Ensilumi

Ensilumi satoi tännekin kolkkaan ja siitä on nyt nautittu parin päivän ajan - ilman porukan pätevää Hörökorvaa. Sitä suunnannäyttäjää, joka toi tasapainoa tähän hönöttäjien poppooseen. Eipä meille oikeastaan mitään kuulu. Lenkkiä, vähän ongelmia ja pieniä pettymyksiä. Rölli pääsi liinakuurille, kun korvat ovat kadonneet tässä viimeisen viikon aikana jonnekin. Toivottavasti tällä linjalla ei kovin kauaa tarvitsisi jatkaa, mutta tarvittava aika sillä tietenkin jatketaan. Pieniä pettymyksiäkin tuli jälleen siinä mielessä koettua, että olin löytänyt jo näin pian "ehkä"-pentueen, jos joku pennuista olisi tuntunut oikealta, mutta pentueeseen ei valitettavasti syntynyt yhtään urosta, joten se jäi unholaan. Vaikka tiedossa oli, että näin voi ihan hyvin käydä, niin tuntuihan se kuitenkin pettymykseltä, kun oli jo päättänyt menevänsä katsomaan pentuja.

Elämä kuitenkin rullaa aika hyvin arjen ympärillä. Liikaa ei ehdi jäädä miettimään, ja välillä koirien lenkitkin saa tarkkaan sumplia, jotta ehtii kaiken tekemään. Silti on huonompiakin päiviä, kun ei vaan jaksa keskittyä mihinkään muuhun kuin Santtuun. Yleensä hirvittävä kaipaus iskee iltaisin, kun päivän askareet on hoidettu, eikä päivän ohjelmassa ole enää muuta kuin yhdet yöunet (joista tosin kuluneellakaan viikolla en tainnut yhtiäkään nukkua kunnolla, koska nukahtaminen vei niin tajuttomasti aikaa). Taikakin  on täällä vielä hoidossa, mutta se ei oikein piittaa lumesta ja muutenkin nyhvää yleensä sen verran lähellä minua, että kuviin se ei vahingossakaan eksy. Hyvin tuo on kuitenkin lenkeillä pysynyt matkassa mukana ja kuntokin on kasvanut reipasta tahtia, joten eiköhän tässä olla oikeaan suuntaan menossa.

Kuukausi

Tänään on kuukausi siitä, kun näin Santun viimeisen kerran. Kun koskin Santtua viimeisen kerran. Huomenna on kuukausi siitä, kun maailman pätevimmän Hörökorvan sydän lakkasi lyömästä. En vieläkään voi käsittää, miksi näin piti tapahtua. Kauttaaltaan terveeksi kuvattu koira, jonka selkä oli priimaa vielä tuona kamalana päivänäkin röntgenkuvissa. Silti selkäydinnestettä pääsi verenkiertoon aiheuttamaan infarktin. Miksi? Siihen kysymykseen tuskin osaa kukaan vastata. Ei ainakaan vielä. 

Saavutimme niin vähän. Yhteistä matkaa oli kuljettu vasta murto-osa ja sitä piti olla paljon enemmän edessä kuin takana päin. Enää ei ole valkoista parrakasta herättämässä aamulla. Ei laittamassa tassuaan käteni päälle. Ei ole yhteisiä retkiä, yhteisiä treenihetkiä tai huoletonta yhdessäoloa. Porukan ainoa pätevä on matkannut pois, enkä usko tästä kokoonpanosta löytyvän yhtään sen tittelin ansaitsevaa. Santtu vaan oli PÄTEVÄ, niin terveydeltään, luonteeltaan kuin karvaltaankin. Toista samanlaista en halua, mutta toisen pätevän haluaisin. Sellaista ei vaan ole helppo löytää. Se on täysin tuuripeliä. 

Lohduton lokakuu

Mietin pitkään, teenkö ollenkaan lokakuun osalta perinteistä kännykkäpostausta, mutta päädyin kuitenkin selailemaan puhelimella kuvatut kuvat läpi ja kokoamaan ne yhteen. 

Lokakuussa...

1. Kokoonpanoomme kuului vielä kaksi mustaa ja yksi valkoinen. Kaksi hönöä ja yksi Pätevä. Kaksi koiraa ja yksi erityislaatuinen ystävä. 2. Seikkailimme metsissä, soilla ja kallioilla. 3. Rölli olisi halunnut mennä kiellettyihin paikkoihin. Pelottoman koiralapsen silmissä se olisi ollut vain yksi seikkailu lisää. 4. Näimme upeita auringonlaskuja.

 1. Unohdimme useampaan otteeseen, että pimeä hiipii jo nopeasti esiin. 2. Röllin mielestä vesi ei ollut vielä liian kylmää. 3&4. Teimme lyhyempiä ja pidempiä retkiä ihaniin paikkoihin.

 1. Lenkkeilimme Santun kanssa ihanan aurinkoisissa aamuissa. 2. Tuli tallattua useampi lenkki myös kirpsakoissa pakkassäissä. 3. Hulluttelimme Santun kanssa iltaisin. 4. Riisenikuono <3

1. Minulla oli valkoinen Hörökorva vielä herättämässä. 2. Nautimme pakkasaamuista. 3. ♥♥♥ 4. Sängystä näkyi tällainen näky. 

1. Aamuherätykset olivat toisinaan myös tällaisia. Manteli ♥ 2. Ihastelimme luontoa.  3. Vertailin Röllin käpälän kokoa omaani.

1. Opettelimme näkymään pimeällä. 2. Saatoin katsella Santun huuurrrjjiiia venytyksiä. 3. Tein viimeisen metsäretken ikinä Santun kanssa. Tuona päivänä olin surullinen tulevaisuudensuunnitelmieni kaatumisesta, mutta se tuntui pisaralta valtameressä seuraavana aamuna...  4. Koskin Santtuun viimeisen kerran 14.10. Seuraavana aamuna Santtu oli poissa. (postaus)

1. Santun lopetuspäivänä sää oli täydellinen suremiseen. Luonto tuntui miltei surevan myös. 2-4. Santun lopetusta seuranneella (ja siitä seuraavalla) viikolla opettelin elämään vain kahden mustan koiran kanssa. Oli musertavan raskasta herätä jokaiseen päivään. Kiukkusin Röllille ja Otolle (turhaan), koska enhän minä niiden kanssa halunnut olla. Halusin olla Santun kanssa. Useimmat lenkit tuli kuljettua kyyneleet silmissä, enkä olisi halunnut nähdäkään Ottoa tai Rölliä silmissäni.

1. Kävimme katsomassa tähtiä rannalla kuun valaistessa. 2. Kävimme Karkalissa jälleen kerran. 3-4. Retkeilimme myös Teijossa, josta löytyy postaus täältä.

Vierailevia tähtiä

Sunnuntai olikin meille varsin jännittävä päivä, kun Julia koirineen tuli vierailulle. Siinä olikin Otolla ihmettelemistä, kun sai taas pitkästä aikaa sopivan kokoisia kavereita lenkille mukaan! Rinasta tuo ei juuri välittänyt, mutta Nera oli ihana isolla i-kirjaimella. Rölli ei jostain syystä päässyt tapaamaan kumpaakaan, kun se voi olla vähän iloinen ja iloitessaan riehakas ja se yhdistettynä Röllin suureen ja pennun pieneen kokoon ei ehkä ole järkevin tai parhain ratkaisu. Pätevästi tuo kyllä puhisi sisällä möreällä vahtihaukulla, kun tuli vieraita sisälle siten, ettei se päässyt näkemään!

Lisää kuvia täällä

Illalla Julian lähdettyä latailin tapani mukaisesti pari kuvaa Facebookin Kääpiösnautseri-ryhmään ja kirjoitin, kuinka Otollakin oli kivaa, kun pitkästä aikaa sai leikkikaverin. Kasvattaja laittelikin pian viestiä, eikö iso pikkuveli leiki Oton kanssa ja kun selvisi, että moiset leikit on meillä laitettu banniin sen vuoksi, että Rölli ennemminkin leikkii Otolla kuin Oton kanssa, saatiin paluuviestinä, että sieltä voisi hakea koiran lainaan, kun pitäähän Mottiksella leikkitoveri olla. Harkitsimme asiaa ehkä vartin verran ja lähdimmekin hakemaan vielä myöhään illalla Taika-tyttöstä meille lainaan.

Niinpä poppoossamme on tällä hetkellä kolme koiraa, joista joukon jatkona on yllä olevissa kuvissa esiintyvä neitokainen. Otto meni aluksi varsin sekaisin taloon tulleesta tytöstä, eikä se kyllä vieläkään oikein ole täysin normaali. Kuolalammikoita ei sentään enää jää lattioille sen seurauksena... Rölli sen sijaan alkuintoilujen jälkeen tuntui vain tokaisevan, että ai tuommoinenko tuli tänne ja jätti asian siihen. Ja minä kun pelkäsin koiralapsen olevan tässä se ongelmallisempi osapuoli, mutta näin ne koirat osaavat yllättää! Hoitojakson pituudesta ei ollut puhetta, mutta ihan heti huomenna Taika ei kyllä varmaankaan ole lähdössä, kun tarkoitus olisi saada sen mahaa pienenemään pentujen jäljiltä.

Sydän syrjällään

Lähdimme eilen mustien kanssa retkeilemään Teijon kansallispuistoon. Kävimme siellä kesälläkin matkallamme Turkuun, mutta silloin toki matkassa oli kolmaskin mukana ja tyydyimme lyhyempään lenkkiin, sillä Rölli oli vielä niin nuori. Nyt kiersimme noin kolmetoista kilometriä, mikä on edelleen mielestäni turhan pitkä reissu Röllin ikäiselle tehtäväksi ja liian pitkä Otollekin, mutta en kuitenkaan usko, että kerrasta on sen suurempaa haittaa, kun molemmat saivat olla miltei koko ajan vapaana ja määrätä itse etenemisensä. 

Vaan Rölli kyllä aiheutti retkellä huolta ja kovin aiheuttikin, kun se meinasi hukkua suolampeen. Yhdessä kohdassa aloin ihmettelemään kummallisen kuuloista lintua, ja katsastaessamme viereiseen suolampeen, näimme siellä Röllin korviinsa asti jossakin liejussa. Pois Rölli ei tietenkään omin voimin päässyt, ja se vaikutti luonnollisesti hyvin hätääntyneeltä. Onneksi koira saatiin kuitenkin ongittua sieltä ylös ja näinkin ikävässä tapauksessa minun on hehkutettava Röllin luonnetta. Mudat päältään ravisteltuaan koira oli kuin mitään ei olisi tapahtunut ja elämä jatkui ennallaan. Siinä kyllä sai omistaja muutaman sydämentykytyksen, kun koiran bongasi... Toivottavasti vastaavilta saataisiin jatkossa välttyä! Vaan Rölli on kyllä niin tohelo ja hölmö, että epäilen tämän toiveen toteutumista. 

Onneksi tuota yhtä tapausta enempää ei sattunut retkellämme mitään suunnittelematonta ja loppureissu sujui hyvissä merkeissä. Tosin, jotta Rölli olisi pätevä retkeilykaveri, on sen pääkoppaan istutettava vielä malttia. Kuten kotonakin, keitti Röllillä ihan yli, jos näimme muita kulkijoita tai jos se joutui odottamaan ihmisten evästäessä. Meidän ei tosiaan tarvitse nähdä kuin yksi ihminen, ja Rölli menee ihan jännittyneeksi, alkaa piippaamaan, juoksemaan ympyrää ja pakka niin sanotusti leviää käsiin. Keskittymiskyky on tipotiessään. Mutta eiköhän se siitä ajan kanssa, kunhan ei aleta välttelemään sitä, että ulkonakin voi tapahtua jotakin. Minä niin kaipaan minun Santtuani. Minun Pätevää Santtuani, joka oli varma ja rohkea olematta sählääjä. Jolla ei keittänyt yli. Joka kulki kanssani ihan minne vain. Jonka kanssa saattoi vain olla.