Pientä eroa havaittavissa karvanlaatujen välillä
Viikonloppuna nautimme sataneesta lumesta todella - lauantaina en ehtinyt valitettavasti raahaamaan kameraa mukaan kotiuduttuani joulumarkkinoilta, sillä ilta oli jo hämärtymään päin lähtiessämme. Metsälenkillä saimme kuitenkin kokea talven kauniin hämäryyden ja se oli ikuistettava muutamaan kännykkäkuvaan. Tuli tehtyä vahingossa liian pitkä lenkki, sillä unohdin, että Otto ei olisi saanut tallustella niin pitkää lenkkiä. Se kuitenkin jaksoi ihan hyvin väsyen vasta todella lähellä kotia, mutta harmittaa moinen unohdus. Oton lähtiessä pirteänä ulkoilemaan helposti unohtaa sen olevan sairas.
Sunnuntaina suuntasimme kohti suurempia seikkailuja Santun kanssa ja lähdimme vieraampiin maisemiin tallustelemaan. Aluksi tarkoituksenamme oli mennä erään kultaisennoutajan kanssa, mutta se kävi rähisten Santun päälle, joten yhteislenkki ei luonnollisestikaan voinut toteutua. Yhteenotoksihan tilanne suistui siinä vaiheessa, kun toinen koira kävi Santun päälle - pelkästä rähinästähän Santtu ei korvaansa juuri letkauta. Siinä vaiheessa pieni valkoinen vastasi tilanteeseen, eikä olisi antanut milliäkään periksi. Se vaan, että kokonsa puolesta Santtu on se, johon sattuu. Minulla oli vaikeuksia saada Santtu tilanteesta pois, mutta onneksi mitään pahempaa ei päässyt sattumaan. Mitään turhia pörinöitä sille ei myöskään tilanteesta jäänyt "päälle", vaan lenkillä nähdyt rähisevätkin koirakot ohittuivat näppärästi.
Itse lenkki tehtiin hieman erilaisissa maastoissa ja minusta oli ihanaa päästä pitkästä aikaa lenkkeilemään jonnekin erilaiseen paikkaan. Santtukin selkeästi nautti päästessään juoksemaan pelloille ja uusille poluille. Yhdessä vaiheessa lenkkiä Santtu joutui kytketyksi, kun se kävi vähän liian villiksi kuultuaan vedessä uivien sorsien ääntelyt ja pelkäsin sen liukastuvan pitkospuilla. En usko sen menevän lintujenkaan tähden virtaavaan koskeen, mutta liukastuminen sinne on asia erikseen, joten parempi oli pelata varman päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti