Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Minne matka meidät johdattaa?

16.5.2014


Kuuliaisuus. Siinä on Santun vahvuus. Santtu sai jälleen tänään kehuja kontakteistaan, kun pääsimme treeneihin pitkästä aikaa. Varsin näppärästihän se ne ottaa. Keinu kyllä tarvitsee vahvistusta, sillä ensimmäinen suoritus oli varsin lennokas lentokeinu. Päähän täysiä ja suorastaan sukeltaen putkeen. Santun kanssa vain helposti unohdan, että eihän se vielä ole tehnyt kyseistä estettäkään kuin kahden käden sormilla laskettavat määrät. Se on niin fiksu ja niin helppo. Ei siitä nopeaa ja tarkasti minua lukevaa pikakiituria tule toisin kuin Otosta, mutta ei se haittaa. Se on minun pieni valkoiseni. 

Seuraavat kaksi viikkoa olen jälleen perjantai-illat koulussa kiinni, joten agilityn saloihin suuntaamme vasta kesäkuussa seuraavan kerran. Ellemme sitten lähde busseilla sompailemaan seuran kentälle treenaamaan itseksemme. Sitä hieman epäilen. Santun kanssa se ei ole yhtään hullumpi ajatus, mutta Oton kanssa epäilen. Hieman suunnitelmista poiketen valkoisen kanssa lähdemme taas harrastamaan tottelevaisuutta viikon päästä tokokeeseen, kun saimme paikan. En minä kovin tosissani kyselyä paikasta laittanut viimeisenä iltana yhdeltätoista, mutta menemme nyt kuitenkin.  Menee sitten syteen tai saveen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti