Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Treenitaukoa

28.2.2015

Eilen suuntasimme Santun kanssa ortopedille tutkailemaan sen tilannetta. Koska koira on kuvattu suhteellisen vähän aikaa sitten, eikä fysioterapeutti saanut siitä mistään mitään reaktioita aikaiseksi, lähdettiin ensin tutkailemaan muita vaihtoehtoja. Santun oireina olivat siis rimojen pudottelu (kaksi viikkoa aiemmin olleissa treeneissä), hitaus ja vinous asennonvaihdoissa (istu-maahan). Muuta poikkeavaa koirassa ei ole näkynyt - se on vaikuttanut täysin normaalilta syöden hyvällä ruokahalulla.

Jotain vikaahan Santussa kuitenkin selkeästi oli, mutta oireiden perusteella odotin sen olevan jotain erilaista, sillä koira oireili lähinnä liikkuessa. Tutkimuksessa Santtu arasti eturauhasen aluetta ja siltä päädyttiin ottamaan virtsanäyte ja ultraamaan sekä rakko, että eturauhanen. Virtsanäytteestä löytyi runsaasti tulehdussoluja ja siittiöitä, mutta ultraääni antoi hyviä uutisia. Santulla on tuikitavallinen tulehdus, sillä ultrauksessa ei näkynyt sakkaa, kiteitä tai muuta sinne kuulumatonta. Eturauhanen oli melko suuri, mutta tutkimuksen mukaan kyse on vain keväästä ja naisista - mitään syytä huoleen ei ole senkään suhteen. Lääkkeiksi Santtu sai kymmenen päivän antibioottikuurin ja hormonikuurin. Antibioottien aikana treenit ovat luonnollisesti tauolla.

4 kommenttia:

  1. Paranemisia! Mimmi sai eilen 5pv antibioottikuurin anaalirauhastulehdukseen. Eilen treeneissä oli vaisu, veti takapuolta maata pitkin ja roikotti häntää. Ajettiin ell:lle joka tyhjensi anaalit ja ne oli aivan täynnä ja tulehtuneet. Lisäksi Mimmin kanssa aloitettiin dietti, sillä paino oli noussut kilon kesästä.

    VastaaPoista