Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Vilinää ja vilskettä

20.12.2015
Viimeisen blogikirjoituksen jälkeen tilanteet ovat muuttuneet paljon, eikä meille ole tämän johdosta tiedossa kovin rauhallista joulunviettoa - Taikan palautin viime viikonloppuna kotiinsa ja vaihdossa tuli äidilleni uusi koira, Topi, jolla on ikää pian viisi kuukautta. Tämä ei kuitenkaan ollut syy siihen, miksi palautin Taikan jo nyt, sillä uusi napero ei tule vaikuttamaan minun elämääni kovin paljoa. Syy löytyy melko samanlaisesta tilanteesta. Edellisen pentuepettymyksen jälkeen kävin nimittäin joulukuun alkupuolella katsomassa yhtä pentuetta, josta minulle sitten perjantaina kotiutui pentu, pieni jouluihmeeni Velmu.


Röllin pikkupentuaika on vielä hieman turhan elävästi mielessä, joten en ole ehtinyt vetämään mitään vaaleanpunaisia laseja silmieni eteen. Pari ensimmäistä yötä onkin mennyt huonoilla unilla pennun herättäessä välillä huudollaan ja ulkona pissalla ravatessa. Ilokseni sisälle tulevat pissat ovat kuitenkin hieman eri luokkaa kuin tuolla isommalla kaverilla oli aikanaan (tässä puhutaan ihan vielä muutamasta kuukaudesta takaperin) ja pissat ovat tulleet sanomalehdille - sitä ei Rölli koskaan tehnyt. Luulen myös, että pienemmän kaveruksen kanssa tulee selviämään hieman vähemmällä pään seinään hakkaamisella kuin tuon isomman, vaikka omat ongelmansa tulee varmasti Velmunkin kanssa olemaan.


Tuleva vuosi meneekin jälleen hyvin tiiviisti koirien ympärillä - Rölli on vielä täysin keskeneräinen ja samoin on tietenkin Velmukin. Röllinkin kanssa on siis vielä reippaasti työsarkaa tehtävänä (mitä muuta sitä voisi odottaakaan alle vuoden ikäiseltä), minkä lisäksi sen kanssa toivon mukaan pääsee aloittamaan harrastuksia hiljalleen. Vielä kyllä on ihan täysin auki se, mitä tulemme harrastamaan. Minulla olisi kiinnostusta moneen, mutta toki se tulee vaikuttamaan päätöksiin, missä pääsemme harrastamaan. En tietenkään ole kovin perehtynyt tai niin sanotusti sisällä palveluskoirapiireissä, joten harrastuspaikan löytämiseen joutunee näkemään vaivaa. Toivottavasti kuitenkin keksimme jotakin! Toisaalta tuskin Rölli kärsii siitäkään, vaikka harrastaminen rajoittuisi tokoon ja koiran kanssa juoksemiseen. Pääasia kai on se, että molemmat ovat tyytyväisiä.

6 kommenttia:

  1. Huikea kokoero, mitä Velmukin näyttää vähän ihmettelevän :) Onnittelut söpöstä pennusta ja ihanaa yhteiselämää teille! Mielenkiintoiset ajat ovat varmasti edessä, eikä tekemisen puutetta varmasti ole tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosiaan kokoeroa! Kiitos. :) Ei varmasti tule olemaan.

      Poista
  2. Onpas hän suloinen tapaus! Onnittelut tosiaan suloisesta pennusta :)

    http://vellajakumppanit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Voi mikä ihanuus ja suloisia kuvia. Onnea uudesta perheenjäsenestä <3 On kyllä tosiaan huima tuo kokoero! Mitenkäs pojat on suhtautunut uuteen tulokkaaseen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Rölli on pentuun totutellut perjantaista lähtien ja suhtautunut hyvin, joskin kakaramaisella innokkuudella. Tultiin tänään kotikotiin jouluksi ja kaksi muutakin ovat suhtautuneet todella hyvin. Oton suhtautumisesta tykkään ehkä eniten, kun se ei kiinnitä pentuun ollenkaan huomiota. Se on niin aikuismainen, että sen kanssa uskaltaa itsekin olla vähän rennommin.

      Poista