee ottamaan oman aikansa. Ei kulu päivääkään ilman ikävää. Santtu oli tärkein asia minun elämässäni. Sain herätä sen kanssa jokaiseen aamuun, kunnes tuli se kamala päivä, kun Hörökorva ei hypännytkään aamulla sänkyyn.

Lähes kaikki vuodelle asettamani tavoitteet täytimme. Olin toivonut AVO1-tulosta, voittajan liikkeiden oppimista, agilitykisojen korkkausta, muutamia mätsäreitä/näyttelyitä ja turkin pitämistä koko ajan siistinä.  Ainoastaan voittajan liikkeiden osaaminen jäi hieman vajaaksi, vaikka näyttikin siltä, että joulukuussa pääsemme korkkaamaan kyseisen luokan. Emme päässeet, emmekä tule pääsemäänkään.

Tammikuussa ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä. Vuosi vaihtui tutuissa merkeissä (postaus).  Lenkkeilimme mitä ilmeisimmin talvisissa ja kauniissa maisemissa paljon, hoidimme turkkia, lopettelimme harrastustaukoa, saimme lisää huonoja uutisia Oton terveyden saralta ja vierailimme eläinlääkärillä Santun jäädytettyä arat paikkansa.

Helmikuussa uskalsimme jäälle ensimmäisen kerran, pidimme treenitaukoa ja Santtu sairasteli virtsatietulehduksen merkeissä. 

Helmikuun ja maaliskuun välissä Otto täytti kolme vuotta. Maaliskuussa oli jo melko lumetonta ja kuraista. Jatkoimme Santun kanssa tokon saralla treenaamista. Rölli kotiutui.

Huhtikuussa Otto pääsi kentälle hömppäilemään ja Rölli leikkimään. Santtu oli omituinen treeneissä, joten se jätti treenaamatta - mitään jumeja ihmeellisempää ei kuitenkaan löytynyt. Treenasimme tokoa ja varasimme koepaikkoja. Vierailimme Liesjärven kansallispuistossa (postaus). Kävimme Santun kanssa myös epiksissä. Kokosin viikkokatsauksen elämästämme.

Toukokuu oli tokontäyteinen, kun kävimme kolmessa tokokokeessa kahden viikon sisään. Santtu todella näytti käppänämäisen puolensa, kun teimme kaikki mahdolliset tulokset: AVO1, AVO2 ja AVO3. Kahdessa viikossa koiran osaamistaso ei kuitenkaan juuri muutu. ;) Treenasimme myös agilityä käyden yhdissä epiksissä. Oton kanssa olimme luonnetestissä. 

Kesäkuussa teimme kolmen koiran voimin parin päivän lomailun Turun suunnilla, korkkasimme agilitykilpailut, teimme uuden lajikokeilun MEJÄ:n parissa, vietimme juhannusta Liedossa agilitykisojen merkeissä ja nautimme kesästä.

Heinäkuussa emme tehneet mitään kovin ihmeellistä. Kävimme yhdet agilitykilpailut, otimme Santun kanssa lempparikuvasarjani meistä ja treenasimme nuttura hieman löysemmällä pitäen vain hauskaa ja etsien hukkunutta motivaatiota.

Elokuussa olimme jälleen hieman aktiivisempia. Rölli kävi ensimmäisissä mätsäreissään, me kävimme Santun kanssa Tampereella hakemassa kaksi LUVAa ja käppänämestaruuksien kolmannen sijan, pyörähdimme kotimätsäreissä molempien koirien kanssa sijoittuen, näimme Juliaa ja Neraa, kisasimme Tuusulassa, teimme hyvän fysioterapiakäynnin, kävimme Röllin kanssa vielä pentumätsäreissä sijoittuen BIS4-sijalle ja koimme pettymyksen tunteita, kun kisasimme elokuun viimeisen viikonlopun molempina päivinä.

Syyskuussa Santtu sairasti. Kävimme Porvoossa näyttelyissä, joista Santtu sai Marianne Holmilta mieltäni erityisesti lämmittäneen kommentin "Erinomainen varpaisiin asti karkea karva". Syyskuussa kärsimme pienestä treenimotivaatiopulasta.

Lokakuussa maailman parhain pieni Jäävuori nukkui pois. Nuku rauhassa pieni, edelleen järjettömästi kaivaten. <3 (Kävimme myös Teijon retkeilyalueella, jossa Rölli aiheutti huolta miltei hukkumalla suolampeen)

Marraskuu oli hiljaiseloa. Saimme Julian koirineen kylään, haimme Taika-koiran lainaan ja nautimme ensilumesta.

Joulukuussa tapahtui koirakokoonpanossa paljon muutoksia. Taika lähti kotiin, äidilleni tuli uusi koira, Topi, ja tästä noin viikon päästä minun pieni jouluihmeeni, Velmu, kotiutui. Rölli onnistui aiheuttamaan vuoden viimeisille päiville suurta huolta, kun se eilen nieli lenkillä muovipussin. Eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti koiraa koitettiin oksennuttaa, mutta suolapallo ei tuottanut tulosta... Onneksi koira aamuyöstä oksensi muovipussin ulos ja suuremmilta seurauksilta vältyttiin! Enpä kyllä osaa kuvitella, että tällaisia huolia olisi yhdenkään käppänän kanssa...