Tervetuloa talvi!

Eilen saimme hieman lunta, vaikka se onkin nyt jo sulanut lähes kokonaan.  Santtu kuitenkin on parin päivän ajan päässyt nauttimaan lumen tuomista eduista, kun olen viskellyt sille lumipalloja - Ottoahan ei voisi vähempää kiinnostaa minkäänlaiset lumileikit. Herra hörökorva on ollut niin suloinen jahdatessaan lumipalloja ja pari koppiakin se on saanut napatuksi - kopit se nappaa häntä hullusti vispaten, joten siinä taitaa olla propellikorvaisen snautserin mielestä paras osuus. Toivottavasti saamme pian lunta lisää, jotta leikit pääsevät jatkumaan!

Vaaleanpunainen ilta

Viime aikoina olen yrittänyt saada meille Santun kanssa koepaikkaa useammastakin tokokeesta, mutta kaikkialla on tuntunut olevan täyttä ja olemme päässeet muutamaan kokeeseen vain varasijalle tämän tähden. Viime viikolla minua kuitenkin onnisti ja onnistuin saamaan meille paikan 16.11. olevaan kokeeseen. Treenit kotona ovat sujuneet entiseen malliin ja Santtu on tehnyt edelleen hyvällä vireellä. Viime kokeen ongelmakohdista ei tietenkään ole kotitreeneissä näkynyt jälkeäkään, joten toivotaan, että paketti pysyy kasassa seuraavassa kokeessa. Sitä ei ikinä tiedä, mitä tapahtuu, kun puuhailee snautserin kanssa. Pitäähän elämässä haasteita olla!

Santun treeneihin mielenkiintoa tuodaksemme olemme ottaneet myös uusia elementtejä mukaan - opiskeltavaksi on tullut käpytunnaria (ja hei, ihan turhaan en ole pennusta lähtien pyytänyt Santtua etsimään viskelemiäni keppejä, sillä se osaa käskystä etsiä hajuiseni kävyn!), ruutua ja kaukojen seisomisia. Ruututreeneistä pääsemmekin Santun kepposiin - kuinka soma tuo pieni snautseri olikaan viikonloppuna, kun ruutua kootessani se kävi treenikassista varastamassa hanskani ja rallatteli ympäri kenttää sen kanssa. :D

Emme ole pelkästään tokoilleet viime aikoina, vaan agilityssäkin tuli pyörehdettyä perjantaina. Itse taas näytin Michelin-ukolta videoiden perusteella, mutta Santtu osoitti jälleen olevansa ihan hyvällä mallilla kaiken suhteen. Kepit se haki jokaisella kerralla näppärästi oikein ja minua harmittaakin, ettei viimeinen suorituskerta tullut videolle. Snautserissa ei ollut pienintäkään epäröintiä, vaan se rynnisti suoraan kepeille kuullessaan "kepit" ja pujotteli ne nopeasti. Perjantaina sattuneet virheet olivatkin lähinnä minun virheitäni. Ehkä meidät siis ensi vuonna nähdään agilitykisoissakin - se ei tunnu enää täysin vieraalta ajatukselta.

Santtu 3 vuotta!

Niin vaan se aika vierähtää ja viimeinkin voin todeta, että Santtu taitaa pian olla aikuinen. Toisaalta Santun ikääntyessä jälleen vuodella heräävät minun pohdintani koiran ikääntymisestä - se on kolme ja ensi vuonna se on jo neljä. Viimeistään koiran lähestyessä viidennettä ikävuottaan uuden kaverin hankinta arkea ilahduttamaan alkaa olemaan ajankohtaista. Onhan siihen toki vielä kaksi vuotta, mutta kun nämäkin vuodet ovat vierähtäneet yhdessä hujauksessa, on kaksi vuotta todella lyhyt aika loppupeleissä.

Monet kerrat olen kasvattajiakin selaillut löytämättä juuri kriteerejäni vastaavia - ovatko kriteerini liian kovat? Minähän haluan vain toimivan peruskoiran. Sellaisen kuin Santtukin on. Sellaisen, joka ei pelkää omaa varjoaan ja joka voittaa pelkojaan taisteluhalunsa vuoksi. Sellaisen, josta luonnetestaaja sanoo, että se on menossa rinta rottingilla ja asenteella:"antaa tulla vaan, täältä pesee." Sellaisen, jolla on omaakin tahtoa ja joka myös toteuttaa tätä, vaikka se omistajan hermoja toisinaan raastaisikin.

Syksyn väriloistoa

Viime aikoina on tullut kuvattua hämmästyttävän paljon, jopa niin paljon, että perässä on vaikea pysyä ja kuvia ei tarvitsisi jättää varastoon myöhempää julkaisuajankohtaa varten. Niinpä nämäkin tällä kerralla julkaistavat kuvat ovat kuun alkupuolella kuvattuja ja näiden ottamisesta on ehtinyt vierähtämään jo melkein kolme viikkoa. Luonto on ehtinyt muuttamaan muotoaan näiden jälkeen paljon - syksyn väriloisto pääsi oikeuksiinsa vasta näiden ottamisen jälkeen, mutta jo nyt se on kadonnut harmaan tieltä. Ensilumikin meille sateli muutama päivä sitten antaen ensimmäisen merkin siitä, että talvi on taas tulossa, vaikka toki palasimmekin sameaan syksyyn heti seuraavana päivänä. 

ROPellikorvat

Syysloma oli ja meni, vaikka se enemmän tai vähemmän kuluikin lukemisen merkeissä. Tältä se  hyvin tiivistettynä näytti:

Lenkkeilyä kivoissa maisemissa (joskin koulujuttujen venähdettyä myös pilkkopimeässä) ja Santtu sai jopa ensimmäisen (ja hyvin luultavasti viimeisen) ROP-ruusukkeensa viikonloppuna! Santun tapauksessa ruusuke nimettiin ROPellikorvaruusukkeeksi, sillä se ei tullut edes voitosta, vaan Luusereiden agilitypäivässä kaikki palkittiin. Oli kuitenkin kivaa vaihteeksi pistäytyä niin sanotusti vähän kuplan ulkopuolellekin. Pääsin tapaamaan esimerkiksi Santun emän, siskon ja velipuolen omistajan (sekä itse velipuolenkin) ja kivahan se oli sukulaisista uutta tietoa saada. Alla vielä eräistä viime viikon seuruutreeneistä videota.