Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Voi muori

8.5.2013
Sinillä oli eläinlääkäri tänään, sillä se on ollut väsynyt ja apaattisen oloinen noin parin viikon ajan, ruokahalun heikkenemistä unohtamatta. Hieman reilu vuosi sitten käytimme sen perustarkastuksessa, jossa ei löytynyt virtsatietulehdusta kummempaa ja Sini onkin ollut aina terve noita pari kertaa uusiutuneita tulehduksia lukuunottamatta. Sydänkin kuunneltiin silloin noin vuosi takaperin, jolloin siitä ei kuulunut mitään erikoista. 

Tällä kerralla sydämestä kuitenkin kuului selkeä sivuääni ja eläinlääkärin mielestä oireiden (joita sitten ell. luetellessa huomattiin olevan enemmänkin) perusteella oli syytä aloittaa sydänlääkitys ilman enempiä tutkimuksia. Lisäksi Sini sai kipulääkettä kipeytyneiden takajalkojen vuoksi. Pari viikkoa tässä nyt seuraillaan lääkkeiden vaikutuksia ja ollaan sitten yhteydessä eläinlääkäriin ainakin reseptien uusimisien muodossa. 

Enää ei voi Sinikkaa terveeksi sanoa, kuten ennen on aina voinut, joten tästä hiljalleen kai se alamäki alkaa. Terveet kolmetoista vuotta Sini kuitenkin on viettänyt, joten pitäisi kai olla tyytyväinen niihin, sillä moni ei saa niinkään paljoa. 


4 kommenttia:

  1. Voi harmi:( Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti nämä eivät ole sellaisia, joista voi parantua. :(

      Poista
  2. Monet vanhukset ovat saaneet lisäaikaa sydänlääkkeiden avulla, toivottavasti toimivat Sinilläkin ja sen olo helpottuu. Tsemppiä teille.

    VastaaPoista