Jumeja etsimässä, osa 2

Santtu on taas oma itsensä ja se on helpottavaa. Fysioterapeutilla käynti toi mukanaan kuitenkin asioita, joista Santtu ei ole niin innoissaan. Käppänäpojasta on hyvin turhauttavaa opetella kävelemään hitaasti, vaikka sitten edes sen kahden minuutin ajan jokaisen lenkin alussa. Myöskään kauratyyny ei ollut Santun mieleen, kun sitä lauantaina pääsimme kokeilemaan. Kaikki muu uusi on kyllä sopinut Santulle, kunhan palkasta on sovittu. Venyttelyitähän ei millään kuivanappuloilla tehdä. Joskus olisi helpompaa omistaa hieman ahneempi koira.

 

Lauantaina meillä oli Santun kanssa agilitytreenit kahden viikon tauon jälkeen. Ja millainen ero Santussa olikaan huomattavissa! Kyllähän sen kanssa ensimmäisellä vuorolla sai tehdä aika paljon töitä, kun kentällä tuntui olevan miljoona kiinnostavampaa asiaa ja ne kovasti vetivät pientä valkoista kesken tehtävien puoleensa, mutta se eteni koko ajan hyvin. Putkikin oli jälleen varma - ei ravia, ei takaisin kääntymistä, vaan reippaasti putkeen ja putkesta ulos. Toisen kerran kentälle päästyämme meni paljon paremmin, kun teimme koko radan Santun kanssa. Ryhmän vetäjäkin, joka ei siis ole Santtua nähnyt aiemmin, sanoi, että radalla oli kokonaan kuin eri koira. Voihan osa siitä johtua minustakin, sillä rataa tehdessä ajattelin koko ajan seuraavaa estettä. Parilla esteellä jään helposti itse ajattelemaan jarruttelevasti (ajatuksella "apua apua tuossa pitää palkata") ja hidastelemaan, jolloin koirakin saa aikaa miettiä ja toteuttaa omiaan.

Eilen Oton kanssa treeneissä törmäsimmekin sitten hieman harmillisempaan asiaan, joka sai alkunsa viime viikon tiistaina. Tuolloin Otto hyppäsi A:lta alas ja kaatui kyljelleen. Arjessa se kuitenkin vaikutti täysin normaalilta ja liikkui hyvin, joten emme huolestuneet ennen eilistä. Eilen Otto nimittäin ei ollut yhtään oma itsensä. Se haisteli koko ajan ja oli haluton tekemään, joten päätimme käydä tarkistamassa tilanteen fysioterapeutilla. Saimme ajan heti tälle päivälle ja onneksi kävimmekin! 

Oton oikea puoli nimittäin oli kuin tiiliskiveä ennen käsittelyä, vaikka kokeillessa se ei ollut aristanut sitä ollenkaan ja fysioterapeuttikin sanoi, että se liikkui todella hyvin. Myös selästä löytyi hieman jumia ja lantio oli hieman vino ennen käsittelyä. Fysioterapeutti epäili, että kaatumisesta olisi voinut syntyä joku revähdys lihakseen, josta jumitkin johtuivat. Fysioterapeutti myös piti Otosta todella paljon ja käski välittämään kasvattajallekin kehut koiriemme luonteista ja toivoi samanlaisia lisää. Vastaan kun oli kuulemma tullut hieman huonompiakin luonteita. Ihanat pojat! 

Nyt kuitenkin yhteenvetona voisin todeta, että jumeja ja eläinlääkärireissuja on viime aikoina ollut ihan riittävästi, joten ne riittäisivät kyllä taas hetkeksi. 

Jumeja etsimässä

Tänään kävimme Santun kanssa taas fysioterapeutilla, sillä epäilin sen olevan taas jumissa. Epäilyni lähtivät liikkeelle melko pian tämän päivän jälkeen, kun huomasin Santun taas ottavan metsässä askeleen tai kaksi askelta peitsiä silloin tällöin. En tiedä, miksen varannut heti silloin aikaa fysioterapeutille. Jos oikeasti mietitään motivointiongelmia, ne tuskin ilmenevät yhden yön aikana yhtäkkiä. Viime tiistaina minä siihen viimein oikeasti heräsin, kun hallilla Santtu tokoili innokkaana, mutta ei suorittanut yhtäkään estettä. Tunnen oloni kyllä todella tyhmäksi taas. Miksen tajunnut heti silloin lauantaina, kun jumiutumisen merkit olivat nähtävissä? 

Santtu ei ollut pahasti tällä kerralla jumissa, mutta alueena oli jälleen se sama lanneselkä. Oireiden perusteella fysioterapeutti oli kuvitellut, että Santun tilanne olisi paljon pahempi. Onkohan minulla herkkä koira? Selkään Santtu sai taas laserhoitoa ja kotiin saimme lisää harjoituksia tehtäväksi edellisten lisäksi. Treenipäivinä koiran selän päälle tulee myös laittaa vartiksi lämmitettävä kauratyyny. Toivottavasti selkä saataisiin tällä nyt pysymään kunnossa! Myös syviä lihaksia olisi tarkoitus koittaa vahvistaa, sillä fysioterapeutti ajatteli osan johtuvan niistä.

Olen toki pohtinut ja pähkäillyt syytä selän jumin syntymiselle ja katsottuani oletetun jumiutumispäivän ratapiirrosta ajattelen, että aiheuttajana voisi olla kepit. Muita tuona perjantaina radalla olleita esteitä Santtu nimittäin on mennyt jumittomalla kaudellakin. Minusta vain on hassua, että Otto on harrastanut suunnilleen yhtä kauan Santun kanssa, eikä sillä ole ollut vielä kertaakaan ainakaan sellaisia jumeja, jotka olisi huomattu. Ovathan ne toki erilaisia koiria erilaisilla rakenteilla ja liikkumistavoilla, mutta kuitenkin. 

Möllitoko, Helsinki

Tänään olimme taas mölleilemässä. Tällä kerralla palkkasin liikkeiden välissä Santtua pelkästään kehuilla ja into ei oikeastaan laskenut siitä. Ehkä se palkattomuuskaan ei tuota niin suuria ongelmia kuin olen ajatellut. Tosin seuraaminen on ilmeisesti niin käsittämättömän tylsä liike, että sille asialle pitää saada tehtyä jotakin. Nyt leikitin Santtua ennen kehään menoa ilman mitään vaikutusta asiaan. Kyllähän se innokkaana pysyi sen pari sekuntia, mutta sitten into laski kuin aasin häntä. Toisaalta tiistaina hallilla Santtu teki seuruuta niin käsittämättömällä innolla jo ennen ensimmäistäkään palkkaa, että kai päivä ja paikkakin siihen vaikuttaa. Tuttu treenihalli ilman häiriöitä (taustalla aksailevaa Ottoa ei lasketa) on hieman eri asia kuitenkin.

Luoksepäästävyys 10 - Santun takamus nousi hieman maasta, mutta laski sen sitten takaisin maahan ja nökötti siinä, hyvä! Meillä tosiaan on ongelmana ollut paikaltaan lähtö vastaan.

Paikkamakuu 1min 10 - Tein tämän pisimmällä mahdollisella etäisyydellä, matka taisi olla kymmenisen metriä.

Seuraaminen kytkettynä 8 - Ajoittain hyvää seuraamista, ajoittain maton hajut veivät pienen snautserin  nenän mennessään. Skarppasi kyllä heti taas, kun tuli jotain tehtävää, eli käännös, liike seis tai vauhdin muutos. Lopussa tuli todella kivan näköinen pätkä juoksun jälkeen!

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 - Seuraaminen parempaa, kuin edellisessä liikkeessä, mutta silti vilkaisi pari kertaa jonkun hajun suuntaan ja kerran vilkaisi myös sitä henkilöä, joka tallusti vieressä käskyttämässä. En tosiaan tiedä, että miksi tätä henkilöä kutsutaan.

Luoksetulo 9,5 - Perusasento olisi voinut olla vähän suorempi ja tiiviimpi.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 5 - Alussa jouduin toistamaan seuraa-käskyn, kun koira haahuili jossakin ja tämän jälkeen Santtu teki oikein reippaan maahanmenon. Otin suosiolla pari uutta seuruuaskelta ja annoin uuden seisomiskäskyn. Toisellakin kerralla Santtu hieman niiasi ja harkitsi selkeästi maahanmenoa, mutta pysyi kuitenkin jaloillaan. Pysähtyi kyllä välittömästi käskyn saatuaan. Pysyi myös hyvin jaloillaan palattuani koiran vierelle, vaikka senkin kanssa on ollut ongelmia, että seisoessa mielellään ennakoi istumisen.  Istu-käskyllä kuitenkin meni maahan ja tarvisin sitten kaksi käskyä, että sain sen istumaan... Oikeassa kokeessa tämähän olisi mennyt varmasti nollille.

Estehyppy 9,5 - Aluksi näytti siltä, että Santtu viileettää ohi (eteni vinosti), mutta korjasi linjansa. Pysähtyminen oli topakka, mutta kääntyili seisoessaan (vaikka pysyikin samalla paikalla), kun lähdin palaamaan sen vierelle. Plussana ehdottomasti se, ettei ennakoinut mitään!

Kokonaisvaikutelma 9 - Kommenteiksi saimme, että olemme varsin valmiin oloisia kilpailemaan, yhteistyömme näyttää hyvältä ja Santtu tottelee minua hyvin. Unohdin muuten kätellä tuomaria... :D

Yhteensä pisteitä siis 142,5p/160p ja sijoitus oli 4/14.


Ehkei meillä sitten olekaan niin pitkä matka kuin olen luullut niihin ensimmäisiin virallisiin. Toki huomasin itse paljon korjattavaa ja treenattavaa taas, vaikka näissäkin oli vain viikko edellisiin väliä. Haluan kuitenkin sitten virallisiin lähtiessäni olla melko varma siitä ykkösestä. Santtu on kyllä ehdottomasti motivointia tarvitseva tapaus. Esimerkiksi Oton kanssa on ihan erilaista tehdä, kun se tykkää tekemisestä ja on aina innokas. Kyllähän Santtukin tavallaan tykkää tehdä kanssani, mutta ei siltä löydy automaattisesti samanlaista intoa tekemiseen.

Lokakuu

Kylmää, märkää, harmaata ja ankeaa. Juuri pesusta tulleet ulkoiluhousut ovat polviin asti kurassa yhden päivittäisen metsälenkin jälkeen. Valkoisen koiran tassut muistuttavat mustia palattuamme lenkiltä. Koirat ovat nauttineet täysin rinnoin ja minä olen nauttinut niiden ilon seuraamisesta. Kadonnut treeni-into on löydetty takaisin. Sitä meidän lokakuumme on pitkälti ollut.

 

 

 

 

 

Santtu 2v!

Tänään ei-enää-niin-pieni partasuuni täyttää kaksi vuotta. Paljon olemme jo ehtineet, mutta paljon on vielä ehdittävänäkin. Santtu on osoittautunut luonteeltaan juuri minulle sopivaksi koiraksi ja se jos mikä on tärkeintä. Pienestä riiviöstä on kehittynyt varsin kelpo koira, vaikka toisinaan hieman epätoivoiselta on tuntunutkin. Paljon onnea pieni valkoinen karvapalleroni!

Santun juhlinnan lisäksi arkeemme mahtuu hieman ikävämpiäkin juttuja. Otto nimittäin pääsi tänään taas eläinlääkärin vastaanotolle. Tällä kerralla ei ollut rähmiviä silmiä, vaan kutisevat ja haisevat korvat. Hiivaahan sieltä sitten löytyi ja Otto sai kolmen viikon lääkekuurin siihen. Kipulääkettäkin Otto sai matkaansa varoiksi, jos se vaikuttaa kivuliaalta. Lääkekuurin loputtua Otto alkaa saamaan kerran viikossa hiivaa ehkäisevää ainetta korviinsa, jotta sama tilanne ei toivottavasti toistuisi. Mitään muutakaan ei kyllä kaivattaisi.

Herra hörökorva 5kk - tuolloin korvia yritettiin teippailla, mutta enää en kyllä näkisi Santtua ilman sen hörökorvaisuuksia.