Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Taitaa olla talvi taas

28.11.2013

Parin päivän ajan meilläkin oli melko talvisen oloista, vaikka ensilumia emme vielä tämän vuoden osalta olekaan kokeneet. Talvinen näkymä on kuitenkin tätä kirjoittaessani vaihtunut jo takaisin märkään kuramössöön ja pimeyteen. Koirat olivat tässä päivitysten välissä melkoisen retuperällä ja minimilenkkeilyillä melkein puolentoista viikon ajan. Ensin olin itse kipeänä viikon ajan ja tästä palautumiseen meni vielä pari päivää. Harrastuksiakin on luonnollisesti tämän johdosta jäänyt väliin. Nyt kuitenkin olisi tarkoitus hiljalleen pyrkiä palaamaan normaaliin arkeen ja saada kahden Duracell-pupun energiamäärät taas aisoihin. 

Vilkaisin tänään muuten Santun osalta KoiraNettiin ja viralliset tulokset röntgenkuvista olivat vihdoinkin tulleet. Kuvissa oli ollut jotain häikkää, joten ne oli tässä välissä lähetetty kerran eläinlääkärille takaisin ja tuloksien saamisessa kesti sen vuoksi. Kannatti kuitenkin odottaa, sillä virallisesti Santulla on nyt A:n lonkat ja 0:n kyynärät! Iloisempi en voisi ollakaan, sillä eläinlääkärin arviosta huolimatta odotin melkoisella kauhulla näitä tuloksia. 

Olen myös päivitellyt ulkoasua talvisempaan. Onko ulkoasu toimiva? Sen pitäisi näyttää tältä




5 kommenttia:

  1. Ihan mahtavia kuvia! Tosi tunnelmallisia :) Meillä täällä Turussa ei ole talvesta tietoakaan.. Vettä vaan sataa päivästä toiseen. Eli ihan yhtä kivoja kuvia ei saa otettua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eipä meilläkään kyllä enää ole. Eilen näytti lupaavalta, kun satoi hieman ensilumia parin millin verran, mutta nyt se vaihtui jo vetisyyteen. D:

      Poista
  2. Ulkoasun tausta ja värimaailma on tosi kiva. Ehkä vähän pistää silmään, kun Santun pää on puolikas tossa oikealla reunassa muuten ei mitää erityistä. Itekin oon aina halunnu osata tehä jotain tällästä. Koodaaminen ei vaan suju tai kuvien hienompi muokkaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sinulla on varmaan sitten sen verran pienempi resoluutioinen näyttö, että sen vuoksi kuvasta näkyy vain osa. Pyrin juuri tähän keksimään ratkaisua, koska ulkoasu ei pienemmillä näytöillä näy kuten haluaisin. Tämän nykyisen ulkoasun toteutus oli oikeastaan todella simppeli, enkä tähän juuri koodipuolta käyttänyt. Suurimman osan tein siis ulkoasumuokkaimessa. :D

      Poista
  3. Okei, en ole osannut ajatellakaan sitä, että kuva muuttuu erilaisissa näytöissä. Loogista kyllä, kun oikein ajattelee :D Pitää yrittää väkräillä taas kun motivaatio palaa =)

    VastaaPoista