Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Talvi tuli, talvi meni

8.12.2015

Kai vielä on ihan aiheellista ja ajankohtaista postata talvisia kuvia ensilumen ajalta parin viikon takaa? On tai ei, niin nyt viimeinkin sain käsiteltyä nämä viimeisetkin ja vaivun horrokseen odottamaan talvea uudelleen. Ei, vaan tämän viikon jälkeen pitäisi helpottaa, kun jaksaa vielä tämän yhden viikon painaa. Ensi viikon jälkeen ollaankin jo joululomalla - minne aika oikein katoaa?


Röllikin täyttää ihan kohta vuoden (kyllä, synttäreitä aletaan laskemaan aina kolme kuukautta etukäteen!) ja vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa. Olen nyt alkanut tekemään Röllin kanssa kahdestaan lenkkejä enemmän ja todennut, että piru vie, koiralapsihan osaa käyttäytyä! Tosin koiria ohittaessa se meinaa kiivetä syliin, kun on niin ihanaaaa ja hän haluaa leikkimään, mutta ihan hissunkissun ollaan ilman suurempia hepuleita. Kavereiden kanssa ulkoillessa hihnanpään hermot ovat koetuksella, kun eihän Röllikään malta käyttäytyä, jos kaksi muuta kiljuu vieressä.


Mitä kahteen muuhun kiljujaan tulee, lähtee Taika kotiin tulevana viikonloppuna. On kyllä ollut kiva, kun se sai meille tulla lainaan, ja olen muistanut, kuinka kivoja tyttökoirat ovatkaan - aina on joku tulossa syliin! Tosin Röllikin olisi omasta mielestään vielä ihan kelpo sylikoira, mutta minä olen jostain syystä hieman eri mieltä kyseisestä asiasta, jos koiran pelkkä pää peittää koko sylini. :D

4 kommenttia:

  1. Tähän pimeyteen ja loskaan aivan ihania kuvia!

    Onko Röllin katse melkein aina hiukan surullinen? Ihana koiralapsi hän on.

    Otto näköjään näyttää, kuka on tässä porukassa on pomo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin viimeistä käppänälehteä ja katsoin, että ihan on kuin Santtu. Santtuhan se olikin. Ja taas tuli surullinen olo.

      Poista
    2. Hehe, täällä ei ole edes loskaa. :( Pelkkää mustaa vain! Ja Röllin katse on kyllä aina vähän surullisen oloinen. Juu, Santtuhan se siellä lehdessä parissa kuvassa komeili, kun lähetin koirista muitakin kuvia kuin tokopalstalle pyydetyn noutokuvan.

      Poista
  2. Tuo vika kuva on tosi hieno! :) Meillä satoi tänään lumet maahan myös, mutta koska lämpötila on just plussan puolella, niin aika vetistähän tuo on :/

    VastaaPoista