Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Melkein kartalla

25.5.2015
Jos treenit ovat menneet hieman liian hyvin, palauttavat yhdet epikset nopeasti omistajan takaisin maan tasalle. Viime perjantain treeneissä Santtu oli jälleen todella kiva: sen vire nousi siedettävästi ja koira eteni hyvin.Vaan kuinkas kävikään, kun suuntasimme eilen epiksiin kisaavien radalle. Santtu oli hirveän tahmea, enkä saanut sen virettä millään nousemaan. Puhumattakaan siitä, että lämmittelyt jäivät minun makuuni lyhyiksi, kun matkakaverina olleen pahoinvoivan koiralapsen oksennuksia piti pysähtyä siivoamaan kesken matkan ja aikataulut menivät uusiksi tämän myötä. Muistutus itselle: paperirulla ensi kerralla mukaan ja löyhemmät aikataulut.


Kontaktit olivat hirveän hitaat molemmilla radoilla, mutta keinut olivat hienot! Ja jos muuta hitautta ei huomioida, olivat molemmat radat ihan pätevät. Ensimmäisellä radalla kepit tuntuivat tosin olevan tuiki tuntematon este ja toisella radalla, jolle vauhti hiipui vielä lisää, tökki aloitus ja sen lisäksi Santtu jätti viimeisen välin pujottelematta. Minusta kuitenkin vaikuttaisi siltä, että tässä tarvitaan rutiinia vaihtelevista paikoista ja ehkä ohjaajalta apua viimeiseen väliin. Ensimmäisellä kerralla olin vienyt keppien päähän palkan, mutta toisella kerralla en sitä tehnyt, koska Santtu ei sitä lopulta ensimmäisellä radallakaan huomannut.


Tästä tahmatassuilusta voisi ehkä latistua ja järkeentyä, mutta niin ei ilmeisesti käy meidän kohdallamme. Aiomme kaikesta huolimatta kesäkuussa lähteä ihkaoikeisiin kilpailuihin kilpailemaan vihdoinkin - samalla tavallahan niistä sitä kokemusta saa ja kilpailemaan oppii vain kilpailemalla. Toki tästä tuli suorastaan raivoisa treeni-intokin, mikä lienee positiivista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti