Syysiloa

Herra Hörökorvan kanssa meillä on takanamme meidän mittakaavassamme varsin aktiivinen viikonloppu ja viikon aloitus. Perjantaina kävimme treeneissä ja herra käppänän vauhti oli jälleen hiipunut puoleen siitä, mitä se viikkoa aiemmin oli. Koska jotain hyvää pitää löytää, teki Santtu kokonaiset kepit hakien oikean välin heti alkuunsa.  Sillä on selkeästi jäänyt muistiin keppien idea, vaikka tätä epäilinkin. Nyt niihin kaivataan vain varmuutta lisää, mutta hinkkauslinjallehan ei Santun kanssa voi lähteä, joten se ottaa oman aikansa. Ehkä siitä kuitenkin joskus kisavalmiin vielä saa! Vielä kun keksisi siihen mysteeriin ratkaisun, miksi toisina kertoina kipitetään vauhdilla ja miksi toisina ei. 

Sunnuntaina suuntasimmekin epiksiin Lohjalle mölliluokkaan. Hyvin suuntaa antava ratapiirros löytyy tästä. Radan ihanneajaksi oli laitettu 38s ja etenemäksi 3m/s. Tilaa hallissa ei ollut hirveästi ja etenkin aalle asti esteet oli sijoiteltu hyvin ahtaasti - meidän kannaltamme tämä ei ollut niin hyvä asia. Vaikeimmaksi kohdaksi meille laskin 15-16 välin, johon takaaleikkaus olisi ollut toimivin, mutta Santtuhan olisi silloin liitänyt kyselemättä suoralla linjalla olevalle kontaktiesteelle, joten päädyin tekemään ei-niin-siistin ratkaisun (jos se muukaan rata niin siisti oli) ja valssaamaan ja nappaamaan koiran kirjaimellisesti melkein nenästä kiinni. 

Kuten olin arvellut, etenimme A:lle asti kuin olisimme kulkeneet liisterissä. Ei vaan lähtenyt askel kulkemaan kummallakaan. A:n jälkeen Santtu kuitenkin sai vauhtia lisää, kun ohjaajakin sai laitettua töppöstä toisen eteen. Ysihypyn ohitse kuitenkin tulimme, koska Santtu lähti jostain syystä putkelta etenemään hieman väärään suuntaan ja taisin ohjatakin huonosti kyseisen hypyn. Kymppiputkesta tultuaan Santtu suorastaan ampaisi eteen päin ja sain blokattua koiralta kulun kontaktiesteelle, vaikka karjaisuni "tähän" ei tainnutkaan olla kovin hienovarainen. Ensimmäinen ratamme tuntui todella hyvältä ja Santtukin liikkui omassa mittakaavassaan reippaasti. Toinen suorituskertamme ei tuntunut yhtä näppärältä ja minusta tuntui, että jäin varmistelemaan liikaa luottaen kuitenkin kaikista kriittisimmässä paikassa koiran lukitsemaan putkeen. Aallehan se loikkasi, kun lähdin aavistuksen liian ajoissa tieltä pois. Kontaktin Santtu kyllä otti  häntää viuhtoen, kun oli niin taitava. :--) Oma mokahan tuokin täysin oli, mutta harjoittelemaanhan me menimme. Nollaratoja ei siis tullut, mutta olin tyytyväinen suorituksiin. Oli myös lohduttavaa huomata, että nopeampi ratamme, kumpi se sitten olikaan, oli vain hieman yli ihanneajan: 38,34s.

Epiksiin meidän tekemisemme eivät vielä lopu, vaan episten jälkeen työstimme vielä Santun kanssa seuruuta illalla kotona. Ottokin pääsi hieman harjoittelemaan perusasentoa ensimmäistä kertaa - johan oli korkea aikakin, kun koira on kaksi ja puolivuotias. Otin videota Santun seuruusta ja se ei näyttänyt ollenkaan niin kamalalta kuin tuntui. Santtu piti lähes koko ajan melko hyvän paikan ja säilytti kontaktin, mutta huonohkossa vireessä paketti hajosi joissakin käännöksissä ja juoksupätkissä.

Tämän päivän seuruutreenit yllättivätkin minut täysin, sillä Santtu oli kuin räjähtävä ruutitynnyri. Hyvä, että se pysyi lapasessa! Siitä olisi pitänyt saada videota, koska hädin tuskin uskoin itse sitä. Kun samanlaisen vireen saisi useamminkin esiin, niin voisi hyvästellä seuruuongelmat. Tässähän vaan on jälleen kerran Hörökorvan kanssa se seikka, etten tiedä, mikä tämän päivän treeneissä erosi kaikista muista treeneistämme. Santun motivaation salaisuudet eivät varmaan ikinä selviä minulle.

Otin myös Oton tänään jatkamaan perusasentotreenejä ja se on kyllä käsittämättömän nopea oppija! Sillä on sivulletulon alkeet jo hyvin vahvasti hallussa ja sivulla ollessaan se liikkuu kontaktin säilyttäen ilman namilla houkuttelua oikeassa paikassa yhden askeleen ja istahtaa takaisin sivulle. Joku on varmaan käynyt salaa harjoittelemassa sen kanssa...